Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteen johdosta kävin hieman seikkailemassa LibraryThingin sokkeloissa etsien mahdollisesti kiinnostavia skandinaavikirjoja. Tämä oli yksi esille tullut, ruotsalainen klassikko 1800-luvulta joka löytyi myös Alku Siikaniemen suomennoksena (vuodelta 1919) Pasilan kirjavaraston uumenista. Helsingin maalaiskunnan kantakirjaston leimoilla ja tällä lainausohjeella varustettuna.
Carl Jonas Love Almqvist esitellään kirjan alussa ruotsalaisen romantiikan edustajaksi, vaikuttajina saksalaiset romantikot Goethe, Novalis jne. mutta tuotannossaan on tärkeässä osassa myös yhteiskuntakriittisyys, luonnollista maalaiselämää ihannoidaan, ylempiä luokkia halveksitaan jne. Almqvist oli ilmeisen ristiriitoja herättänyt henkilö voimakkailla mielipiteillään mutta ilmeisesti kirjailijalaatunsa nautti arvostusta myös silloin kun ei oltu samaa mieltä (ja ihailijoihin kuului mm. Runebergit Johan Ludvig ja Fredrika).
Tämä pienoisromaani on yksi huomiota herättäneistä teoksista. Tarina alkaa Tukholmasta lähtevästä laivasta, jossa kerantti Albert huomaa nuoren epäkonventionaalisen naisen josta ei oikein ota selvää mikä tämä on, neiti vai neitsy (tässä on ilmeisesti ero), ja kun matka jatkuu niin Albert tutustuu paremmin tähän lasimestarin tyttäreen Sara Videbeckiin, varsinkin kun matkasuunta Västergötlantiin on yhteinen.
Albert ja varsinkin Sara on kuvattu kiinnostavasti ja näiden välillä syntyy kiinnostava jännite, kun Albertin romanttiset mietteet törmäävät Saran varsin tiukkaan käytännöllisyyteen: Sara on tottunut pärjäämään ja on tietoinen omasta arvostaan ja itsenäisyydestään eikä epäröi tuoda sitä esille. Keskustelu kääntyy myös käsittelemään avioliittoa, jota Sara vastustaa, ihmisten yhteiselämän kun tulee perustua rakkaudelle ja vapaudelle eikä lain ja muodollisen avioliiton kahleelle.
Toisaalta tässä on kiinnostavia feministisiä ulottuvuuksia, mutta toisaalta en voi välttyä ajattelemasta että mukana olisi aika paljon Almqvistin haavekuvia suhteesta jossa mies voi nauttia avioliiton eduista ilman rasittavia velvollisuuksia...(J.V. Snellman kirjoitti kuulemma kirjalle parodisen jatko-osan, linkkaan tässä nyt vain Beyoncén vastaväitteeseen)
Tyyli (ja suomennos) oli vanhahtavaa, ja vähän liikaa tilaa käytettiin paikannimivyöryihin mietittäessä reittivaihtoehtoja, mutta henkilökuvaus ja tendenssipiirteet tekivät tästä kuitenkin kiinnostavan lukukokemuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti