Luin reilu vuosi sitten Varhaisia suruja, joka kuvasi Andi Sam -nimisen pojan lapsuutta sodan aikana: kirja oli aika lailla arkisia tapahtumia joissa sota kummitteli taustalla, hyvin harvoin suoraan esille tullen mutta tuoden kaikkeen vähän surumielisen ja pelottavan sävyn...
Ja sen verran pidin että nappasin triptyykin toisen osan (joka on ilmeisesti kirjoitettu ensimmäisenä ja on teoksena itsenäinen, varsinaisesta yhtenäisestä trilogiasta ei siis voine puhua), joka myös ajallisesti sijoittuu pääosin edellistä kirjaa edeltävään aikaan ja keskeiseksi hahmoksi nousee Andin isä Eduard Sam (kirjan suomentaja on Kari Klemelä).
Eduard Sam on selvästi hyvin omituinen henkilö, anarkisti, juoppo, kirjailija, profeetta joka kirjoittaa kolmatta laitosta Linja-auto-, laiva- juna- ja lentoliikenteen aikatauluja, teosta joka paisuu ensyklopediseksi 800-sivuiseksi järkäleeksi jonka sisältämät ajatukset ovat myös poliittisesti hyvin epäilyttäviä...
Eduardin hahmolle sopivasti kielikin on barokkisen ryöpsähtelevää ja sinkoilevaa, tekstissä virtaa listoja ja tarkkoja kuvauksia mutta toisaalta kokonaisuus on hyvin fragmenttinen ja kaoottinen. Tässä välittyy myös Andin näkökulma, muistin, muistojen ja havaintokyvyn epämääräisyys jossa koettu sekoittuu kuultuun ja luettuun, niinpä Eduard sekoittuu osittain uniin, legendoihin, Raamatun kertomuksiin niin ennen kuin jälkeenkin kun juna on vienyt hänet pois perheensä luota (niin, tämä on myös holokaustiromaani jossa holokaustiin viitataan ehkä ohimennen jossain sivulauseessa mutta se on jatkuvasti läsnä).
Täytyy myöntää että tässä oli aika usein aikamoisia vaikeuksia pysyä mukana, tämä on usein unenomainen (tai sekava) kirja jonka kappaleista ei aina pysty sanomaan miten ne liittyvät toisiinsa vai liittyvätkö...ja saattaa olla että jos en olisi lukenut tuota Varhaisia suruja aikaisemmin niin kirja olisi ehkä jäänyt kesken...mutta nyt se kuitenkin tuli luettua ja seuraavan kirjan, Tiimalasin, lukemista lienee aika harkita.
Ja hei, tummansininen raita Luetaan sateenkaari -haasteeseen.
2 kommenttia:
Minäkin luin sen Varhaisia suruja pari vuotta sitten. En meinannut aina pysyä mukana tapahtumissa. Minulle jäi epäselväksi fragmentaarisuuden tarkoitus ja merkitys. Kuvauksesi tästä kirjasta tuntuu sikäli aika tutulta.
Joku aika sitten esitettiin teemalla turkkilaisen ohjaajan Semih Kaplanoglun elokuvatrilogia Muna, Maito ja Hunaja. Siinä oli jotenkin samantyyppistä selittämätöntä katkelmallisuutta, jonka toivoin saavan selityksen viimeisessä osassa, mutta toisin kävi.
Tässä kirjassa fragmentaarisuuden (joka oli vielä runsaampaa kuin noissa Varhaisissa suruissa) ymmärsin paremmin, sillä tunnuttiin kuvaavan Andin lapsuusmuistojen hataruutta, kokonaiskuvaa ei osaa muodostaa eikä aina olla edes varma mikä oli totta ja mikä kuvitelmaa...kuten tuo että Andi ei oikeastaan ymmärrä mitä suuressa maailmassa tapahtuu, miksi he muuttavat, mitä isälle lopulta tapahtui...
Noin ainakin sen ymmärsin, ja sellaisena toki ansiokas muttei mitenkään helppoa luettavaa.
Lähetä kommentti