Sananvapaudesta/ilmaisunvapaudesta, logiikasta ja moraalista

Kun kysymys sananvapaudesta on taas esillä niin kokoanpa tänne hieman ajatuksia aiheesta, asiaa olen pariin otteeseen pohtinut esim. Facebookissa ja toisten blogien keskustelussa ja kyllä, sananvapauden käsite vaikuttaa yhä valitettavan paradoksaaliselta ja mahdottomalta kun sitä tarkastelee loogis-moraalisesti.

Puhehan on siis pilakuvanäyttelystä joka on taas hyllytetty, tässä esitetyistä kommenteista nostaisin esiin Kultti ry:n puheenjohtajan Ilkka Lehdonmäen ajatuksen "Sananvapautta ei voi paloitella. Sitä joko on tai ei ole." Olen tästä aivan samaa mieltä, mutta ilmeisesti varsin eri mieltä siitä mitä tuo oikein tarkoittaa.

Semattisestihan on syytä tässä vaiheessa tarkentaa että puhun nimenomaan ilmaisunvapaudesta niinkuin ilmeisesti kaikki muutkin eikä vain kirjaimellisista sanoista: puheena ovat pilakuvatkaan eivät ole sanoja vaan kuvia, ja vapauden piiriin kuuluu myös vaikkapa ekspressiivinen tanssi ja elekieli. Mutta samalla voidana yhtä hyvin todeta että jokin tietty viesti välittyy parhaiten vaikkapa laittamalla irtileikattu hevosenpää henkilön vuoteeseen, lyömällä tätä henkilöä pesäpallomailalla hampaisiin, polttamalla tämän talo, erottamalla tämä työpaikastaan jne. Nuo kaikki ovat ilmaisua, joten niiden kuuluisi myös kuulua ilmaisunvapauden piiriin.

Kuka määrittelee rajat mikä on hyväksyttyä ilmaisunvapaudessa ja mikä ei, ja millä oikeutuksella? Ilmaisunvapaus ei voi olla absoluuttinen jos sitä rajoitetaan vaikkapa fyysisen koskemattomuuden periaatteella (ja esim. talon polttaminen ei edes kuulu fyysiseen koskemattomuuteen). Joku voi sanoa että fyysinen hyökkäys toista kohtaan rajoittaa tämän toisen omaa ilmaisunvapautta, mutta tämä onkin paradoksi: ilmaisunvapauden käyttö rajoittaa ilmaisunvapautta.

Toinen ongelma on että tiedotusvälineet eivät reaalisessa maailmassa ole tai edes voi olla täydellisen objektiivisia, niiden toiminta heijastaa yhteiskunnan valtasuhteita, poliittista, taloudellista ja mielipidevaltaa, ja näiden ulkopuolisten mahdollisuudet saada esille oma näkökulma, tai usein myös totuusarvollisesti merkittäviä seikkoja, ovat rajalliset. Tiedotusvälineet ovat vallankäytön väline, ja kun tiedotusväline vetoaa "sananvapauteen", tulee sananvapaudesta myös vallankäytön väline ja itsessään potentiaalista sortoa.

Kolmas ongelma on että viestillä on paitsi lähettäjä myös vastaanottaja, ja sananvapaus asettaa myös ehdottomat vaatimukset vastaanottajalle ottaa vastaan kaikenlaisia viestejä, myös sellaisia jotka eivät satu miellyttämään, ja suhtautumaan niihin samalla tavalla täydellisen objektiivisesti punniten niitä vain niiden totuusarvon mukaan. Tämä tarkoittaisi että vastaanottajan tulee olla täydellisen omniskientti, ominaisuus joka esim. kristinuskossa on asetettu Jumalalle ja materialistisessa maailmassa ei kenellekään.

Proudhon totesi aikoinaan että kaikki omaisuus on varkautta. Samalla tavalla jokainen lähetetty signaali vie elintilaa (s.o. vastaanottomahdollisuuksia) kaikilta muilta signaaleilta, eli kaikki sanominen on sananvapauden vastaista, ilmaisunvapauden käyttö rajoittaa ilmaisunvapautta.

(Edelliseen jatkoajatuksena, minusta totuudenilmaisu on hyväksyttävä absoluuttinen tavoiteltava arvo, mutta johtuen omniskienttien puutteesta ei sekään ole reaalisesti täydellisesti toteutettavissa. Mutta tavoitella sitä sopii.
Ja se on eri asia kuin ilmaisunvapaus.)