Ensimmäisenä totean, että sijoittaisin tuon kannen aika korkealle "rumimmat kirjankannet"-kilpailussa. Mutta tämä onkin Beryl Bainbridgen The Bottle Factory Outing, kirjan luonteeseen ei sopisi liian sievä kansi...
Kyseinen tehdas on viinipullottamo Lontoossa, jonka omistaja ja suuri osa työntekijöistä on italialaisia, irlantilaista autokuskia lukuunottamatta ainoat britit (ja firman työläispuolelta 2/3 naisista) ovat etikettiliimaajat Brenda ja Freda, jotka jakavat myös pienen asunnon.
Parin keskinäinen dynamiikka muistutti hieman aiemmin lukemaani Harriet Said -kirjaa. Freda on äänekäs ja räväkkä, jolla on ideoita, haaveita ja suunnitelmia, ryhtyä näyttelemään tai ehkä edetä yhteiskunnassa hyvällä naimakaupalla (ja nyt on kiikarissa Vittorio, pullottamon omistajan veljenpoika), Brenda taas hiljaisempi, hyvin kasvatettu (mikä tarkoittaa, että jos haluaa toisen palan kakkua niin siitä pitää kieltäytyä, mutta jos ei halua niin se pitää ottaa ja niellä vaikka kyyneleet silmissä), ja passiivisemmin menee mukana Fredan suunnitelmissa (eikä pane liikoja vastaan myöskään Rossin ahdisteluille työpaikalla) mutta löytyy hänessäkin ajoittain sisua ja omaa luonnetta jonka johdosta on jättänyt juopon miehensä Stanleyn ja alunperin päätynyt Lontooseen, Fredan seuraan ja pullotehtaalle.
Nyt Freda on keksinyt organisoida tehtaalle virkistyspäivän, päiväretken lähiseudun kartanolle, taka-ajatuksena saada asiat edistymään Vittorion kanssa, mutta asiat kehittyvät omia polkujaan ja lopussa kieltämättä on juhlavuutta mutta...
The men who had not been on the unforgettable Outing revelled in the unaccustomed festivity of the moment. The rest, worn out from the previous day and hours spent emptying the consignment of sherry at breakneck speed, rubbed their creased foreheads, and stifled yawns. Maria sat in an armchair heavy with dust; her legs did not reach the floor. Grey hair, escaping from the bunch of her neck, spilled down her back, as she rocked back and forth gulping her champagne. She remembered other places, other deaths. Her lips moved.
"Ah well," sighed Rossi. "It cannot be helped. It is life."
"Aye, aye," agreed the men, though life it was not.
Bainbridge viljelee mustaa huumoria umpienglantilaisittain, joten voitte olettaa että teidän työpaikkanne virkistyspäivät tapaavat mennä vähän paremmin kuin tässä kirjassa. Samalla hän kuitenkin välttelee liioiteltua karrikointia tai groteskiutta, jolloin kuivakkaa huumoria sävyttää, no, pateettisuus, näillä ihmisillä on haluja, toiveita ja pelkoja, eikä edes mitenkään kohtuuttomia.
Jonkin verran ilmeisesti myös pohjataan kirjailijan omiin kokemuksiin, ymmärtääkseni kirjailija työskenteli jossain vaiheessa pullottamissa ja huomasin maininnan että tosielämässä myös hänen anoppinsa yritti ampua hänet...
Bainbridge jatkaa pysymistä varsinaisen ihastumisen ulkopuolella mutta kuitenkin merkillisen koukuttavia nämä ovat.
Helmet-lukuhaasteessa tämä on 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään (alunperin tämä oli kirja jota kirjailijalta suositeltiin, olen vain tässä välissä lukenut kolme muuta kirjaansa), lisäksi tämä sopii
Muuttoliikkeessä-haasteeseen (pääparia lukuunottamatta kirjan muut keskeiset henkilöt ovat kotoisin muualta).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti