18.9.13

Graham Moore - Kuolema Sherlock-seurassa


Mooren esikoiskirja on kahdessa aikakaudessa etenevä dekkari jossa joka toinen luku sijoittuu vuoden 1900 loppuun ja joka toinen vuoteen 2010: ensimmäisessä Arthur Conan Doyle sotkeentuu nuoren naisen murhaan, tai ehkä murhia onkin kaksi, jos ei enemmänkin, ja jälkimmäisessä innokkaiden Sherlock Holmes -harrastajien seurassa kohistaan kadonneesta mutta nyt huhujen mukaan löytyneestä Doylen päiväkirjasta vuoden 1900 lopulta, mutta seuran konferenssissa löytäjä murhataan ja kirjaa ei löydykään mistään, ja epämääräisiä vihjeitä lähtee setvimään seuran nuori jäsen Harold White ja reportteri Sarah Lindsey...

Kyllä, nykyaikaosiosta tuli kyllä mieleen Da Vinci -koodi jota muistuttaa myös lyhyet luvut ja vauhdikkaasti etenevä(t) tarina(t) joissa ei juonenkäänteitä ja cliffhangereita puutu. Ja kohtalainen määrä ekspositiota toki. Ehkä tämä oli kuitenkin vähän tolkullisemmin kirjoitettu vaikka toisaalta myös vähän verettömämpi. Doylen aikakausi toimi paremmin ja Doyle, ystävänsä Bram Stoker ja muut sivuhahmot olivat yleisesti ottaen kiinnostavampia henkilöitä kuin nykyaikaiset vastineensa (tämä saattaa myös olla tarkoituksellista, aikakauden romantisoinnista puhutaan molemmissa osioissa).

Tarinoiden lomittaminen toimii yleisesti ottaen hyvin, Doylen tarina ei paljasta liikaa mutta vetää mukaansa tarpeeksi hyvin että kiinnostus noihin tapahtumiin välittyy myös nykyaikatarinassa. Tosin on myös todettava että mysteereinä ja dekkareina molemmat ovat jokseenkin epätyydyttäviä, Haroldin puolella lopputulos ei olennaisesti enää kiinnostanut ja Doylen puolella ratkaisu tulee aika puskista, mutta sitä edeltäneet vaiheet eivät ole ansiottomia.

En tiedä oliko hyödyksi vai haitaksi että en ole yhtään Arthur Conan Doylen kirjoittamaa Holmes-tarinaa lukenut, joitain tunnen toisen käden viitteinä. Eri tarinoihin viitattiin aika monta kertaa mutta juonen kannalta oleellisemmat viittaukset selitettiin myös auki. Dekkarien lukemisesta yleensä löytyy toki pohdintoja ja jos genre kokonaisuudessaan on tuntematon/epäkiinnostava niin ei tämä kirja tilannetta muuta, harrastajat voivat sen sijaan kiinnostua metadekkariudesta vaikkei Holmes olisikaan tuttu.

Teksti oli reippaasti etenevää joskin jotkut sanavalinnat jäivät ihmetyttämään, sekalaisista henkilöistä tuli mieleen että puhuisivatko oikeasti tuolla tavalla...en tiedä onko suomentaja Taina Wallinin vai alkutekstien ongelma, mutta pikaisesti LibraryThingin kommentteja silmäillessä näkyy tuota huomauttelua tulevan myös alkukielisestä.
Ei tämä ehkä muutenkaan ole aina niin kauhean realistinen, joskin jälkisanoissa paljastetaan muutamankin eirkoisen yksityiskohdan perustuminen tositapahtumiin...mutta olipahan viihdyttävä.

Tätä on luettu aika monissa blogeissa, ainakin Kirsi, Amma, Katja, Kata, Paula, Lukuneuvoja, Margit, Juha ja googlaamalla lisää...

6 kommenttia:

Tuija / Pikkurilli kirjoitti...

Sherlock taitaa olla nykyään kovan kierrätyksen kohteena. Ties kuinka monta uutta televisiosarjaa siitäkin on tehty viime aikoina (ainakin kaksi).

Siis, ymmärsinkö nyt oikein? Onko Bram Stoker mukana kirjassa henkilöhahmona? Eikö Bram Stoker ollut kirjoittanut Dracula-romaanin? Aika hämmentävältä vaikuttaa...

hdcanis kirjoitti...

Juuri sama Stoker, Doylen aikalainen ja ilmeisesti todellisuudessakin ystävä. Oscar Wilde vilahtaa mainintana molempien tuttuna ja joitain muitakin historiallisia henkilöitä tuolla vilahtaa...

Ja kirjassa kyllä on puhetta molemmissa aikakausissa Holmesin oudosta viehätyksestä, Doylehan oli Holmesiin kyllästynyt ja tappoi tämän 1893 mutta hahmon suosio säilyi ja teki paluun 1901, aivan tämän kirjan tapahtumien jälkeen...

Margit kirjoitti...

Minustakin tämä oli ihan viihdyttävä kirja; enkä minäkään ole lukenut kuin yhden Holmes-tarinan.

hdcanis kirjoitti...

Jep, ja tuli kyllä mieleen että kai se Baskervillen koira tai Punaisten kirjainten arvoitus pitäisi lukea.

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Baskervillen koira on ihana ! Tämä pitäisi varmaan lukea kassa. Parhaillaan luen yhtä modernia Holmes versiota, mutta se on kyllä vähän turhankin rauhallisella tempolla...

hdcanis kirjoitti...

Jes, tässä tempo on varsin hyvä, selvästi reippaampi kuin klassisissa dekkareissa mutta ei mikään Dan Brown -kilpajuoksu.