Tämä teos sopisi hyvin myös parin päivän päästä koittavaan klassikkohaasteeseen, mutta siihen on tulossa toinen kirja (jahka saan siitä bloggauksen kirjoitettua). H.R.Haggardin kirja on nimittäin yksi 1800-luvun suurista seikkailuromaaneista joka inspiroi ison kasan myöhempää pulppia (ja niin Indiana Jones kuin Roope Ankka tuntuvat vahvoina monessa kohtauksessa).
Tarina on sinänsä yksinkertainen, eteläafrikkalainen metsästäjä Allan ("mukaillen suomentanut" Anni Swan on pudottanut sukunimi Quatermainin pois, en tiedä minkä verran muita muutoksia tuo "mukaillen" pitää sisällään kuin editoituja nimiä) lyöttäytyy yksiin brittiläisen aatelismies Henry Curtisin ja merimies John Godin matkalle pimeään Afrikkaan, mukanaan parinsadan vuoden takaisen portugalilaisen retkeilijän kartta. Tie vie mahtavaan, brittiläiseltä kannalta tuntemattomaan valtakuntaan jossa retkeilijät sotkeentuvat mukaan valtataisteluun ja sisällissotaan, ja lopulta myös kuningas Salomon mahtavaan aarrekammioon, jossa odottavat omat vaaransa...ja sieltä takaisin sivistyksen pariin.
Tuolloin Afrikan sisäosat olivat ilmeisesti jokseenkin tuntemattomia alueita joten tämäntyyppinen "kadonnut maailma"-kuvio jossa löydetään kokonainen järjestäytynyt sivilisaatio johon ei ollut aiemmin kosketusta oli ihan mahdollinenkin ja mielikuvitusta kutkuttava ja vie teosta myös vähän spefin suuntaan. Samalla voi todeta että kirjassa brittiläisen imperiumin idea tuodaan esiin voimakkaasti mutta samalla sanoisin että kirja ei ole lainkaan niin rasistinen kuin se kontekstissaan voisi olla (vaikka selvää onkin että sitä ei ole kirjoitettu vuonna 2017. Se ei myöskään läpäise Bechdel-testiä)
Samalla on kuitenkin todettava että en nyt tästä niin suuresti innostunut. Allan on varsin mainio sopivasti idealisoitu jokamies jonka nahkoihin moni lukija on varmaan itsensä hyvin kuvitellut mutta noin yleisesti ottaen henkilökaarti kärsii lievästä värittömyydestä esim. Aarresaareen verrattuna, ja vaikka tapahtumia riittääkin niin myöskään tuon inspiraatiolähteen tehokkuuteen ei päästä. Ja vaikka moni klisee tässä ehkä keksittiinkin niin tuntuu että seuraajissa on ollut niiden parempia hyödyntäjiä...
Mutta ihan hyvä että tuli luettua. En tosin tiedä olisinko pitänyt tästä enemmän jos olisin lukenut varhaisteininä, ehkä en silloinkaan.
3 kommenttia:
En millään muotoa halua nipottaa, mutta en kyllä tällä syömisellä suostuisi tätä romaania tai sen jälkeisiä sukulaisia sanomaan "pulpiksi" koska käsitteellä pulpfiction on aika yksimielisesti tunnustettu ja käsitetty kohde eräänlaisena alagenrenä 1920- ja 30-luvun Yhdysvalloissa.
Eikä India Jonesit kyllä mitään "pulppia" ole. Pulp viittaa "halpaan" (paperiin) ja Spielberg teki filminsä suurella rahalla.
No, sanoilla saa toki leikkiä.
Kävin katsomassa Wikipediasta mitä "pulp magazineista" sanotaan, ja onhan siellä todellakin mainittu että Haggard vaikutti mm. sellaiseen pulp-kirjoittajaan kuin Burroughs.
Laveasti määritellen näköjään sekkailukertomuksia ja scifiäkin julkaistiin pulp-lehdissä vaikka itse ole aina ajattelut että pääosin erilaiset salapoliisikertomukset (merkittävänä alustana Black Mask lehti) muodostavat tämän lajityypin.
Spielbergin suurimittaisia seikkailuelokuvia - sen enempää kuin James Bondejakaan - en edelleenkään suostu sijoittamaan otsikon "pulp" alle.
Hmm, minä taas olen tutustunut aiheeseen juuri spefin kautta, mm. näiden Edgar Rice Burroughsin, Robert E. Howardin ym. piiristä, ja ajattelen lajia erityisesti seikkailugenrenä, dekkarit ovat sitten yksi sivujuonne. Ja siinä yhteydessä pulp on jäänyt viittaamaan myös tarinallisiin elementteihin kuten "seikkailija löytää kadonneen valtakunnan", toimintavetoiseen melodramaattisuuteen yms.
Haggard edeltää varsinaista pulp-kautta mutta huomaan että tämän jälkeen kirjoitti useiden kirjojen verran lisää Allan Quatermainin seikkailuja ja, no, tuo wiki-sivulla oleva Kuolemattoman kuningattaren Riksin sarja -kansi (samoin kuin teoksen lyhyt juoniselostus) ovat kyllä syvällä pulp-estetiikassa...
Ja pulpiin viitataan kyllä julkaisualustasta riippumatta, ja esim. elokuvissa tästä tuli hyvinkin valtavirtaa: keskeisenä edustajana Star Wars, jonka scifi ei muistuttanut lainkaan oman aikansa kirjallisuuden scifimuoteja, sisällöllisesti se on 30-lukulaista pulp-avaruusoopperaa. Vaikka olisi kuinka kallis produktio.
Lähetä kommentti