Mafalala-blogissa
on pohdintaa "afrikkalaisesta kirjallisuudesta" ja siinä sivutaan myös
"autenttisuuden" käsitystä, kritiikkiä siitä että eräs kirjailija on
kirjoittanut hahmonsa ajamaan autolla vaikka tämä ei ole "autenttista
afrikkalaisuutta".
Olen ajoittain kyllä pohtinut
autenttisuutta käsitteenä ja vaikkapa sitä millä perusteella meille
eksoottisista kulttuureista valitaan kirjoja käännettäviksi. Ehkä kirjan
pitää olla sillai sopivan lähestyttävä että se ei vaadi valtavaa määrää
taustatietoja tai aktiivisesti riko maailmankuvaamme vastaan, mutta
silti eksoottisen "autenttinen" että lukija on varmasti tietoinen että
nyt minä luen Afrikkalaista Romaania.
Toisaalta liikaa ei
voi tuota kritisoida, keskustelussa on hyvä pitää myös mielessä että
suomalainen lukija halunnee hieman eri asioita mosambikilaisesta
kirjasta kuin mosambikilainen, eteläafrikkalainen tai portugalilainen
lukija ja painottaa lukukokemuksessaan eri asioita, joten se miten
paikalliset suhtautuvat johonkin tiettyyn kirjaan ei välttämättä
korreloi suuntaan tai toiseen miten minun lukukokemukseni kanssa käy.
Koska
olen bloggaaja, siirryn puhumaan omista kokemuksistani ja vaihdan
esimerkiksi populaarimusiikin. Kun asuin Espanjassa kuuntelin aika
laajalla otannalla paikallista musiikkia, ja ihastuin kovasti copla-musiikkiin,
mikä huvitti paikallisia tuttuja koska tuo on musiikkia joita heidän
isoäitinsä kuuntelevat...myös cuple kävi tutuksi ja sevillanoja ja
zarzuelaa tuli kuunneltua (flamencosta en jostain syystä juuri pitänyt,
en tiedä miksi, vaikka kiinnostavaa sekin toki oli).
Toisaalta
moni paikallinen suosittu pop-rock-yhtye ei mitenkään erottunut aiiemmin
kuulemistani muunmaalaisista yhtyeistä ja Heroes del Silencion tai
Familyn suuruus jäi havaitsematta. Toki jotkut kiinnostivat toimivina
lajityyppinsä edustajina (esim. hyvin tasokas indiepop-skene).
Samaa on tapahtunut muidenkin maiden piirissä. Saksassa NDWn ohella viehätti vaikkapa epäilyttävä Wildecker Herzbuben,
ei niinkään Wir sind Helden, ja Maanamin debyytti on Puolassa
kulttilevy ja minulle lähinnä "tämähän on jo kuultu". Toisaalta Saksassa
fanitetaan Eläkeläisiä ja mm. Värttinä on monenmaalaisilta saanut
innostunutta huomiota kun taas jostain CMX:n Aurasta on joutunut
selittämään että ei sen hienoutta tajua jos ei ollut suomalainen teini
kun se ilmestyi.
Joka maassa on kivoja
pop/rock-yhtyeitä jotka sattuivat olemaan paikallisella tasolla juuri
oikeita juuri oikeaan aikaan ja nauttivat näin suurta suosiota, mutta
jotka kelle tahansa muulle ovat aika lailla samanlaisia kuin mikä
tahansa muukin yhtye. Ja joka maasta löytyy myös hieman nolostuttavia
kuriositeetteja joihin muut saattavat hyvinkin reagoida "mitä tää on,
tää on jännä". Riippumatta siitä kummat kuvastavat paremmin sitä
todellisuutta jossa paikalliset oikeasti elävät.
Sama pätee myös
muihin taiteenlajeihin, vaikkapa elokuviin tai kirjallisuuteen (köh, Aki
Kaurismäki, köh, Arto Paasilinna). Tai kun me luemme "afrikkalaista
kirjallisuutta", savimajat saavat ensihuomion.
7 kommenttia:
Disney Land antaa "autenttisen" kuvan esim. Norjasta. Maan muista erottavia piirteitä korostetaan. Tarjotaan vuonoja ja viikinkejä siinä määrin, ettei alkuperäinen jälkiteollinen länsimainen maisema tee vaikutusta, koska se on "nähty". :-)
Niin totta - kauneus on katsojan silmässä vai miten se meni ? ja näkökulmasta johtuvissa odotuksissa. Eihän Suomikaan ole yhtä Lappia eikä kaduilla kulje jääkarhuja, vaikka asiaa tuntematon ja kauempaa tuleva vierailija näin saattaisi olettaakin (huom. olen vastannut itse noihin kysymyksiin...)
Kirjan ja musiikin kokemus on aina riippuvainen kokijan taustasta - siksi me voimme pitää isoäitien musiikista ja vierailijat innostua jostain vanhasta kliseestä, joka heille onkin uutta ja tuoretta näkökulmaa :-)
Jep. Monissa Afrikan maassa on sitten pitkään ollut että maata on katseltu ja määritetty vain ulkopuolisin silmin ja oma kirjallinen kulttuuri on nuori ja pikkuhiljaa esiin nouseva, joten toimiva tasapaino on vielä hakusessa.
Mutta tasapaino lienee kuitenkin ihannetila. Tuli mieleen että onkohan maita jotka pystyvät määrittelemään itsensä täysin sisältäpäin ilman ulkoisia eksotiikka-mielikuvia. Belgia?
Tuo on hyvä ja kiinnostava näkökulma. Ja kirjailijat (no, ne afrikkalaiset esimerkiksi) varmaan ovat tietoisia noista eroista ja joutuvat tekemään kompromisseja liian selittämisen ja lukijan tietojen yliarvoimisen välillä. Etenkin jos haluavat kirjoittamisellaan elää... Ja lukija/matkailija/musiikin kuuntelija toivoo jotain "uutta", mutta silti ymmärrettävyyden puitteissa.
Mia Couto vei tuota autenttisuus-asiaa siihen suuntaan, että hän kertoi, miten monet eivät halua uskoa sitä, että Mosambikin maaseudulla asuvat eivät elä "umpiossa", vaan globalisaatio vaikuttaa heidänkin elämäänsä ja heidänkin kulttuurinsa ovat aina olleet dynaamisia ja niihin on omaksuttu uusia elementtejä ja toisia hylätty. Tuo on kyllä jo vähän vanhempi teksti, sillä hän mainitsee esimerkkinä Michael Jacksonia kuuntelevan teinin :)
Niinjoo, umpiossa ei taida olla monikaan koskaan asunut (ja ymmärtääkseni Afrikan rannikkoja on seilattu edestakaisin historian sivu, sisämaassa saattaa tietysti olla alueita jotka ovat vähän enemmän eristyksissä...)
Muiden maiden vastaaviin populaarimusiikkeihin tutustuttuani aloin arvostaa enemmän myös omaa etnofuusiotamme jota iskelmäksi kutsutaan. Jotenkin hienoa kuinka suvereenisti vaikka Laila Kinnunen siirtyi bossa novasta italopoppiin ja venäläisistä romansseista Beatlesiin (ja humppahan on siis amerikkalaista jazzia Saksan läpi filtteröitynä ja ripauksella venäläistä romantiikkaa...)
Itse rakastan Intiasta vain ja ainoastaan Bollywood-leffoja. Olen täysin tietoinen, että ne eivät kerro oikeastaan mitään intialaisesta kulttuurista, vaan pikemminkin kaikenlaisista unelmista ja toiveista. Mutta toisaalta jotkut leffoista on niin kaukana meikäläisestä maailmasta, että niissä väkisinkin työntyy esiin joitain intialaisille tärkeitä asioita. Nykyisin niissä näkyy vain se, että halutaan olla länsimaisia ja länsimaisuus on kopioitu suoraan musiikkivideoista, mutta se taas kertonee tarinaa maailman muuttumisesta enemmän kuin muusta...
Niin, kyllähän kaikkein keveinkin popkulttuuri kertoo paljon siitä yhteiskunnasta missä on syntynyt (ja usein eri asioita ja mahdollisesti enemmän kuin "vakava taide").
Ja tietysti osuvaa että länsimaista myös valikoidaan aika sattumanvaraisesti aineksia kuten vaikka musiikkivideoiden kuvastoa.
Lähetä kommentti