Tätä kirjaa en ostanut uutena
Teyn varsin rajallista dekkarituotantoa olen kiinnostuneena lukenut läpi (tämä on kuudes lukemani, hyllyssä odottaa vielä A Shilling for Candles ja jostain pitäisi etsiä käsiin The Man in the Queue). Tämä on julkaistu viimeisenä, kirjoittajan kuoleman jälkeen, ja on toki mainio lisä pieneen nippuun vaikka tavallaan onkin heikoin lukemani.
Alan Grant, muutamassa muussakin kirjassa seikkaillut Scotland Yardin etsivä, on matkalla lomailemaan Skotlantiin, kun samasta yöjunasta löytyy nuoren miehen ruumis. Tapaus näyttää selvältä onnettomuudelta, mies on viskipäissään kaatunut ja lyönyt päänsä tappavasti, mutta jotkin yksityiskohdat jäävät häiritsemään Grantia ja hän lähtee kesken lomailunsa ottamaan niistä selvää.
Tey on aiemminkin kolkutellut arvoitusdekkarien äärirajoilla, ja vaikka tavallaan tämä on selkeämpi lajityypin edustaja kuin moni muu, tässäkin fokus on vähän muualla ja lukija voi vapaasti arpoa onko mitään epäilyttävää oikeasti tapahtunut, vaikka periaatteessa tässä "dekkaria" luetaankin. Teyn harrastamaa demagogi-kritiikkiä myös löytyy, tällä kertaa kohdistuen skottinationalisteihin.
Henkilöhahmot ovat taas mainioita ja kirjallinen tyyli mitä viihdyttävin, joten tätä oli mukava lukea vaikka juoni olikin loppujenlopuksi vähän löperö.
5 kommenttia:
Tey on minulle tuntematon dekkaristi. Luin myös edellisen juttusi hänen teoksistaan. Vaikuttavat kirjoilta, joista pitäisin.
Parista Teyn kirjasta olen kommentoinut lyhyesti myös kuukausikatsauksissa:
http://hdcanis.blogspot.fi/2012/07/kesakuun-luetut-ja-haastekatsaus.html
http://hdcanis.blogspot.fi/2012/04/huhtikuun-luetut.html
ja Ajan tytär on kirjailijan tunnetuin teos ja tunnustettu genreklassikko.
Juu, fanitan, ja luulen että sinäkin voisit pitää. Näissä perinteistä arvoitusdekkaria on viety aika reilusti tavallisen kaunokirjallisuuden suuntaan eli se mikä juonen kimuranttiudessa menetetään saadaan takaisin hyvissä hahmoissa ja kuvauksissa.
Tänne vanhempaan. Jostain syystä pidin Teyn kaikista dekkareista. Niissä ei paljon tapahtunut, mutta Alan Grantissa oli sitä jotain. Isoveljeni, historianopettaja, ohjasi minut hänen luokseen, ensin Ajan Tyttären kautta. Siitä kirjoitin kerran - jo osaksi kadonneiden linkkien kera- :
http://mutkimus.vuodatus.net/lue/2009/03/364-ajan-tytar-ja-aikajatkumo
Teyn kirjoissa on oma rytminsä, kun useammassa kirjassa keskeisenä kysymyksenä on että onko mitään erikoista edes tapahtunut vai onko kaikki juuri niin kuin miltä näyttää :)
Minustakin juoni on 'vähän löperö', kuten diplomaattisesti ilmaiset. Teyllä on tapana tehdä tällaisia juonia, joissa ratkaisu sitten kaiken nähdyn työn ja vaivan jälkeen putkahtaa esiin aivan odottamattomasta suunnasta. Mutta ajankuvana ja leppoisana viihteenä mainio.
Lähetä kommentti