Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirsti Ellilä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirsti Ellilä. Näytä kaikki tekstit

20.6.15

Kirsti Ellilä - Tuntemattomat


Huomasin Tuntemattomat kirjaston hyllystä samalla kun olin hakemassa ensi perjantain lukumaratonille suunnittelemaani kirjaa, joten otin sen luettavaksi: Kirsti Ellilän tuotantoa on tullut luettua ennenkin (ja kirjailija on myös sen verran tuttu että jos tämä kirja olisi tosi huono niin olisi ehkä diskreetisti hiljaa, ja jatkossa tulevia arvotuslauseita voi sen perusteella filtteröidä) ja tämä oli jo ehtinyt saada positiivista kaikua blogeissa ja muissa medioissa...

Kirja liikkuu kahdessa aikatasossa ja vihjaa hieman muihinkin. Nykyhetkessä Tuuli tulee selvittelemään juuri kuolleen isänsä jäämistöä ja joutuu puimaan niin omaa kuin läheistensäkin menneisyyttä aina isovanhempien sukupolveen saakka; toisaalta erityisen huomion saa vuoden 1918 sisällissodan tapahtumat sekä sotaa seuraavan Tammisaaren vankileirin olot joissa osa henkilöistä kuolee ja osa säilyy hengissä ja joutuu elämään sen kanssa.
Niin huomionarvoinen kuin historiallinen osuus onkin, nykyhetki on kuitenkin tärkeämpi ja kirja keskittyy voimakkaasti siihen miten menneisyys vaikuttaa nykyhetkeen: piilossa olevien ja unohdettujen asioidein pintaannouseminen on keskeinen kysymys. Kirjan alkupuolella Ellilä punoo hengästyttävän tiheää symbolisuhteiden verkkoa jossa menneiden sukupolvien syyllisyys, nuorudenrakkaus, lahottajasieni, pellosta nousevat luukappaleet ja perunat, perinnöllinen taipumus astmaan, asbesti ja ties mikä kietoutuu toisiinsa ja se mitä sanotaan yhdestä pätee toiseenkin (ja tähän viitataan myös itse kirjassakin, Tuuli huomioi tutkivansa menneisyyden jäänteitä rituaalinomaisesti nähden merkityksiä kaikessa sellaisessakin missä niitä ei välttämättä olekaan).
Kirjan edetessä näissä keskitytään vähän selvemmin muutamaan juonteeseen ja joidenkin sivuuttaminen on ehkä harkittuakin: linkittyykö kirjan alkupuolella runsaasti käsitellyt astmaoireet joista ei paljoa puhuta loppupuolella piiloonpainettuihin menneisyyden salaisuuksiin, ja samalla kun salaisuudet tulevat esiin myös hengittäminen helpottuu? Ellilän henkilöt ovat fyysis-psyykkis-sosiaalisia kokonaisuuksia joissa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja vapaus valita ja olla mitä ikinä todella tahtoo on jossain määrin huono vitsi.

Ellilän kirjoitustyyli on yhä erinomaisen sujuvaa, ja se halukkuuden pohtia isoja asioita kanssa tekee hyvin kiinnostavan kombon. Aihevalinta ei ehkä ollut sopiva sille huumorin hienoiselle pohjavireelle joka on aiempia teoksia piristänyt, ja vähän myös tuntui että kirjan loppupuoli ei vastannut täysin alkupuolen asettamiin ennakko-odotuksiin; tavallaan tällainen kirja ei edes voisi päättyä mitenkään, ja tavallaan ne resoluutiot mitä saatiin olivat sitten vähän liiankin siistejä. No, en tiedä, oli tämä kuitenkin hyvä kirja (vaikka lopulta saatoinkin pitää Kaivatuista enemmän).

Isoihin teemoihin tarttuminen tuntui kyllä myös kirjan nimessä, loppusivujen tapahtumista tuli mieleen että tämähän on viittaus Linnan Tuntemattomaan sotilaaseen. Paitsi että tässä kirjassa on vähänlaisesti sotilaita.

Kirjaa ovat lukeneet mm. Tuija, Leena Lumi, Irene Vehanen, Liisa Keitaanpää, Ulla, Kuutar...

5.2.15

Kirsti Ellilä - Pieni pyhiinvaellukseni I & II


Kirsti Ellilä julkaisi ensimmäisen sarjakuvavihkosen vuoden 2012 pyhän Henrikin pyhiinvaelluksesta samana vuonna, ja nyt sitten toisen sarjakuvan vuosien 2013 ja 2014 vaelluksista. Koska vaellus kulkee vuosittain aika samoissa merkeissä, sarjoissa on päällekkäisyyttä mutta ainahan myös uusia asioita tapahtuu ja huomaa ja käsittelytapakin hieman muuttuu.

Kovinkaan objektiivisesti en tätä voi tietenkään kommentoida kun olin myös mukana tuolla vuoden 2013 vaelluksella (olen ollut siellä myös 2010-11), olen tavannut suuren osan vihkojen henkilöistä (tekijä mukaan luettuna) ja vilahdan mahdollisesti itsekin toisen vihkon sivulla 18...


"Juoni" on näissä aika lailla samanlainen, jopa siinä määrin että jälkimmäisen vihon tapahtumat oli lomitettu yhdeksi kokonaisuudeksi: valmistaudutaan, matkustetaan kesäkuisena perjantaina Yläneelle, vaelletaan lauantaina Kankaanpäähän ja sunnuntaina sieltä Köyliönjärvelle jossa Kirkkokarilla vietetään pyhän Henrikin messu, ja lopuksi sitten suunnataan kotiin ja puidaan mitä jälkeenpäin mieleen tulee.
Ensimmäinen vihko on suoremmin dokumentaarinen, voimakkailla väreillä ja sekatekniikoilla tehtyjä tuokiokuvia ja selitystekstejä siinä missä sarjakuvaakin (dokumentin uskottavuus havaittiin kyllä korkeaksi seuraavan vuoden vaelluksella, vaeltajat kyllä tunnistivat kokemuksia ja huomioita).
Toisessa vihkossa ollaan sitten siirrytty melkein kokonaan puhtaaseen sarjakuvakerrontaan ja tapahtumia on myös hieman muokattu kertovammaksi (mm. sivun 53 keskustelu käytiin oikeasti toisaalla mutta nyt siihen saatiin mukaan myös visuaalinen idea eikä vain puhuvia päitä).
Väritys on myös muuttunut herkemmäksi, jotkut kuvat muistuttivat melkein lasimaalauksia (toki joissain kohdissa oli myös hieman vaikea saada kuvista selvää kun vaaleilla taustoilla piirrettiin valkoisilla ääriviivoilla).

Ilmeikkyys ja huumori olivat kyllä perinteiseen tapaan hyvin mukana, kuten myös omalaatuiset keskustelunpätkät, väsymys Kankaanpäähän päästessä, arveluttavat suunnistustaidot, epäilyt ja heikkoudet tai vaikka huomattavasti suurempi kiinnostus jalkojen rakkoihin kuin mitä joku Paulo Coelho olisi varmaan arvannut vastaavaan kirjaansa laittaa (mutta kun olet kävellyt 30 kilometriä niin jalkapohjan rakot nousevat erittäin korkealle kiinnostuksenkohdeasteikossa ja joka muuta väittää valehtelee). Mutta tietysti myös hyvä tunnelma, hienot ihmiset ja se "je ne sais quoi" mikä näihin pyhiinvaelluksiin parhaimmillaan liittyy.

Paljon näissä myös viittailtiin kansianvälisesti tunnetumpiin vaelluskohteisiin, Santiago de Compostelaan, Roomaan, Israeliin, Lourdesiin...ja tätä puolta Ellilä näillä sarjakuvillaan selvästi haluaakin nostaa, että täällä on myös oma kiinnostava ja omaleimainen hengellis-kulttuurinen ilmiömme ja vaikka se näyttääkin ehkä hieman kotikutoiselta niin kotikutoisuudessa on myös oma voimansa. Ja että loppujen lopuksi kuinka ihmeellistä onkaan syödä kalakeittoa demaripresidenttien valvovien silmien alla koska joku ehkä kuoli jossain 850 vuotta aikaisemmin...

(Tänä vuonna on viikonloppuvaelluksen ohella mahdollisuus myös vähän reippaampaan koko viikon matkaan Turusta Köyliöön, pitää harkita...)

14.9.13

Kirsti Ellilä - Kaivatut


Kirjailija Ellilä puhui taannoin uudesta kirjastaan ja tarjosi arvostelukappaletta, ja aiheet vaikuttivat sen verran kiinnostavilta että pitihän tämä sitten pyytää ja lukea.

Kirjan aloituslause on aika hurja, "Mitä on elämä?" Aloitetaanko romaaneja oikeasti tuolla tavalla, lataamalla heti alkuun tuon tasoiset haasteet ja lupaukset? Eipä silti, vaikka jatkossa seurataankin varsin tavallisten ihmisten varsin tavallisia elämiä (siinä määrin missä ihmiset ja elämät nyt ovat tavallisia) niin taustalla liikkuvat isot teemat, elämä, maailmankaikkeus, sukupolvet ja niiden suhteet, kulttuurit ja monikulttuurisuus, usko, luopuminen ja kaipaus. Jos aloituslause aiheuttaa allergisen reaktion niin tiedä sitten auttaako pitemmälle lukeminenkaan...

Suurin osa kirjasta seurataan Saaraa, joka on toipumassa vaikeasta sairaudesta ja tyttärensä kuolemasta. Saara on epävarmasti hapuileva, itseään ja toisia syyttävä, ristiriitainen henkilö joka takertuu oljenkorsiin silloin kun jaksaa ja tajuaa, ja havahtuu kysymään epäolennaisuuksia. Hyvin sympaattinen hahmo siis ja kirjan moottori.
Toinen henkilö jonka pään sisällä kuljetaan, Henrik, jäi etäisemmäksi, tämän tarinaa seurattiin varsin katkonaisesti: alussa parin lukua, sitten tämä jää sivuun puolen kirjan verran ja sitten palaa taas. Vaikka tässäkin osiossa nousi mieleen kiinnostavia ajatuksia niin silti tämä tuntui hieman puutteellisesti kehitetyltä osiolta, ja Henrikin tytär Meri ja ex-vaimo Aava jäivät vähän karikatyyrimaisiksi.
Vastaavasti Saaran naapuri Gilbert oli myös jätetty hieman epämääräiseksi hahmoksi mutta tässä tapauksessa se toimi paremmin, Gilbertin suhteen näkökulma on Saaran joka ei naapuriaan kuitenkaan täysin voi tuntea.

Ja tosiaan, tavallisiin elämiin liittyy isommat teemat, joita ei romaaninkokoisissa kirjoissa voikaan auki käsitellä, mysteerien mysteeriys tunnustetaan. Usean aiheen kietominen yhteen toimi kuitenkin hyvin, yhteyksiä löytyi ja mm. aloin pohtia miten Gilbertin kommentit anteeksiannosta rinnastuvat Henrikin aiempiin mietteisiin monikulttuurisuudesta ja maahanmuutosta, tai kuinka eri ihmiset eri tilanteissa luulevat että heidän teoillaan on ollut tietty vaikutus tiettyyn lopputulokseen mutta jättävät huomiotta toisia tekojaan joilla on ollut jokin muu vaikutus johonkin muuhun lopputulokseen...
Erinomaista oli myös kirjan hieman melankolisesta yleissävystä huolimatta löytyvä humoristinen vire ja osuvat lausahdukset jotka tiivistivät kuinka kummalliseksi maailma onkaan käynyt..."Uusi naapuri ei ilmeisesti tiennyt ettei Suomessa ollut tapana pudotella rihkamaa sisälle vieraiden ihmisten postiluukuista. Vain mainosten jakajat saivat tehdä niin."

Pieni suuri kirja joka viihdytti ja herätti ajatuksia, mitä sitä muuta voikaan toivoa.