Anna-Maija Raittila on kääntänyt ja toimittanut kokoelman Hildegard Bingeniläisen, keskiaikaisen benediktiininunnan ja kirkonopettajan, runoja ja hymnejä. Tekstit on jaoteltu kymmeneen lukuun teemojen mukaan (Isän sydän, katumus, ylistys, enkelit jne) joissa Raittila on kirjoittanut pienen esittelytekstin luvun alkuun mutta varsinaisista teksteistä kaikenlaiset selitykset, alaviitteet ja muut on jätetty pois jotta runot kaikessa suoruudessaan tulevat paremmin esille.
Mikään kuivakan akateeminen tutkielma tämä ei siis ole, eikä sellainen Hildegardille kai tekisikään oikeutta: tekstit, alunperin kirjoitettu latinaksi, ovat varsin suoria, värikkäitä ja intensiivisiä. Tyyli muistuttaa psalmeja ja monet tekstit on tarkoitettu laulettaviksi liturgisen musiikin tyylikeinoin (vuorolaulu, antifoni jne). Tietysti jos lajityyppiä ei arvosta niin toisto voi käydä myös rasittavaksi...
Psalmien tapaan runot eivät muuten noudata mitään tiukkaa ja muodollista mittaa, rytmi tulee enemmän sisällöstä kuin kielestä.
Hildegardin suosikkiaihe on elinvoima, koko luomakunnan läpi tunkeutuva (ja ylistys toki myös sen Alkulähteelle), tämä kulkee teemana läpi koko kirjan joko itsenään tai vastakohtanaan. Kieli on yksinkertaisuudestaan huolimatta värikästä ("Sinä parannat murtuneet jäsenet, / märkivät haavat, / ne kaikki olet muuttanut ihaniksi jalokiviksi") ja paikka paikoin kielikuvat myös hymyilyttivät ("Saan iloita patarumpujen ihanasta paukkeesta, / sillä luotan Sinuun"...jostain syystä patarumpu ei ole ensimmäinen instrumentti joka tulee nunnista mieleen...)
Vaikka nämä tekstit onkin alunperin kirjoitettu latinaksi, on Hildegard sen verran merkittävä saksalainen kirjailija että kuittaan tällä punaisen raidan Teemamaana Saksa -lukuuhaasteeseen.
Tuskallinen pyhiinvaellus
Harhailen kuoleman varjossa,
pyhiinvaeltaja vieraassa maassa.
Vaelluksen päämäärä on lohdutukseni.
Enkelien matkakumppani minun tulisi olla,
Sinun elävä henkäyksesi savessa, oi Jumala.
Enkö tunnistaisi, aavistaisi Sinua?
Voi minua, telttani on pohjoiseen päin,
ruumiini silmät katsovat siihen suuntaan!
olen joutunut vangiksi sinne, ja voi,
valo on minulta ryöstetty ja tietämisen ilo,
kaikki vaatteeni on revitty!
Minut on houkuteltu pois isäni talosta
ja viety orjuuteen.
Missä olen, kuinka olen tänne joutunut?
Kuka lohduttaa minua vankeudessa?
Miten saan nämä kahleet riuhtaistuksi pois?
Kuka tutkii haavani,
kuka voitelee ne öljyllä ja armahtaa minua?
Oi taivas, kuule huutoni,
sinä maa, vapise kanssani murheesta!
Olen muukalainen, apua ja lohdutusta vailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti