Kun toisaalla puheeksi tuli Frau, Signora & Bibi -haasteeseen sopivat kirjat, erityisesti genrekirjat, nämä Petra Delicadot mainittiin yhtenä sopivana dekkariedustajana: Alicia Giménez Bartlett kirjoittaa espanjaksi ja asuu Barcelonassa, johon myös nämä kirjat sijoittuvat. Ja kun kirjastosta löytyi heti ensimmäinen osa (suom. Jukka Koskelainen), ja sitkeästi roikkuva flunssa kannusti lukemaan jotain lukusukkulamaista, niin tämä osui paikkaansa.
Sarjan ensimmäinen osa alkaa keskellä yksityiselämäsotkuja, vaikka työpuolella joudutaankiin uuteen tilanteeseen: Petra on toisen avioeronsa jälkeen muuttamassa uuteen taloon, vaikka molemmat ex-miehet yhä vähän kummittelevat nurkissa ja uusi elämä lähtee muutenkin vähän yskiskellen käyntiin, enemmän suunnitelmissa kuin todellisuudessa.
Työssä tulee nimittäin uudet haasteet: Petra on hyvin koulutettu, asianajaja yms mutta nykyisessä työssään poliisissa on lähinnä keskittynyt arkistonhoitoon, kenttätyöstä ei ole kokemusta. Kunnes sitten sopivasti oli miehistövajausta kun tuli uusi juttu: joku tyttö oli raiskattu, ja raiskaaja ei muuten ollut niin paljoa väkivaltaa käyttänyt mutta tekonsa lopuksi oli jollain piikkisysteemillä jättänyt merkin tytön käsivarteen. Työparikseen/alaisekseen Petra saa Fermin Garzónin, tuntuvasti vanhemman ylikonstaapelin jolla on runsaasti kenttäkokemusta muttei kovin paljoa kunnianhimoa...ja tietysti raiskaustapaus ei jää ainoaksi, ja pian on mediakin ryöpyttämässä asioiden hoitoa...
Minua vaivasi se, mistä ranskalaiset käyttivät ilmaisua un cœur simple. Halusin kaiken olevan tasapainoista ja selkeää. Halusin rikollisten olevan pahoja ja uhrien viattomia. Halusin yhteiskunnan olevan valmis kostamaan vääryydet. Poliisin piti olla moraalinen linnake kaiken kaaoksen keskellä. En ollut varautunut kohtaamaan joka suunnalta huokuvaa vihamielisyyttä.
Luonnollisesti tätä lukiessa tuli ajatelleeksi Leena Lehtolaisen Maria Kallio -kirjoja, molemmat käsittelevät rikosjuttuja poliisitutkimuksina niin että mukana on myös aimo annos poliisilaitoksen sisäisiä suhde- ja valtakuvioita sekä tietysti kohtaamisia median, todistajien, epäiltyjen yms. kanssa, ja höysteenä sitten päähenkilön omia henkilökohtaisen elämän säätöjä. Ja päähenkilöissäkin on vähän samaa tuntua, kumpikaan ei ole mikään ansarikukkanen kun joutuu oppimaan pärjäämään usein varsin sovinistisessa työympäristössä ja yksityiselämässäkin on jonkin verran räväkkyyttä (joskin Petra ei ole samalla tavalla "hyvä jätkä" kuin Maria ja viljelemänsä kulttuuriviittauksetkin ovat enemmän kirjallisuusklassikoista kuin suomipunkista).Kirjojen sävytkin muistuttavat toisiaan, perusvakavasta sisällöstä huolimatta teksti on sujuvaa, karikatyyreja ja tilannekomiikkaa kylvetään sopivasti että kaikki ei kuitenkaan ole niin kuolemanvakavaa.
Siinä määrin näissä on samaa, että jos on viihtynyt Maria Kallion seurassa niin varmaan niin tekee myös Petra Delicadon kanssa.
Erojakin on. Työpari Fermin Garzónin rooli on suurempi kuin kenenkään Kallion kollegan, ja monella tapaa kirjan keskellä on myös Petran ja Ferminin yhteistyö ja sen sujuvuus. Merkittävin ero näkyy ehkä kuitenkin tuossa ylläolevassa sitaatissa: kaikkien osapuolien suhtautuminen poliisiin on huomattavasti negatiivisempaa, epäillyt, todistajat, asianomaiset, uhrit ovat pääsääntöisesti varsin epämiellyttävää väkeä kaikki, media suorastaan raivokas, eivätkä päähenkilötkään ole mitään puhtaita pulmusia: Fermin Garzón on varsin jääräpäinen ja hieman saamaton, ja Petra itse osoittaa aika ajoin aikamoista häikäilemättömyyttä, muutamakin tempaus on sellainen että suomalaissisarensa ei ikinä moista olisi tehnyt...mutta tämä itse asiassa sopii minulle hyvin, tilanteisiin tulee lisää kiinnostavaa ristiriitaa ja Petra ei ole ihan Mary Sue.
Ja tietysti oli mukava bongailla joitain tälle lukijalle tutun Barcelonan maamerkkejä, mutta ei niitä tässä osassa niin valtavasti ole, saman verran tai vähemmän kuin Kallioissa Espoota (ja selvästi vähemmän kuin Bruneteissa Venetsiaa).
Kirjaa on luettu kohtalaisen paljon blogeissa, mm. Kirsi, Erja, Norkku, Mari A...
Ai niin, Helmet-haaste. Koska luin kirjan sairastamista piristämään, niin tämähän osuu sitten kohtaan 4. Kirja lisää hyvinvointiasi.
7 kommenttia:
Minullahan on hyllyssäni kaikki Petra Delicado -kirjat espanjaksi ja olen ne toki myös lukenut. Niiden kieli ei muuten ole kovinkaan yksinkertaista ei-espanjalaiselle. Minusta Maria Kallio -kirjat ovat aika paljon kiltimpiä ja arkisempia, vai johtuneeko tuo tunne niiden suomalaisuudesta.
Joo, huomasin että olet myös näitä kehunut. Ja saattaa tietysti olla että sitä että Petraan suhtaudutaan töissä "intellektuellina" heijastetaan myös vähän hankalamman kielen kautta...
Erot arkisuudessa saattavat johtua ihan suomalaisuudesta, mutta minustakin Maria Kallio -kirjat ovat kiltimpiä kuin tämä. Tuolla Kirsin bloggauksen kommenteissa oli puhetta espanjalaisen (ja italialaisen) kulttuurin huomattavasti epäluuloisemmasta suhtautumisesta poliisiin, ja se kyllä näkyy tässäkin. Ja esim. tiedotusvälineiden toimintaa voisi samanlaisia ollakin Maria Kallioissa mutta huomattavasti rajatummin ja selkeämmin tuomittavammin.
Olen Deligadoni lukenut, ja minäkin pidän Petraa kotimaista kolleegaansa tiukempana tapauksena. Pidän sarjassa juuri päähenkilön ja työparin kuvauksesta, yhdessä ja erikseen. Lisäksi pistäytyminen Barcelonan maisemissa piristää. Hyvää dekkariviihdettä.
Joo, muistelen, että tässä teoksessa oli harvinaisen vähän Barcelonaa. Luin Maria Kallion edellisvuoden Helmet-haasteeseen, ja siinä aika monta kertaa kuljettiin Tapiolan läpi. Oli hauska seurailla, miten tässä ympärillä pyöräillään =)
Mä itse asiassa kävin hakemassa yhden sarjan kirjoista kirjastosta kotiin - haaveina lukea hieman lisää sarjaa. Katsotaan, innostunko mukaan =)
Ai että, muistan että tykkäsin tästä, mutta eipä ole tullut luettua sarjan seuraavia osia. Seuraavaan dekkarinälkään näitä! (Kun on kerran Delicadokin, siitähän tulee väistämättä mieleen herkku.)
Barcelonasta oli näitä yksittäisiä mainintoja Poblenousta ja Ramblasista jne (ja Efemeridesista tuli kyllä mieleen yksi baari Ravalissa jossa kävin pariin kertaan) mutta noin yleisesti tämä olisi voinut olla melkein missä eteläisen Euroopan suurkaupungissa tahansa. Täytyy katsoa mitä seuraavat tuovat tullessaan.
Palaan sarjan seuraavaan osaan sitten taas kun haluaa jotain kivan viihdyttävää dekkaria.
Ai niin, pitää todeta että kirjan alkuperäinen nimi Ritos de muerte, "kuoleman riitit", on poikkeuksellisen hölmö, kun tässä menee aimo tovi ennen kuin mitään kuolemaa tulee esiin, ja mukana olevat riitit eivät siihen liity...
Lähetä kommentti