Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan ja reformaation 500-vuotismuiston (tästä näkökulmasta jälkimmäisestä ei puhuta "juhlavuodesta") osuminen tähän samaan vuoteen on tuottanut tämän Emil Antonin kompaktin aikamatkan Suomen historiaan. Keskeisenä "juonena" on tietysti kristinusko sen katolisessa ja luterilaisessa muodossa ja myös näiden ekumeenisessa hengessä, ja näkökulma on katolilaisen eli lähihistoriassakin keskitytään tuomaan tätä vähemmistöämme näkyviin, vaikka linjana on tietysti koko Suomen historia.
Toinen keskeinen idea on tuoda esiin yhteyksiä nykyhetkeen: vaikka kirjan luvuiksi onkin laitettu vuosisadat alkaen 1100-luvun piispa Henrikistä ja jatkuen mm. 1200-luvun dominikaaneihin Turussa, 1400-luvun birgittalaisiin Naantalissa, 1500-luvun Agricolaan ja 1800-luvun kansallisromantismiin ja herätysliikkeisiin, joka luvussa tuodaan esiin yhteyksiä nykyaikaan: vähemmän mitä silloin tapahtui ja enemmän miten tämä näkyy nykyhetkessä: fyysisiä paikkoja, kulttuuriviitteitä, tapahtumia, ajatuksia jne jne. Piispa Henrikin yhteydessä puhutaan enemmän miten Henrik nähdään tänään ja myös miten Henrik voidaan nähdä tulevaisuudessa kuin analysoidaan aikalaistoimintaansa tai miltä piispa Henrikiin liittyvät paikat näyttävät tänään (kirjailija olettaa lukijan tuntevan piispa Henrikin tarinan pääpiirteissään), ja samaa linjaa noudatetaan muissakin luvuissa: 1200-lukuluvun alussa esitellään nyky-Helsingissä asuva henkilö joka on allekirjoittanutta nuorempi...(taustatieto-oletuksissa ollaan myös vähän väljempiä, koulun historiatuntien opetuksella pärjännee).
Joka luvun päättää paitsi pari lukuvinkkiä myös menovinkkejä meillä ja maailmalla, Hattulan kirkolta Helsingin Mannerheim-patsaan ja Saksan Wittenbergin kautta Rooman Santa Maria sopra Minerva -kirkkoon (miksi näihin, lukekaa kirjasta) ja myös taidevinkki joita löytyy vaikka Googlesta tai Youtubesta.
Myös kirjan lopussa oleva kirjallisuusluettelo on erinomainen kattaus.
Tyylilajina on populaarihistoria, Antonin tyyli on erinomaisen miellyttävää lukea (ja tausta apologiakirjoittamisessa tulee kyllä näkyviin). Osa asioista oli ainakin minulle ennestään tuttuja ja sen puolesta ei silmään osunut asiavirheitä kun en sellaisia etsinyt, joskin joitain mutkat-suoriksi-kohtia (esim. piispa Tuomaan kuulumisesta ainakaan piispuuden aikana dominikaaneihin ei ymmärtääkseni ole oikein riittäviä todisteita suuntaan tai toiseen, että siitä kannattaisi puhua muuna kuin epäilynä) ja tietysti mieleen tuli myös lukuisia ajatuksia että senkin asian olisi voinut mainita ja sen ja sen...mutta rajaukset ovat rajauksia, mainitusta kirjallisuudesta löytyy sitten lisää. Ja minulle uuttakin tietoa kyllä riitti, ja muita kiinnostavia ajatuksia ja näkökulmia.
Samoin tämän jälkeen jäi houkuttamaan ajatus samantyylisestä kirjasta Suomen historiasta vaikkapa ortodoksi-, juutalais-, helluntalais- tai musliminäkökulmasta (aikaskaala päätyisi varmaan olemaan lyhyempi tai aukkoisempi mutta kuitenkin). Mitä esim. Ruskeat tytöt haluaisi nostaa esiin Suomen historiasta?
Tai luterilaisuuteenkin keskittyvä populaarihistoria voisi olla kiinnostava...
Kirja on luettu myös Ota ja lue -blogissa.
--------------------------------
Rikon nyt tässä asettamaani moratoriota kotimaiselle kirjallisuudelle blogissa, kirjailija Anton elää ja voi (oletettavasti) hyvin.
Syy tähän oli kummastus kuinka asia, joka on ollut varsin hyvin esillä yhdessä sosiaalisessa kuplassani on täysin näkymätön toisessa, vaikka en näe järkevää syytä moiseen: puhe on tietysti reformaation 500-vuotismuistosta, josta kristillisissä piireissä puhutaan aika paljon, on seminaaria ja paneelikeskustelua ja näitä tietokirjojakin näyttää tulevan, mutta kotimaisen (kauno)kirjallisuuden piirissä aiheesta en ole nähnyt minkäänlaista reaktiota: en ole huomannut uutuuskirjoja joissa aihe olisi esillä, saati sitten aiheeseen liittyviä artikkeleita uutismedioissa tai Parnasson tai Nuoren voiman tapaisissa lehdissä, enkä myöskään tiedä onko aihe teemana jossain kirjallisuustapahtumassa (jos joku tietää tällaisista, huudelkoon kommenteissa, olen kiinnostunut).
Ottaen huomioon reformaation ja sen osapuolten vaikutuksen niin Suomen, Euroopan kuin maailmankin historiaan ja nykypäivään, eikö tuollaisen merkkitapahtuman sivuuttaminen tarkoittaisi että suomalainen kirjallisuus olisi kädestä suuhun elävän historiatonta, pienen maan mitättömästi näköalatonta, epärelevanttia, sanalla sanoen sivistymätöntä kirjallisuutta? (Muotoilin tuon retorisista syistä kysymykseksi, oikeasti minulla on jo tarjota vastaus jonka vastaista dataa toki näkisin mielelläni. Samoin kuin rauhan maailmassa ja ihmisillä hyvän tahdon.)
Ja sainpahan Helmet-lukuhaasteesta kohdan 49. Vuoden 2017 uutuuskirja.
5 kommenttia:
Mitenkäs sinä kirjoititkaan, että "kädestä suuhun elävän historiatonta"? Tarkoitatko tällä sitä, että kädestä suuhun eläminen, jollaista elämää iso osa maailmasta elää, olisi jotenkin vähempiarvoista kuin historiallisista romaaneista luettavissa oleva ylhäisön kipuilu? Kädestä suuhun ojennetaan ehtoollisen leipä ja viini.
Se, ettei reformaatiosta kirjoiteta kaunokirjallisuutta, liittynee siihen, että uskonto sinänsä koetaan maallistuneessa Suomessa jotenkin aikansa eläneeksi. Ihmiset eivät kovin ahkerasti harjoita uskontoaan, joten uskonto ei muodosta tärkeää ainesta heidän tarinassaan. Sitä paitsi luterilainen kirkkokin elää murroksessa, kun ihmiset jotka vielä kertovat uskovansa, uskovat kertomansa mukaan "toisin kuin kirkko opettaa". Uutisissa uskonto on Suomessa lähinnä samaa sukupuolta olevien kirkossa vihkimisen myötä tai sitten islamilaisten maahanmuuttajien uskonnon myötä ja jälkimmäisissä tapauksissa lähinnä sivuseikkana.
Juu, ja hyvää huomista Marianpäivää!
Lyhennän tuossa Goethen ajatusta, että "Se, joka ei osaa tehdä tiliä viimeksi kuluneista 3000 vuodesta, elää vain kädestä suuhun", laajempi konteksti ajassa, paikassa ja ajattelussa on hyväksi ja sehän kuuluu olennaisesti kirjallisuuden tehtäviin...
Ja ehtoollisessahan muistetaan sen asettamista parintuhannen vuoden takaa ja ajatellaan toivottavasti myös ikuisia, eli vaikka fyysiset elementit kulkevatkin kädestä suuhun niin tapahtumana se on kuitenkin kaikkea muuta.
Murrosvaiheiden luulisi juuri olevankin otollinen aihe kirjallisuudelle, myös kaunolle, mutta harvassa ovat edustajat: en siis välttämättä tarkoita edes juuri 1500-luvun alkupuolelle sijoittuvia historiallisia romaaneja vaan näkökulmaa myöhempiinkin aikoihin, nykyaikaan saakka. Tai yksittäisten kirjojen ohella laajempaa kirjallista näkemystä jota ne ammattiriitikot kuulemma osaavat tehdä, miten vaikka tämä nykyinen murrosaika näkyy kirjallisuudessa tai mikä on nykykirjallisuuden kuva reformaatiosta.
Vaikka kasvavalla osalla ei uskontosuhdetta olekaan, niin kyllähän kuukausittainkin kirkossa kävijöitä on ilmeisesti vielä ihan sen suuruinen prosentti että aiheesta vaikeneminen on vähän outoa, ja kuulemma esitelmiä, paneelikeskusteluja yms aiheesta on kuulemma ihan huomattavia joukkoja ollut seuraamassa...
Noin muuten eilen silmäilin läpi HS Teema -aikakauslehden uuden numeron jossa aiheena oli usko, ja Niin & Näin -aikakauslehden mainoksesta itse asiassa tuli mieleen tämä epäsuhta kuinka toisissa piireissä on paljonkin puhetta ja toisissa vakaa hiljaisuus (Niin & Näin -lehden uutta numeroa en ole vielä ehtinyt bongaamaan).
Surullista on, että ev. lut. kirkkokin viettää vuotta huomattavan matalalla profiililla, mutta eipä tunnuta puututtavan muuhunkaan. Milloin on kuultu piispan lausuntoa eutanasiasta?
Joulun alla olin Turussa birgittalaisten luona: oli liikuttavaa nähdä, kuinka tämä sääntökunta edelleenkin vaikuttaa ja toimii Suomessa.
Mä olen huomannut kirkollisissa piireissä reformaatiovuoden olleen aika hyvin esillä, mutta ehkä se johtuu siitä että keskeinen kosketuspinta luterilaisiin on nykyään ekumenian kautta, ja sillä alueella se ehkä on korostetuimmillaan.
Keskiaikaisista sääntökunnista birgittalaiset ja dominikaanit ovat palanneet Suomeen, fransiskaaneja vielä odotellaan (fransiskaanimaallikot tietty vaikuttavat, ja onhan tänne tullut joukko muita sääntökuntia joita ei aiemmin ole nähty...)
Olen käynyt tapaamassa Jeesuksen pyhän sydämen pappeja Meilahdessa ja Ruskeasuollakin vaikuttaa Silta-yhteisö. Roomassa taas Sopra Minervassa on Suomi kauniisti läsnä. Monenlaisia siteitä ja siltoja...
Lähetä kommentti