Richard Brautiganilta olin aiemmin lukenut erinomaisen In Watermelon Sugarin, jolloin piti tietysti jatkaa tuotantoon tutustumista, tämä tulle ensimmäisenä vastaan.
Ja, no, olihan tämä hämmentävä teos, sarja fragmentteja, mininovelleja tai proosarunoja joista suurimmassa osassa jollain tavalla sivuttiin taimenia, kalastusta ja Amerikkaa, tai sitten Taimenenkalastus Amerikassa oli läsnä jotenkin muuten (henkilön nimenä, tai toisenkin, tai iskulauseena joita kirjoitetaan ihmisten selkiin tai...)
Runsaasti löytyy mainintoja kalapuroista (ilmeisesti pääosin luoteis-Yhdysvalloissa) ja ehkä tässä on jotain symboliikkaakin tai sitten lukija ainakin houkutellaan kuvittelemaan niin. Tai sitten ei.
Mieleen tuli hieman myöhempi brittikirjailija Jeff Noon (kuten myös In Watermelon Sugarista, ehkä Noon on Brautiganinsa lukenut) paitsi että Noonin Pixel Juice oli minusta parempi kuin tämä.
Mutta vaikka yleissävyssä on absurdiutta, ei se tuntunut täysin itsetarkoitukselliselta, mitä arvostan, ja huvituin kyllä monasti tämän parissa, varsinkin kun myös kääntäjä Jarkko Laineen kieli on värikästä.
Teosta ovat ihmetelleet myös mm. Maija, Mari, Hannu ja Luotaajat.
Mies joka omisti kirjakaupan ei ollut maaginen. Hän ei ollut kolmikoipinen varis vuoren voikukkaiselta rinteeltä.
Hän oli tietenkin juutalainen, eläkkeelle jäänyt kauppalaivan merimies, joka oli torpedoitu Pohjois-Atlantilla ja joka oli kellunut siellä päivästä toiseen kunnes kuolema ei huolinut hänestä. Hänellä oli nuori vaimo, veritulppa, Volkswagen ja talo Marin Countyssa. Hän piti George Orwellin, Richard Aldingtonin ja Edmund Wilsonin teoksista.
Hän oli oppinut tuntemaan elämän kuusitoistavuotiaana, ensin Dostojevskilta ja sitten New Orleansin huorilta.
Kirjakauppa oli käytettyjen hautausmaiden pysäköintialue. Tuhansittain hautausmaita oli pysäköity riveihin kuin autot. Suurin osa kirjoista oli loppuunmyytyjä, eikä kukaan enää halunnut lukea niitä, ja ihmiset jotka olivat lukeneet kirjat olivat kuolleet tai unohtaneet ne, mutta musiikin orgaanisen tapahtuman kautta olivat kirjat saaneet uuden neitsyyden. Ne kantoivat muinaista copyrightiaan kuin ehtaa immenkalvoa.
Minä kävin kirjakaupassa iltapäivisin kun olin päässyt töistä tuona hirvittävänä vuonna 1959.
2 kommenttia:
Ah, miten lohduttavaa, etten vain kuvitellut kirjan sirpaleisuutta :D
Kartanon pedon jälkeen tämä oli häkellyttävän epäyhtenäinen, mutta nyt olen muutaman kerran huomannut harkitsevani In Watermelon Sugarin ostamista. :)
Joo, mun pitää vilkaista sitä Kartanon petoa jossain vaiheessa. Mutta nyt löytyi kanssa kokoelma Brautiganin runoja, joita pitää jossain vaiheessa silmäillä...
Lähetä kommentti