Näytetään tekstit, joissa on tunniste Katja Jalkanen & Hanna Pudas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Katja Jalkanen & Hanna Pudas. Näytä kaikki tekstit

29.6.13

Jalkanen & Pudas - Rivien välissä


Minäkin riensin kirjastoon noutamaan tämän niteen ja luin sen eilen illalla. Lukeminen sujui aika vauhdilla osittain koska käsiteltävissä aiheissa oli paljon tuttua: olen jokusen vuoden ajan seurannut kirjablogikenttää varsin läheltä ja samoin ehtinyt jo lukea nipun postauksia tästä kirjasta joissa lukuja on ruodittu antaumuksella (ja varmaan niitä postauksia on vielä luvassa muissa blogeissa). Ja tietysti myös koska aihe on tottakai minua kiinnostava ja sujuvasti esitetty.

Vastasin myös kirjan materiaalina käytettyyn kyselyyn ja pari omaa sitaattia on sekä sieltä että täältä blogista mukaan päätynyt (yksi sitaatti oli tosin taitettu tavallisen tekstin sekaan eikä erotettu "sitaattifontilla" (s. 96), ilmeisesti taiton kämmi...pari muutakin typoa kirjasta bongasin).
Runojen sitaattioikeutta käsittelevä sitaatti (s. 150) näkyi myös olevan tyylilajiltaan blogivuodatus jollaista oli aika kummallista lukea painettuna; ilmaisisin ehkä itseäni hieman täsmällisemmin ja lyhyemmillä lauseilla kirjassa mutta varmasti tuokin lisää autenttisuutta...

Hieno kirja kuitenkin, sekä muistella tapahtumia että lueskella uusiakin juttuja. Lukua kritiikistä tosiaan voisi avata laajemminkin mutta toisaalta kirjan tekijöiden on ollut pakko fokusoitua tiettyihin asioihin ja tässä tapauksessa blogit sosiaalisena yhteisönä on ollut pääasia. Blogien ja "perinteisen kritiikin" suhde menisi varmaan omaksi laajaksi pohdiskeluksi että mitä se on se taidearvostelmadiskurssi ja mistä eri näkökulmista ja eri tavoilla sitä pitäisi ja voidaan tehdä.
("Mutuhuttu"-sana saa toki paljon huomiota mutta termi on myös otettu käyttöön vähän samalla tavalla kuin vaikkapa fauvismi. Kyllä, mutuhuttu on täysin validi tyylivalinta. Toisaalta sanoisin että Joonas Konstigin kirjassa lainatut kovat sanat perinteistä kritiikkiä kohtaan ovat hieman ylimitoitettuja...)

Omasta bloggaajastatuksestani huomioin että ikä osuu bloggaajien keskiarvoon (parhaiten toisen bloggaajan iän huomaa kun joku alkaa rapsodioida jotain lapsuutensa kirjaa tai tv-sarjaa tai muuta jonka saattaa tunnistaa mutta joka on kuitenkin eri sukupolven kokemus...prätkähiiret, oikeasti?). Korkeakoulutausta löytyy vaikkei kirjallisuuden opintoja olekaan yhtä ainutta opintoviikkoa. Sukupuoli poikkeuksellisesti mies, ja lukijamäärissä huomaan sijoittuvani pienempien blogien joukkoon (enkä voi sitä perustella edes blogin nuoruudella, ehkä sitten sisällön marginaalisuudella).