Vuoden vaihtuessa olin lukemassa kirjaa josta kuullemme lähipäivinä mutta vuoden ensimmäinen loppuun luettu on tämä de Lucan kokoelma lyhyitä ja vielä lyhyempiä novelleja (noin sataan sivuun mahtuu 12 novellia).
Erri de Lucalta olen aiemmin lukenut yhden romaanin joka jätti vähän ristiriitaisen fiiliksen, se oli hetkittäin hyvä tai erinomainen, mutta kömmähteli myös pariin otteeseen. Näissä usein varsin lyyrisissä tunnelmapaloissa (suom. Elina Suolahti) oli vähän samaa, mukana oli pari hienoa esitystä, muutamassa muussa löytyi ainakin hyviä pätkiä mutta muutamasta en saanut oikein mitään irti (mutta kun tarinat olivat lyhyitä ei heikommatkaan haitanneet). Monissa novelleissa viitataan työhön, politiikkaan, väkivaltaan (sekä henkilökohtaiseen fyysiseen että instutionaaliseen uhkaan) sekä myös rakkauteen ja muihin ihmissuhteisiin (ja tietysti Napoliin).
Minua viehättivät niin Paneelin suorapuheisuus (koululuokka vastustaa joukkona epäoikeudenmukaisuutta, kommentoi aika suoraan niin vuotta 1968 kuin mafiaakin...), Eräänlaisen juoksuhaudan ahdistavuus (sekatyömies kaivaa viemäriputkea työmaalla jossa ei olla niin tarkkoja työturvallisuudesta) kuin Varhaisen sadon lyyrisyyskin (hiihtoa ja sotaa vuorilla).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti