27.5.15

Pojat lukemaan -kooste

Toukokuu alkaa lähestyä loppuaan joten lienee aika laittaa pakettiin myös Pojat lukemaan -haaste.

Haasteen puitteissa olen lukenut sekalaisen nipun kirjoja ja laatinut (tämän lisäksi) neljä postausta:

Pelikasvattajan opas (ja pelaamisesta ylipäänsä)
Lasten ja nuorten tietokirjallisuudesta
Yöjuttu 7/84: Tuo minulle Asmodinan pää / Keskiyö hirsipuuvuorella
Lasten ja nuorten tietokirjoja: kemiaa, geologiaa ja fysiikkaa

ja noiden ympärillä sitten keskustellut asioista ihan yleisesti.
Olen nimittäin hieman kriittisesti suhtautunut joihinkin esitettyihin keskusteluihin (siis blogien ulkopuolellakin), mieleen on tullut että halutaanko että pojat lukisivat enemmän vai että pojat lukisivat enemmän Anni Swania. Koska noissa on vissi ero, jälkimmäinen ajatus saa minulta lähinnä hymyilevää peukutusta että yrittäkää vain jos siltä tuntuu, minua kiinnostaa enemmän ensimmäinen ajatus ja sen puitteissa olen myös keskittynyt hieman tavallisen lanu-kirjallisuuden ulkopuolelle, sellaisiin kirjoihin (ja muihin teksteihin) joita pojat jotka eivät lue saattaisivat silti lukea.

Yksi asia jota olen myös hieman pohtinut on että en halua kovin mielelläni nostaa esille mitään yksittäisiä nimikkeitä että katsokaa, tässä on nyt hyvä ja suosittu nuortenkirja. Koska en usko että kysymys on ratkaistavissa yksittäisillä nimikkeillä, edes Harry Pottereilla, tai että kun henkilö saadaan lukemaan sitä yhtä nimikettä ja pitämään siitä, niin asia on ratkaistu. Teini joka lukee Harry Potteria (tai Aku Ankkaa tai mitä vaan) saattaa yhtä hyvin olla sitä mieltä että se yksi nimike on hyvä mutta lukeminen on mälsää, ja näiden väitteiden välillä ei koeta ristiriitaa, Potteria luetaan koska se on Potter eikä koska se on kirja.

Tämän vuoksi suhtaudun myös pienellä varauksella väitteisiin että Suomessa olisi nyt jotenkin valtaisan hyvää ja laadukasta nuortenkirjallisuutta: voi pitää paikkansa mutta kuka sen on hyväksi julistanut ja millä perusteilla, ja entäs sitten? Mitävälii?
Joskus tulee myös mieleen että ehkä huono kirjallisuus on joskus parempaa kuin hyvä...

Kun puuhastelen kirpputorilla niin eilen tuli paria tavaralähetystä katsellessa mieleen selkeä Ongelma. Yhdessä nipussa oli vanhoja Korkeajännitys- ja Siivet-sarjakuvia jotka uskoakseni ovat kadonneet kioskien tarjonnasta (alan harrastajille tulee kai yhä jotain suomennoksia kovissa kansissa erikoistuneissa kirjakaupoissa). Samoin hyllyistä on poistunut tuo bloggaamani Yöjuttu-lehti, samoin kuin muut pulp-lukemistot, Jerry Cottonit, FinnWestit ja mitä näitä oli. Samoin Pahkasika, Myrkky, Suomen Mad (viimeisin meni kyllä aika hampaattomaksi viimeisinä vuosinaan). Samoin vaikkapa Buster (urheilusarjakuvia, paljon jalkapalloa mutta myös muuta).
Kaikkien noiden lopettaminen on varmaan ollut taloudellisesti järkevä päätös kannattavuuden laskiessa, mutta samalla niiden katoamisesta syntyy kumuloituva vaikutus jossa lukeminen itsessään marginalisoitui kun kaikki sellainen jota voisi ehkä lukea katosi kioskeista. Ehkä kamppailu kirjallisuudesta käytiin 80-luvun lopulla, ehkä silloin pelit, elokuvat ja televisio voittivat.
Manga-sarjakuvia on tullut joitain, mutta onko näiden käännöspolitiikkakaan paras mahdollinen. Ja esim. urheilusarjoista sanoisin yhä että sarjakuva toteuttaa tämän paljon paremmin kuin kirjallisuus, visuaalisuuden lisäksi sarjamaisuus vastaa paremmin kehitystä urheilussa kuin romaanitaiteen suosima Merkittävä Elämänmuutos. Yhdestä tällaisesta olen kirjoittanutkin, Hikaru No Gosta, ja vastaavia muita minulle on suositeltu (mm. Slam Dunk ja Prince of Tennis) mutta en odota näkeväni näitä ihan heti suomeksi...

(Huomasin että Kirjavuorenpeikko on vähän samoilla linjoilla, hän taas keskittyi vanhoihin poikakirjoihin, Karl May, J.Fenimore Cooper jne mutta ajatuksessa on samaa)

Olen jonkin verran myös pohtinut sitä millä perusteella ihmiset tekevät lukupäätöksensä ja vaikuttaako esim. sukupuoli siihen ja miten, mm. täällä. Onko luettavaksi valittu kirja osa identiteetin rakentamista ja hyväksynnän hakemista joukolta? Saavutetaanko hyväksyntä jaetuilla kokemuksilla, valitsemalla se sama kirja kuin kaikki muutkin, vai erottumalla, hankkimalla erikoistietoja ja etsimällä omaa juttua?
Onko yhteisöissä ja niiden rakenteissa eroja poikien ja tyttöjen välillä?  Entä näiden suhtautumisessa vanhempiin, opettajiin, yms? Lukemisen valinta voi tapahtua yhtä lailla noiden kysymysten pohjalta kuin kirjan sisällön ja laadun pohjalta (ja, kuten pohdittua, roskakulttuurin suosiminen voi olla myös tarkoituksellista erottautumista).
(Huom: lähtökohtaisesti minua ei kiinnosta miten asioiden haluttaisiin olevan vaan miten asiat ovat. Jos poikien ja tyttöjen välillä on faktuaalisia eroja niin ne on otettava huomioon eikä toiveajateltava että niitä ei olisi.)


Niin, kaikesta tästä kriittisyydestä ja lievästä negatiivisuudesta välittämättä tämä haaste on ollut hyvin kiinnostava, kiitos Suketus.

13 kommenttia:

Jokke kirjoitti...

Minusta tämä on bloggaus, joka sisältää asiaa, minustakin poikien lukuvalikomaa ei pidetä "hyvänä".

Mai Laakso kirjoitti...

Itse alalla työskenneltyäni ja oppilaiden kanssa kirjastossa käydessä olen huomannut, että pojat lukevat ihan kivoja kirjoja. Urheilua, avaruutta, luontokirjoja, auto- ja moottoriurheilukirjoja ym. Tytöt ovat nykyisin kiinnostuneita leivontakirjoista ja leipovat kotona innokkaasti.
Itse saavat valita lukukirjansa ja lukea vaikka sarjakuvia tunnilla, kun jää aikaa ja sitten on lukutunnit vielä erikseen.

hdcanis kirjoitti...

Mai, kuulostaa siis siltä että pojat lukevat aika lailla samanlaisia kirjoja kuin minunkin aikoinani (ja joita minäkin olen lukenut). Ja sen vuoksi pitäisikin oikeasti pöhistä enemmän näistä lanu-tietokirjoista...

Jokke, katselin myös sinun erinomaista postaustasi aiheesta.

Suketus kirjoitti...

Kiitos koonnista ja kommenteista. Minusta kaikki lukeminen on arvokasta, enkä itse toivo poikien lukevan enemmän Anni Swania (elleivät itse halua), vaan ylipäänsä lukevan. Lukutaito on niin merkittävä asia täysivaltaiselle yhteiskunnan jäsenelle, että sitä ei vain voi ohittaa olankohautuksella, kuten joskus tuntuu käyvän, juuri tuolla mitävälii-asenteella. Onneksi lukutaidon oppimiselle tai lukuharrastuksen aloittamiselle (edelleen, oli se millaista lukemista vaan) ei ole yläikärajaa, myöhemminkin voi sitten innostua. Tai edes todeta, että on tällä jotain välii, hoidetaan edes asialliset hommat. Kiva kun osallistuit!

Kirjavuorenpeikko kirjoitti...

Hyviä kysymyksiä. Minusta on aivan selvää, että tyttöjen ja poikien yhteisöt ja kulttuurit ovat erilaisia ja vaikuttavat myös siihen, mitä kukakin lukee. Sen sijaan en usko, että kovin suuri osa eroista olisi johdettavissa suoraan sukupuolikromosomeista vaan vanhemmat ja kaverit kyllä kertovat, mitä tytön tai pojan sopii tehdä ja mitä ei. Poikakirjoja lukevaa tyttöä ei paheksu kukaan, sen sijaan tyttökirjoja lukevalla pojalla voi olla aika hankalaa. Itsekin olen lukenut klassisten poikakirjojen lisäksi luonto-, avaruus- ja moottoriurheilukirjoja, mutta en muista, että kukaan tuttavapiirin mies olisi koskaan myöntänyt lukeneensa Anni Swania tai Anni Polvaa.

Poimin linkittämästäsi kirjoituksesta kysymyksen kirjailijan sukupuolesta. Aiempina aikoina sukupuoli on vaikuttanut ihan senkin takia, että miehillä ja naisilla on ollut niin erilaiset roolit yhteiskunnassa, että on ollut vaikea saada tietoa toisen sukupuolen kulttuurista ja yhteisöistä. Mika Waltaria myöten monet hyvätkin mieskirjailijat kirjoittavat naisista todella epäuskottavasti. Varmaan naiskirjailijoilla on ollut samanlaisia ongelmia uskottavien mieshahmojen rakentamisessa. Vanhat hyvät poikakirjathan ovat järjestään miesten kirjoittamia. Poikkeuksena tulee mieleen Astrid Lindgren, jonka nuortenkirjoissa on myös poikia päähenkilöinä enkä ainakaan itse pidä esimerkiksi Kalle Blomkvistiä mitenkään epäuskottavana poikahahmona. Miesten kirjoittamista tyttökirjoista tulee mieleen ainoastaan Timo Sandberg, jonka hevoskirjoista en kauheasti tykännyt juuri siitä syystä, ettei hän oikein tunnu tavoittavan nuorten tyttöjen maailmaa. Tavoittavatko naiskirjailijat sitten nuorten poikien maailman? Hiukan epäilen joskus. Pitäisikö siis miehiä kannustaa kirjoittamaan enemmän nuortenkirjoja?

Kyösti Salovaara kirjoitti...

No, eihän mikään asia liene ehdottomasti jotakin tai jotakin ei. Eikös Enid Blyton ollut nainen jota melkein kaikki lukevat pojatkin lukivat?

Ylisummaan tietysti on niin, että pojat lukivat (siis entisinä aikoina) miesten kirjoittamia kirjoja, mutta kaipa se koskee aikuisiakin, itsekin luen enemmän miesten kirjoittamia romaaneja kuin naisten. Mutta ei blogin aiheena tietysti ollutkaan lukemisen sukupuolikysymys.

Ylipäänsä lukemisen "halu" on eräänlaista perheestä perittyä: isäni ja äitini lukivat valtavasti, minä luin (joskus) valtavasti, poikani lukee nyt valtavasti. Tiedän perheitä joissa ei kukaan lue eikä ole koskaan lukenut eikä tule koskaan lukemaankaan.

Mitä sitten luetaan, on hankalampi kysmys. Olenko lukenut valtavasti dekkareita, koska niitä oli lapsuuden kodissa? Lukeeko poikani jännäreitä - muun ohella - koska minulla on ollut valtavasti dekkareita hyllyssä? Kyllä - vastaisin.

Nyt kun olen joutunut tyhjentämään vanhempieni n. 1000 kirjan hyllyn Kotkassa, niin eipä 1920- ja 30-lukujen hienotkaan romaanit kelpaa kenellekään - siis kaatopaikalle vaan.

Tästä voi ekstrapoloida, että kun nyt eivät aikuisetkaan lue aikaisempien aikojen kirjallisuutta, kuinka sitten nuoretkaan, pojista puhumattakaan.

Joten henkilökohtaisesti en ole kovin optimistinen lukemisen tulevaisuuden suhteen, mutta saatan olla väärässä.

Leena/Donna mobile kirjoitti...

Minulla on yksi sisko ja kaksi tytärtä, joten en tiedä poikien lukemisesta yhtään mitään. Enkä sanokaan siitä mitään. Tuosta vain, että miehet lukevat enemmän miesten kirjoittamia ja naiset naisten kirjoittamia, ja poikkeuksia on. Esimerkiki Kirjavuorenpeikon mainitsema Astrid Lindgren oli epäsovinnainen, selvästi ajan normeista poikkeava lastenkirjailija. Lapset saavat hänen kirjoissaan olla omiaan, villejä anarkistejakin, aina itsenäisiä toimijoita. Ei ihme, että niitä ei mielletä tyttömäisiksi tai poikamaisiksi.

hdcanis kirjoitti...

Kirjailijan sukupuoli saattaa olla vaikuttava tekijä muttei tosiaankaan ehdoton, vastaesimerkkejä kuitenkin on. Ja suuri osa havaittavista sukupuolieroista lienee kulttuurisia konstruktioita (joskaan en sulje pois mahdollisuutta etteikö bioligisetkaan tekijät onnistuisi heittämään jotain yllätyksiä, mutta niitä tuskin voidaan havainnoida helposti kulttuurin alta) mutta aika vaikea niistä nyt on yksipuolisesti päättää että niitä ei ole olemassa...

Ja niin, tuon mainitsemani pulp-kirjallisuuden kirjoittajista huomattava osa lienee miehiä (ja naisilla on tietysti myös oma pulp-kirjallisuutensa). Ja onhan noissa yleensä aika jyrkän liioitellut sukupuoliroolit yms, pahemmat kuin "kunnollisessa kirjallisuudessa". Mutta nostan yhä esiin yhden mahdollisen funktion kirjallisuudelle, kirjoja valitaan ainakin osittain sillä perusteella miten ne määrittävät omaa identiteettiä ja näin yhtään mitään kasvatustieteestä tietämättä veikkaisin että erityisesti lapsuudessa ja teini-iässä oman identiteetin etsintä on erityisen tärkeää (muttei se katoa myöskään myöhemmin). (pedagogit saavat joko ampua tuon ehdotelman alas tai verhota sen paremmin jargoniin)

Arvelen kyllä myös että vanhempien ja ympäristön esimerkki on olennainen osa lukuharrastuksne kehittymisessä. Mutta tuli mieleen että vanhempien suora esimerkki ei välttämättä ole ihan ehdoton, siinä missä minä luin paljon ja veljenikin kohtalaisen runsaasti niin vanhempani eivät olleet mitenkään ahkeria lukijoita. Mutta katsoivat silti että kotona pitää olla kirjoja joten sitten siellä oli.

Kyösti Salovaara kirjoitti...

Täytyy vähän täsmentää, kun aloin oikein miettiä.

No enhän oikeastaan tunne perheitä joissa ei kukaan lue - mutta enpä juuri montaa ihmistä tunnekaan. Työaikoina "tiesin" kyllä paljonkin henkilöitä joille kirjat eivät merkinneet mitään. Mutta kun elää omassa kuplassaan, niin siellä taitaa elää samansorttista väkeä.

Ja sekin täytyy huomata, että vaikka minä olin aina himolukija, veljeni ei lukenut mitään, ei edes sarjakuvalehtiä, sanomalehtiä sitten aikuisena tietysti ja aika intohimoisesti niitä.

Inhottavampi kysymys tietysti kuuluu että miksi kaunokirjallisuutta pitäisi lukea, mutta sehän ei nyt ole aiheena.

Se että monet nuoret eivät jossakin testissä osanneet kirjoittaa alkeellistakaan dokumenttia, on enemmän kuin huolestuttavaa. Olen joskus pohtinut, että tuleeko joskus sukupolvi, joka "kirjoittaa" valitsemalla tietokoneen/puhelimen ruudulta haluamansa kuvan ja painamalla näppäintä, sitten seuraava kuva jne. Kai sekin on "kirjoittamista".

hdcanis kirjoitti...

Niin, en kaunokirjallisuuden lukemista pidä välttämättömänä, nyky-yhteiskunnassa jonkin lukemista (ja jokinlaisten tolkullisten dokumenttien tuottamista) kuitenkin. Kaunokirjallisuuden ansiot on tarvittaessa haettavissa muilta kulttuurin aloilta.

Elegia kirjoitti...

Vähän jälkijunassa täällä, mutta pakko kommentoida kun on niin mielenkiintoinen kirjoitus! Olen miettinyt samaa kuin sinä eli miten niin juuri nyt on nuortenkirjallisuus jotenkin erityisen laadukasta ja hyvää (ja kuka sen päättää)? Ei minulla ainakaan ollut lapsena/nuorena valittamista nuotenkirjoista. Paljon oli hyviä, että ei tarvinnut pelätä että lukeminen loppuu maailmasta kesken. Voi toki olla, etteivät tänä aikana täytä tämän ajan "laatumääreitä", mutta ajat muuttuu ja silloin oli silloin. Nyt on nyt.

Anonyymi kirjoitti...

Sivuhuomio: nykylapsista hyvin harvat lukevat Pottereita. Trendi meni niin, että ensin kaikki lukivat Pottereita, sitten jotkut lukivat ja kaikki katsoivat elokuvat. Nykyisin kun kysyy oppilailta, ovatko he lukeneet, kukaan ei ole lukenut. Ja kun kysyy, oletteko katsoneet elokuvia, tulee vastaukseksi, että yritin, mutta kun niistä ei ymmärtänyt mitään ja ne olivat tylsiä, niin jätin kesken.

hdcanis kirjoitti...

Huhut kertovat että niitä Pottereita luetaan yhä jonkin verran mutta varmasti on kyllä niin että trendi jossa "kaikki" lukivat meni jo. Ja senkin puolesta olin vähän haluton suosittelemaan kaunokirjallisuutta, ainakaan yksittäisiä nimikkeitä. Jos jonnekin niin kannustaisin mieluiten noiden tietokirjojen suuntaan henkilöä kiinnostavista aiheista (mutta varmaan sitten törmäisi "ei mua kiinnosta mikään"-ihmisiin...)

Leffat katsoneena tulee kyllä myös mieleen että niistä saa ehkä enemmän irti kun on lukenut kirjat tai on vertaiskeskustelujen avulla parmemin kärryillä tapahtumista, kun niistä jätetään kaikenlaisia pieniä tapahtumia pois niin laajemmin katsottuna henkilöiden luonnekuviin ja maailmaan syntyy aukkoja ja tapahtumien perustelut alkavat horjua...(siis minusta, en tiedä kiinnittävätkö teinit tuollaiseen huomiota)