Francois Mauriac - Myrkyttäjätär

Kolmas lukemani Mauriac, ja ilmeisesti yksi kirjailijan arvostetuimmista teoksista jonka nimihenkilö Thérèse Desqueyroux on kuulemma esiintynyt myöhemmin myös parissa novellissa, joita ei tässä Anna-Liisa Sohlbergin suomennoksessa kuitenkaan ole mukana.

Kirja avautuu oikeudenkäynnillä jossa Thérèse vapautetaan syytteestä miehensä Bernardin myrkytysyrityksestä tämän arsenikkipitoisella lääkkeellä: jutussa on paljon epäselvyyksiä mutta kun Bernard todisti vaimonsa puolesta niin näiden annettiin olla...
Tämän jälkeen siirrytään Thérèsen omiin muisteloihin myrkytystapausta edeltäviltä ajoilta, henkisestä erityislaatuisuudesta (ainakin kuvitellusta sellaisesta) ankean poroporvarillisessa ympäristössä, avioliitosta joka on kaikille osapuolille taloudellisesti hyödyllinen muttei kovin miellyttävä, ja sitten myrkytysyritykseen...ja kirja jatkuu sitten tapauksen seuraamuksilla ja mitä sitten tapahtui.

Aikaisempien lukemieni Mauriacin kirjojen tapaan kirjaa kansoittaa varsin epämiellyttävien henkilöiden kavalkadi, jotka kuvataan kyllä inhimillisinä mutta myönteisiä henkilöitä joihin haluaisi samaistua saa hakea (yhteistä on myös että kirja päättyy ambivalentin positiiviseen sävyyn, Mauriac on kuitenkin pohjimmiltaan kiinnostunut paitsi motiiveista myös pelastuksesta).
Huomionarvoisin piirre kirjassa on se, että pitkällisestä pohdinnasta huolimatta Thérèse ei loppujen lopuksi pysty selittämään vaikuttimiaan itselleen saati sitten muille, ei ole selvää vastausta mistä kaikki alkoi tai miksi Thérèse yritti myrkyttää miehensä: ei dramaattisia käännekohtia jossa kaikkitietävä kertoja osoittaa että nyt ja siksi se tapahtui.
Tämä motiivien epämääräisyys, kertojanääni ja kirjan elokuvamainen rakenne (kirja ilmestyi alunperin 1927 ja Mauriac kuulemma myönsi mykkäfilmien vaikutteet kirjalle) ovat aikoinaan nostaneet kirjan arvostusta mutta samalla on todettava että kirjan ansioiden keskittyminen kerrontaan myös vanhentaa teosta, kun hyviä ratkaisuja päätyvät käyttämään muutkin...siitä syystä en niin suuresti jaksanutkaan innostua tästä kuin Käärmesolmusta tai Täydellisyyden kudoksesta. Erinomaisen luettava tämä toki oli.

Ja tuntemattoman kuvittajan päheän näköinen kansi ansaitsee toki kiitoksen. Kannen nainen näyttää aika lailla Veronica Lakelta, parin vuoden takaisessa elokuvasovituksessa nimiroolin veti Audrey Tautou.

Francois Mauriac - A Woman of the Pharisees

Luin tämän Mauriacin kirjan englanniksi mutta huomasin sittemmin että kirja on ilmestynyt myös suomeksi nimellä Täydellisyyden kudos (vuonna 1944 eli ei ehkä nykyään kauhean helposti löydettävä kirja). Englanninkielinen nimi on lähempänä alkuperäistä (La pharisienne), suomalainen vähän viitteellisempi.

Kirjan kertoja, Louis Pian, kertoo takautumana teini-iässään sattuneesta tapahtumasarjasta, hivenen villistä koulutoveristaan Mirbelistä ja tämän rakkaudesta Louisin sisareen Micheleen, Mirbelin epäilyttävän vapaamielisestä opettajasta isä Calousta, Louisin opettajasta Puybaraudista joka jättää pappeuden mennäkseen naimisiin, Louisin isästä ja erityisesti kirjan nimihenkilöstä, äitipuolesta Brigitte Pianista. Brigitte on hurskas ja arvostettu nainen joka on omistautunut hyville asioille, seurakunnalle, hyväntekeväisyyslaitoksille ja monelle muulle asialle ja joka katsoo asiakseen sotkeentua kaikkiin asioihin ja hoitaa ne kuten itse parhaaksi näkee, juonitellen ja kiristäen jos tarve tulee.

Brigitte Pianin tekopyhyyttä tasapainottaa jonkin verran järjen ääni isä Calou, maltillinen ja tolkun ihminen mutta myös heikko ja ymmärtämätön kaikkia ihmiselämän piirteitä kohtaan kun taas kertoja Louis pysyy etäisenä, passiivisena ja hieman kyynisenä tarkkailijana, kriittisenä myös itseään kohtaan.

Kaikesta huolimatta Brigitte Piania ei esitetä minään parodiana vaan varsin todellisena ihmisenä kuten kaikki muutkin, toki ilmeisine heikkouksineen mutta myös ymmärryksellä ja hyvät puolensa, silloin kun sellaisia oli, myös esiin nostaen. Tämä ehkä selittää lievän hämmästykseni siitä kuinka vähän Brigitte esiintyikään kirjan alkupuoliskolla, muiden henkilöiden teot ja elämä oli esillä ja Brigitte vain taustalla vaikuttajana, mutta keskeisempi rooli olisi varmaankin tehnyt tästä parodisemman kirjan ja se ei selvästikään ollut tarkoitus; Brigitte nousee kunnolla keskiöön vasta kirjan loppupuolella heräävässä tajuamisessaan että on "kalkittu hauta".

Olen nobelisti Mauriacilta lukenut aiemmin tunnetuimman teoksensa Käärmesolmu, ja tässä oli hieman samoja aiheita, ymmärryksellä kuvattuja realistisen epämiellyttäviä henkilöitä jotka joutuvat itsereflektiossa punnitsemaan parannuksen mahdollisuutta.

Kolmas kirja Vive la France! -haasteeseen.