Kolmas Hesse vuoden sisään, ja tuntuu että tuotantonsa parissa tullee jatkettua, ehkä seuraavaksi vaihteeksi romaanejaan.
Tämä Aarno Peromiehen suomennos on nimensä mukaisesti yhdeksän tarinan mittainen kokoelma, nimittääkö näitä sitten novelleiksi vai saduiksi vai miksi. Saduiksi (Märchen) Hesse näitä itse kutsuu ja sieltä näissä ammennetaan, vaikka lastensatuja nämä eivät olekaan (vertailukohdaksi nostan taas Leena Krohnin jossain Oofirin kullan tienoilla, runollismaalailevaa filosofista spefiä).
Aikuisten satuihin muotona ehkä viittaa myös aihe jonka huomasin muutamassa kertomuksessa: henkilö oli tehnyt pitkän matkan (kirjaimellisesti tai kuvaannollisesti), mahdollisesti umpikujaan ja palaaminen entiseen on välttämätöntä, että voi taas jatkaa...kehoitetaan ehkä siis myös lukemaan taas satuja, muoto ja sisältö saatetaan yhteneväiseksi.
En lähde yksittäisiä tarinoita sen enempää puimaan, osasta pidin enemmän (nimitarina, Augustus, Iiris, Faldum), osasta en oikein saanut tolkkua (Unisarja, Vaikea tie) ja ei tämä nyt niin suurta vaikutusta tehnyt kuin vaikka Matka aamun maahan, mutta hyvä kun luin.
Novellihaaste etenee yhdeksällä, kokonaismäärä siis 143, ja Helmet-haasteesta otan kohdan 41. Kirjan kannessa on eläin (niminovellin suuri lintu).
4 kommenttia:
Joskus tuota kirjaa vähän aloittelijan, mutta se jäi kesken niin kuin moni muukin kirja niihin aikoihin.
Voisivatko Hessen tarinat mielestäsi olla lajityypiltään fantasiaa?
Jotkut näistä tarinoista ovat selkeästi fantasiaa (mm. nimitarina ja Faldun) mutta joidenkin kohdalla ei ehkä olisi osuvin määre (mm. Iiris, vaikka siinä yksi fantasiaelementti onkin loppupuolelle laitettu).
Muistan, kun ostin kirjan aikoja sitten ja jalustalla olen pitänyt ja pidän yhä.
Edellisen Hesse-postauksen kommenteissa mainitsitkin tämän suosikkiesi joukossa :)
Lähetä kommentti