Alberts Bels - Häkki

 

Tämä oli varsin satunnainen löytö divarissa, oikeasti katsoin ensin sen vieressä ollutta teosta (en nyt enää muista mikä se oli) mutta päätin sitten vilkaista tätäkin.
Olen aiemmin jo postannut että dekkarit eri kulttuureista voivat olla otollinen näkökulma kyseiseen kulttuuriin, genrekonventioissa saattaa olla samoja piirteitä mutta miten niitä käytetään on kiinnostavaa, ja mm. nämä keski-itä-Euroopan maat ovat yksi kiinnostava alue (ja jos jostain löytyisi vaikka afrikkalaisia tai etelä-amerikkalaisia dekkareita niin kelpaisi).
Tämä Alberts Belsin kirja ei vaikuttanut varsinaiselta dekkarilta mutta keskiössä on kuitenkin poliisitutkimus eli kelpaa, ja kun Latviasta en ennestään tiedä juuri mitään (Viro on tutuhko ja Liettuastakin tietää jotain mutta mikä se siinä välissä on) niin olihan tämä ihan pakko lukea. Ja hei, lisää materiaalia Leningrad - Ost-Berlin -haasteeseen.

Urallaan hyvin edistynyt nuori arkkitehti Edmunds Berzs on vieraillut vanhempiensa luona maalla mutta ei tulekaan takaisin, ja vaimo Edite tuo huolestuneena jutun miliisi Valdis Strugan tutkittavaksi. Strugan tutkimukset etenevät hitaasti mutta varmasti, juttu vaikuttaa ryöstömurhalta mutta kun juttu alkaa ratketa käykin ilmi että Berzsiä ei surmattukaan vaan hänet lukittiin metsässä olevaan häkkiin...

Ihan selvä dekkari tämä ei tosiaan ole, rikosmysteeriä käytetään vähän hyväkseen mutta rytmityksessä on vähän outoja piirteitä, yhtenä selkeä kaikkitietävän kertojan käyttäminen kuvailemaan hyvinkin laveasti keskeisiä henkilöitä: Struga, hänen elämänsä, persoonansa ja tapansa kuvataan hyvin laveasti ensimmäisillä sivuilla, ja myöhemmin samanlainen aukikirjoitus tehdään parille muullekin keskeiselle henkilölle.
Kirjassa tuntuu olevan myös jotain merkillistä filosofista pohjavirettä, piirteitä joita ei tehdä avoimeksi mutta jotka läpättävät silmäkulmassa. Onko se tärkeää että Berzs muistuttaa varsin paljon Strugaa? Onko häkki jonkinlainen symboli, filosofine tai yhteiskunnallinen, ja mitä sillä tarkoitetaan? Ainakin häkki ja häkkeys saa hyvin paljon huomiota kirjan loppupuolella...muitakin vastaavia hivenen outoja vihjeentapaisia löytyi vaikka juoni sinänsä etenikin juuri niin kuin dekkareilta sopii odottaakin.

Ensilemmen tuoreus, ensimmäinen aamu ja ensimmäinen yö, ensimmäinen leipäviipale, ensimmäinen ilo, ensimmäinen nautinto, ensimmäinen mäki, ensimmäinen rakennus, ensimmäinen tunnustus ja ensimmäinen arvostelu, ensimmäinen vuolas joki, harmaa sirkusponi, ensimmäinen häkki, ensimmäinen ja viimeinen hiilellä vedetty viiva häkin betonilattiassa, häkki on viimeinen, ne olivat vain sanoja ja hämäriä kuvia, mitään, mikä on haihtunut ajan häkissä, ei voi palauttaa entiselleen.

Bels kirjoittaa hyvin, kirja veti mukanaan mutta jätti myös pureskeltavaa, ja tietysti tässä sai myös mainion otoksen elämään Latvian neuvostotasavallassa. Martti Rauhala on tämän kääntänyt viron kautta, ja käännöksessä on mukana joitain outoja ratkaisuja (tai ehkä ne olivat tyypillisempiä sanavalintoja 70-luvulla? En tiedä), mutta silti ilahduttavaa että Neuvostokirjallisuutta-sarjaan on tällainenkin teos päätynyt, ja antoisa lukukokemus se on nytkin. Suosittelen.