Vieraisiin kulttuureihin tutustumisesta

Mafalala-blogissa on pohdintaa "afrikkalaisesta kirjallisuudesta" ja siinä sivutaan myös "autenttisuuden" käsitystä, kritiikkiä siitä että eräs kirjailija on kirjoittanut hahmonsa ajamaan autolla vaikka tämä ei ole "autenttista afrikkalaisuutta".

Olen ajoittain kyllä pohtinut autenttisuutta käsitteenä ja vaikkapa sitä millä perusteella meille eksoottisista kulttuureista valitaan kirjoja käännettäviksi. Ehkä kirjan pitää olla sillai sopivan lähestyttävä että se ei vaadi valtavaa määrää taustatietoja tai aktiivisesti riko maailmankuvaamme vastaan, mutta silti eksoottisen "autenttinen" että lukija on varmasti tietoinen että nyt minä luen Afrikkalaista Romaania.

Toisaalta liikaa ei voi tuota kritisoida, keskustelussa on hyvä pitää myös mielessä että suomalainen lukija halunnee hieman eri asioita mosambikilaisesta kirjasta kuin mosambikilainen, eteläafrikkalainen tai portugalilainen lukija ja  painottaa lukukokemuksessaan eri asioita, joten se miten paikalliset suhtautuvat johonkin tiettyyn kirjaan ei välttämättä korreloi suuntaan tai toiseen miten minun lukukokemukseni kanssa käy.

Koska olen bloggaaja, siirryn puhumaan omista kokemuksistani ja vaihdan esimerkiksi populaarimusiikin. Kun asuin Espanjassa kuuntelin aika laajalla otannalla paikallista musiikkia, ja ihastuin kovasti copla-musiikkiin, mikä huvitti paikallisia tuttuja koska tuo on musiikkia joita heidän isoäitinsä kuuntelevat...myös cuple kävi tutuksi ja sevillanoja ja zarzuelaa tuli kuunneltua (flamencosta en jostain syystä juuri pitänyt, en tiedä miksi, vaikka kiinnostavaa sekin toki oli).
Toisaalta moni paikallinen suosittu pop-rock-yhtye ei mitenkään erottunut aiiemmin kuulemistani muunmaalaisista yhtyeistä ja Heroes del Silencion tai Familyn suuruus jäi havaitsematta. Toki jotkut kiinnostivat toimivina lajityyppinsä edustajina (esim. hyvin tasokas indiepop-skene).

Samaa on tapahtunut muidenkin maiden piirissä. Saksassa NDWn ohella viehätti vaikkapa epäilyttävä Wildecker Herzbuben, ei niinkään Wir sind Helden, ja Maanamin debyytti on Puolassa kulttilevy ja minulle lähinnä "tämähän on jo kuultu". Toisaalta Saksassa fanitetaan Eläkeläisiä ja mm. Värttinä on monenmaalaisilta saanut innostunutta huomiota kun taas jostain CMX:n Aurasta on joutunut selittämään että ei sen hienoutta tajua jos ei ollut suomalainen teini kun se ilmestyi. 

Joka maassa on kivoja pop/rock-yhtyeitä jotka sattuivat olemaan paikallisella tasolla juuri oikeita juuri oikeaan aikaan ja nauttivat näin suurta suosiota, mutta jotka kelle tahansa muulle ovat aika lailla samanlaisia kuin mikä tahansa muukin yhtye. Ja joka maasta löytyy myös hieman nolostuttavia kuriositeetteja joihin muut saattavat hyvinkin reagoida "mitä tää on, tää on jännä". Riippumatta siitä kummat kuvastavat paremmin sitä todellisuutta jossa paikalliset oikeasti elävät.
Sama pätee myös muihin taiteenlajeihin, vaikkapa elokuviin tai kirjallisuuteen (köh, Aki Kaurismäki, köh, Arto Paasilinna). Tai kun me luemme "afrikkalaista kirjallisuutta", savimajat saavat ensihuomion.