Bees admired cancer, as we would admire flowers; for their life, for their beauty. For them, it burned like a white light. They could feel its escape from order as a break for freedom by individual cells.
They followed Milena, entranced.
"It sings," they would sigh.
"Milena! You are a Garden!" they would call to her. "Full of flowers!"
Pidin aiemmin lukemastani Geoff Rymanin The Unconquered Countries -kirjasta sen verran että muutakin tuotantoaan piti lukea, nyt tämä varhainen scifiromaaninsa The Child Garden. Se kertoo tulevaisuuden Lontoosta, joka on kehittynyt hieman Uljaan uuden maailman tyyliseksi utopiaksi jossa bioteknologia on kehittynyt pitkin harppauksin (suuri osa ihmisistä yhteyttää, opetus tehdään viruksilla yms), sosialistinen vallankumous on poistanut köyhyyden ja maailmaa hallitsee Consensus-joukkomieli johon kaikki ihmiset on luettu ja joka näin kollektiivisesti tekee päätökset (luennan yhteydessä ihmisistä myös poistetaan kaikenlaisia non-konformistisia piirteitä).
Tai siis jostain syystä ainakaan Milenaa ei ole luettu (eikä näin ollen hänen Bad Grammariaan korjattu...tuo ei liity kielioppiin). Milena on näyttelijä, ei ehkä kovin hyvä, suurelta osin immuuni monille viruksille (eli hänen täytyy oppia asioita muilla tavoin) ja on muutenkin aika outo ja ulkopuolinen. Ja kerran hän kohtaa Rolfan, geenimanipuloidun naarasjääkarhuihmisen ja se on rakkautta ensi silmäyksellä. Rolfa rakastaa musiikkia ja oopperaa ja kun Milena saa selville tämän säveltäneen koko Danten Jumalaisen näytelmän oopperaksi, haluaa hän saada sen myös esitetyksi...
Ryman heittelee lukijaa monenlaisilla ideoilla, monia ei ihan liikoja selitellä (vaikka omalla tavallaan uskottavia ovatkin) eli tarvitaan virran mukana menemistä, ei pidä liikaa takertua outouksiin ja yksityiskohtiin. Ja kirjan tarina polveilee moneen suuntaan, lopulta kattaen useita vuosia Milenan elämästä (Rolfa on tärkeä henkilö mutta lopulta mukana aika pienessä osassa kirjaa), kirja viittailee Jumalaiseen näytelmään muutenkin kuin esitettävänä teoksena ja myös syöpä (tai yleensäkin huonojen ja hyvien asioiden läheinen liittyminen toisiinsa ja keskinäinen riippuvuus) on keskeinen symboli.
Mutta tuntui kyllä myös että osa kirjasta meni ohi ja osa ei ehkä toiminut niin kuin oli tarkoitus. Tarpeeksi hyvää on mukana että kirjaa luki mielellään eteenpäin mutta "se jokin" oli myös vähän hukassa, terävöittäminen olisi ollut eduksi. Kirja antoi kuvan että sen kirjoittaja on epäilemättä ansiokas, taitava ja hyvä mutta kirja ei ihan saavuta lupauksiaan.
Mutta Rymania pitää varmaan kuitenkin lukea lisää.
And suddenly Rolfa turned and attacked a rose. She snatched the stem despite the thorns and twisted it, breaking it off. Maybe it was the clumsiness, maybe it was the anger, but Milena was shocked without quite knowing why.
Rolfa turned, and holding the rose perfectly upright, gave it to Milena. She said something slurred and embarrassed. It took a moment for Milena to realise that she had said, "A rose for a rose."
She shouldn't have been able to do that, thought Milena. That is a public rose. If Rolfa had been anyone else, the viruses would have stopped her taking it. Rolfa is immune as well.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti