12.1.15

Lukevan työläisen kysymyksiä

Suvi Aholan pääkirjoitus Hesarissa tuotti kohtalaisen määrän keskustelua naamakirjan puolella, keskustelusta tuli mieleen sen verran ajatuksia että aihe ansaitsee oman postauksen.

Yleisesti ottaen olen samaa mieltä Aholan pointeista, että vain yhden sukupuolen kirjoittamia kirjoja lukemalla saa varsin yksipuolisen kuvan maailmasta, kun kokemukset maailmassa eivät lähtökohtaisesti ole ihan samoja. Kaunokirjallisuuden ansiona kun pitäisi olla mahdollisuus tavoittaa myös toisenlaisia elämänkokemuksia ja ehkä ymmärtääkin niitä.

Ahola jättää aiheen kehittelyn kuitenkin puolitiehen (no, pääkirjoitusmuoto ei anna mahdollisuuksiakaan käsitellä aihetta koko sen laajuudessa).
Ensimmäinen ongelma on nostaa esiin vain sukupuoli, ikään kuin se olisi ainoa mahdollinen määrittävä tekijä. Esim. Yhdysvalloissa esitetään vastaava kysymys jo lähes rutiininomaisesti myös etnisyydestä, ovatko valkoiset, mustat, latinot, aasialaiset, natiivit yms huomioitu tasapuolisesti. Sama kysymys voidaan esittää myös vaikkapa yhteiskuntaluokista, koulutuksesta, ammatista, poliittisista ja uskonnollisista sidoksista ja mielipiteistä, fyysisistä ja psyykkisistä rajoitteista, iästä ja monista muista tekijöistä joiden puitteissa sijoitumme yhteiskuntaan. Kaikki nuo vaikuttavat elämänkokemuksiimme, kaikki nuo vaikuttavat maailmankuvaamme, kaikki nuo vaikuttavat kaunokirjallisuuteen jota mahdollisesti kirjoitamme. Ja paitsi että ovat yksittäisiä tekijöitä, jotkut noista tekijöistä korreloivat keskenään...

Toinen ongelma on olettaa että naisten ja miesten kirjat olisivat muuten täsmälleen identtisiä paitsi että toisia kirjoittavat miehet ja toisia naiset (mikä olisikin paradoksaalista ottaen huomioon perusväittämä) ja että naisten ja miesten kirjoittamiset jakautuisivat tasaisesti genrejen, aihepiirien ja muiden rajojen yli.
Ahola esittää väitteen että naiset lukevat sekä miesten että naisten kirjoittamaa kirjallisuutta kun taas miehet pääosin miesten kirjoittamaa kirjallisuutta. Olen nähnyt tämänsuuntaisia tuloksia myös kunnolla tilastoituina (mm. Goodreadsissa) eli suhtaudun väitteeseen ainakin huomioonotettavana trendinä. Mutta mistä tämä trendi tulee? Oma lehmä ojassa -hengessä haluan kyseenalaistaa implikoidun ajatuksen institutionalisoidusta naisvihasta esittämällä joitain muita hypoteesejä joita voi testata jos jaksaa ja pystyy.

Olen itse tilastoinut jo jonkin aikaa lukemisiani sukupuolijakauman suhteen ja huomannut heti yhden seikan: kieli korreloi sukupuolen kanssa. Kymmenestä suurimmasta alkukielestä (joiden kirjaotos on yli viisi) lähelle miesten ja naisten tasapainoa päästään suomessa, ruotsissa ja englannissa. Japanissa ja ranskassa on vähän yritystä vaikka miesten puoleen olenkin kallellani, ja italia, saksa, venäjä, espanja ja tsekki ovat lähes täysin miesten varassa. Miksi?

Luen itse aika lailla vanhempaa kirjallisuutta: vaikuttaako se johonkin? (ja tuosta löytyi muuten myös mielenkiintoinen tilasto Goodreadsista, jota voisi pohtia: tilastoiduista joukoista havaittiin että naiset lukevat kaksi kertaa miehiä enemmän kuluvana vuonna julkaistuja uutuuskirjoja. Miksi? Ja miten tämä vaikuttaa luettuun kirjallisuuteen?)
Yllämainitussa keskustelussa nostettiin esiin kysymys julkaistaanko miesten ja naisten kirjoja edes yhtä paljon. Nykyajasta en uskalla sanoa mitään, historiallisesti sen sijaan mutuilisin että miehet ovat paremmin edustettuina määrällisesti, ja näiden kirjoja on jäänyt suurempi osa elämään klassikkoina. Aiheesta tai aiheetta: jotkut nykykustantamot ovat ottaneet missiokseen etsiä myös mahdollisesti aiheetta unohdettuja naiskirjailijoita (esim. Virago ja Persephone).
Samalla täytyy myös pitää mielessä Virginia Woolfin huomio oman huoneen tarpeellisuudesta kirjailijalle: on täysin mahdollista että naiskirjoittajien kirjat ovat olleet keskimäärin heikompia koska näillä on ollut huomattavasti rajallisemmat mahdollisuudet kirjoittaa ja kehittyä kirjailijana (saattaa tietysti olla niinkin että naiskirjailijan on täytynyt kamppailla enemmän saadakseen teoksensa tehdyksi ja julkaistuksi, mikä on nostanut tasoa).
Maiden kirjallisuuskulttuureissa voi tietysti olla myös eroa. Iso-Britanniassa on suhteellisen vahva naiskirjailijoiden perinne, merkittäviä oli useita jo 1800-luvulla joten etumatkaa moniin muihin maihin verrattuna löytyy (oma ansionsa on varmasti myös siinä että 1900-luvun kirjailijan ei välttämättä ole tarvinnut olla "se naiskirjailija"  jonka tehtävänä on kuvata naisasiaa vaan on ajoittain ehkä voinut olla ihan vaan kirjailija). Toki vaikuttaa myös se että romaanikirjallisuutta pidettiin vähempiarvoisena puuhasteluna jota joutilaat parempien yhteiskuntaluokkien rouvat ja neidit saattoivat harrastaa siinä missä harpunsoittoa ja ristipistojakin. Löytyikö vastaavaa kulttuuria vaikkapa Saksasta tai Venäjältä, ja jos löytyi, miksi se ei tuottanut oikein mitään merkittävää kirjallisuutta? Kuinka paljon naiskirjallisuuden historia linkittyy yhteiskuntaluokkiin? Pahaa pelkään että paljon.

Niin, mitäs muita maailmankuvarajauksia sitä onkaan olemassa? Yksittäisten kirjapostausten ohella olen aiemmin marmattanut jo vaikkapa koulutustaustan ja ammatin vaikutuksesta tai seksistä, uskonnoista ja politiikasta kirjallisuudessa. Kaikki nuo vaikuttavat ja niitä tulisi myös seurata julkaisuluetteloissa, henkilö X:n suosikkikirjailijoissa tai Hesarin palstamillimetreissä.
Noiden välillä pitäisi huomioida myös korrelaatiot. Jos luen vaikkapa afrikkalaista kirjallisuutta, mitä minä luen? Onko kirjoittaja mies vai nainen? Asuuko hän Lagosissa, Kairossa, Pariisissa vai Lontoossa? Jos luen vain eurooppalaistuneiden naisten kirjoittamia kirjoja, jää minulta suuri osa Afrikasta kokematta...

Koulutus herätti jonkin verran keskustelua, ja siihen kiinnitän kyllä itse huomiota koska itselläni on akateeminen koulutus muulta alalta kuin kirjallisuudesta tai muista lähialoista, joten kiinnitän myös eri tavalla huomiota siihen osaako kirjailija "ajatella kunnolla" tai millaisista henkilöistä, miljöistä tai aiheista tämä kirjoittaa (esim. Primo Levi ja Veikko Huovinen saavat peukutusta, sen sijaan esim. Virpi Hämeen-Anttilan Suden vuosi oli ihan viehättävä mutta ei sen yliopistolla ole yhtään mitään tekemistä minun yliopistoni kanssa).  
Huomionarvoista on myös että luonnontieteisiin painottuvassa tuttavapiirissäni luetaan paljon scifiä ja muuta spekulatiivista fiktiota ja vähemmän sitten ei-genreittöytynyttä kaunokirjallisuutta, ja luulen myös että jos itse kirjoittaisivat kaunoa niin kirjoittaisivat spefiä. Ja vaikka tilanne tasoittuukin, niin scifikirjailijoissa taitavat yhä olla enemmistönä miehet...
Olen pitänyt hieman ongelmallisena sitä että kirjoja, erityisesti ei-genre-kirjoja, kirjoittavat pääasiassa kirjallisuuden opiskelijat joilla on ehkä kokemusta korkeintaan journalismista tai mainonnasta, koska tuo yksipuolistaa kirjallisuutta ihan yhtä lailla kuin jos kirjoja kirjoittaisivat vain miehet. Näkyviä poikkeuksia toki on, mieleen tulevat ainakin DI Antti Tuuri ja poliisi Matti Yrjänä Joensuu, mutta kysyn silti että löytyykö kirjailijoista tarpeeksi ammatillista variaatiota? Onko variaatio jakautunut tasaisesti genrejen välillä tai vaikka Hesarin kritiikeissä? Onko naisilla ja miehillä yhtäläiset mahdollisuudet tulla kirjailijoiksi ilman "muodollista akateemista pätevyyttä"?

Jos vaikkapa insinööri (joista suurin osa on miehiä) pitää vaikkapa insinööriproosasta ja kovasta scifistä (joita kirjoittavat pääasiassa miehet), saadaan lopputulokseksi että mieslukija lukee mieluiten miesten kirjoittamia kirjoja, vaikka valintaperusteena onkin ollut muu tekijä kuin sukupuoli. Onko miesten ja naisten kirjoittaminen yhtä monipuolista? Onko aihealueita, genrejä tai muuta vastaavaa joista naiset eivät kirjoita tai joista miehet eivät kirjoita? Miksi eivät? Pitäisikö?

Mitä me luemme ja miksi juuri sitä?

22 kommenttia:

hdcanis kirjoitti...

Ai niin, tämä on blogin 400. teksti. Aiheeltaan ihan sopiva :)

ketjukolaaja kirjoitti...

Olet tekstissäsi hyvin antanut lukijalle avaimia tehdä oikeat johtopäätökset. En silti väitä, että omani olisivat kaikilta osin samoja.

Luin tuossa syksyllä sotakirjoja ja juopottelukirjoja. Sotakirjoista 2/11 oli naiskirjailijan työtä, juopottelukirjoista 1/7. Aihepiiri luultavasti on molemmissa tapauksissa miehinen. Kaikki kolme naiskirjailijan teosta olivat 2010-luvulta. Varmasti on niin, että on ollut naisten alueita kirjallisuudessa. Ja miesten kirjoja on julkaistu enemmän. Ja sekin on totta, että sodasta saa huomattavasti uskottavamman kuvauksen aikaiseksi se, joka on sen itse kokenut.

Miksi naiset sitten lukevat uutuuskirjoja? En tiedä mutta esitän pari arvausta:

1. Kirjat ovat esineitä, niitä on kiva hankkia, kirjakaupoissa on uusia kirjoja, naiset lukevat niitä, koska shoppailu on naisten puuhaa.

2. Kirjoja lukevat naiset kenties haluavat keskustella lukemastaan toisten naisten kanssa. Mielestäni tämän huomaa kirjablogeja lukiessa. Ilmiö lienee kuitenkin vanhempi kuin kirjablogit, netistä löysin joskus vanhan maalauksen, jossa nuoret naiset lukevat yhdessä Goethen Nuoren Wertherin kärsimyksiä. (Tietysti siihen aikaan viihdettä oli vähemmän saatavilla.)

Miehet lukevat klassikoita ynnä muuta vanhempaa kirjallisuutta, koska ne yleensä kuvaavat miesten maailmaa? Ehkä myös mieskirjailijoitten kerrontatavassa on jotakin miehille helpommin aukenevaa?

Voisiko kukkaiskielellä sanoa, että miehet ihailevat vanhoja kuusia ja naiset tykkäävät leikkokukista?

hdcanis kirjoitti...

Pohdittiin parin tutun (naisen) kanssa uutuuskirjakysymystä ja arveltiin samaa kuin sinä, että naisille olisi tyypillisempää yhteisöllinen lukeminen, luetaan samoja kirjoja ja keskustellaan niistä (mikä johtaa naislukijoiden suurempaan osuuteen mm. blogeissa ja lukupiireissä) ja nuo kirjat ovat sitten yleensä uutuuskirjoja.

Miehillä saattaa olla vähän vastakkainen impulssi, kirjallisuus on myös tapa erottautua, luetaan sellaista mitä muut eivät lue, keräillään kokoelmia tai erikoistietoa, metsästetään harvinaisia löytöjä divareista jne...

(olettaen siis että kaikki lukevat potentiaalisesti kiinnostavia kirjoja mutta että potentiaalisista joutuu valikoimaan...ja huomiolla että "miehet" ja "naiset" eivät ole mitään monoliittisiä blokkeja joiden sisällä ei ole variaatiota)

Kirjallisuustutkimuksessa ei ole kai liikoja harrastettu sosiologista lähestymistapaa, selvitelty näitä kysymyksiä että millaisia kirjoja millaiset kirjailijat kirjoittavat, ja millainen valintaprosessi ja vastaanotto tapahtuu kustantamoissa, kaupoissa, journalismissa ja lukijoiden keskuudessa...
Jotain kai on tehty mutta paljon tuntuu vielä olevan avoimia kysymyksiä, mututietoa ja mahdollisia hypoteeseja...

Juha Makkonen kirjoitti...

En tiedä, voiko sukupuolten lukutottumuksista sanoa mitään turvautumatta katteettomiin yleistyksiin.

Syystä tai toisesta miehet käyttävät usein miesten vessaa, naiset naisten. Kun päädytään käyttämään samaa (tai väärää) vessaa, usein syntyy keskustelua siitä, ettei vierailija ymmärrä vessassa käymisestä mitään. Vedotaan kulttuurieroihin, ajankäyttöön, erilaisiin tarpeisiin, asenteisiin, yleiseen järjestykseen, kotikasvatukseen ja biologisiin eroihin. Lopulta päädytään siihen, mistä aloitettiin.

hdcanis kirjoitti...

Yleistyksiä ei voitane välttää ja sekä pohdintoja laativien että niitä lukevien on hyvä pitää mielessä että on variaatiota ja lukuisia vaikuttavia muuttujia, ja toisaalta yksittäinen anekdotaalinen vastakkainen havainto ei riitä kumoamaan trendiä.

Mutta samalla jos jossain datajoukossa näyttäisi olevan jonkinlainen trendi että asian x ja asian y välillä voisi olla yhteys niin herää kiinnostus että onko yhteys todellinen, onko kyse satunnaisilmiöstä tai mittausvirheestä, ja jos yhteys vaikuttaa todelliselta niin mistä se johtuu, liittyykö se johonkin muuhun tekijään kuten kulttuurisiin konstruktioihin, historiaan, biologisiin tekijöihin tms.
Brechtiä on mukava lainata, totean siis että "laske sormesi joka erälle ja kysy miksi tämä on näin". Tai miten toisella tavalla se voisi olla ja missä olosuhteissa kyseinen muutos olisi mahdollinen.

Hypoteeseja tietysti lentelee moneen suuntaan, vaikka testaamatta niitä ei kannata omaksua tai hylätä riippumatta siitä mikä on niidne suhde omiin ennakkoluuloihin...

Tässä tapauksessa minua kiinnostaa vaikkapa havainnot että suomalaisista kirjabloggaajista selkeästi suurin osa on naisia, samoin kuin lukupiiritoiminnan osallistujista.
Toisaalta omat anekdotaaliset havaintoni yleismusiikkifoorumeista viittaavat siihen suuntaan että suurin osa niiden osallistujista on miehiä...

Mutta kuten sanottua, muitakin määreitä pitäisi huomioida, emme ole vain miehiä tai naisia vaan kokemuksemme tulevat myös muista piirteistä. Jotkut haluavat ehkä ajatella että yhteiskuntaluokkia ei pitäisi olla joten niitä ei pidä myöskään tarkastella, mutta jos havainnot eivät tue tätä väitettä (ja esim. amerikkalaisen bulkkifantasian suhteesta luokkajakoon onkin jo ollut puhetta...)

Kyösti Salovaara kirjoitti...

Mielenkiintoisia ajatuksia, hdcanis.

Tilastotkin ovat mielenkiintoisia, tästä asiasta ja ylipäänsä. Sitten kun ryhdytään ”jahtaamaan” korrelaatioita ja kausaliteetteja, ollaankin jo harmailla vesillä.

Olen vähän samoilla linjoilla: jos kirjallisuuden opiskelijasta tulee kirjailija, se ei juuri houkuta lukemaan hänen romaanejaan.

Monet kirjailijat ovat jossakin välissä olleet toimittajia; siinä lienee syyn ja seurauksen moninaiset suhteet. Toimittajat sentään parhaimmillaan a) osaavat kirjoittaa ja b) ovat uteliaita moneen suuntaan. Ehkä tästä syystä he ovatkin usein genrekirjailijoita – joistakin Frederick Forsythin romaaneista esim. on saanut semmoista tietoa asioista mitä ei juuri muualta saa.

Usein näyttää käyvän niin, että kun jostakin oikeasta ”ammattimiehestä” tulee kirjailija, ”oikea taiteilija”, hän tuotannossaan tai sitä selittäessään kiroaa entisen ammattinsa pohjamutiin. En muista että Reijo Mäki (pankkimies) tai Taavi Soininvaara (lakimies) esimerkiksi olisivat juuri koskaan puhuneet ammateistaan positiivin sanoin.

Voisiko heittää arvauksen, että vain aidosta työläistaustasta kohonneet kirjailijat (Pekkanen, Linna, Päätalo, Ruuth, Sinkkonen jne) ovat teoksissaan kuvanneet arkipäivän ammatteja jos ei kunnioittavasti niin ilman kaunaa kuitenkin?

Ja jos näin on, akateemiset kirjailijat ovat eräänlaisia entisen elämänsä pettureita!

Miten tähän nais/mies kirjallisuus sopii, jääköön nyt pohtimatta.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Mielenkiintoista keskustelua.

Tulee mieleen pari naisten aluetta, romantiikka ja ns chicklit, reipas mimmikirjallisuus.
Monet nuoret tytöt ja aikuiset naisetkin kyllästävät itseään yltiöromanttisilla kirjoilla, joissa mies pelastaa naisen ja antaa tälle Elämän. Minusta tämä on vaarallista kirjallisutta tytön kehittymisen kannalta, koska se antaa väärän kuvan elämästä ja johtaa helposti tyytymättömyyteen.

Naiset keskustelevat blogeissa keskimäärin kevyemmin. Naisista on mukava pitää yllä sosiaalisia suhteita ja "huolehtia toisistaan". Kyllä ne perinteiset erot sieltä vain tulevat.

Minkähän takia naiset sitten lukevat enemmän uutuuskirjoja? Ketjukolaaajan ehdottama shoppailu on varmaan yksi syy. Selataan kirjakatalogeja samalla tavalla kuin muotikatalogeja.

Tässä vain tällaisia pikaisia ajatuksia. Jään pohtimaan tätä.

Naiset käyvät myös harvoin keskustelemassa miesten blogeissa. Hoi siskot - täällä on käynnissä kiinnostava keskustelu!

hdcanis kirjoitti...

Korrelaatioita voi vielä bongailla mutta kausaliteettien kanssa kannattaa tosiaan olla varovainen, ettei tule näitä "jäätelön syönti lisää hukkumiskuolemia" tai "BKT aiheuttaa syöpää"-päätelmiä. Korrelaatiot voivat olla näennäisiä tai johtua jostain muusta tekijästä jonka oireita havainnot ovat...

Sinänsä minulla ei ole mitään kirjallisuuden opiskelijoiden kirjailijuutta vastaan ja monilla arvostamillani kirjailijoilla tällainen tausta on, mutta kuten sanottu, sekin on potentiaalisesti yksipuoleistava tekijä ja siksi parametri jota tulee seurata.

Toimittajilla on varmaan tosiaan hyvät valmiudet kirjoittaa myös kaunoa, muillakin aloilla on saattanut kehittyä omia erikoistaitojaan jotka saattavat tietysti houkutella nimenomaan jonkin tietyn aihepiirin tai genren pariin. Tiedän että esim. papiston keskuudessa esiintyy jonkin verran luontaista kiinnostusta dekkareihin, se kun on kirjallisuudenlaji jossa käsitellään paljon etiikkaa ja moraalia...
Tai tuolla linkittämässäni vanhemmassa tekstissä siteerasin Primo Leviä, joka toteaa kemistin oppivan työssään menemään pintaa syvemmälle, tutkimaan rakenteita, erottelemaan ja punnitsemaan rakenteiden osasia, jotka ovat hyviä taitoja myös kirjailijalle...(niin, ja mitäs tämäkin postaus on paitsi lukemisen yhteiskunnallisten rakenteiden tarkastelua ja erottelua).

Tuo suhtautuminen omaan (mahdollisesti entiseen) ammattiin on jännä piirre, koska tiedän kyllä itsekin heitä jotka lyttäävät omaa taustaansa, mutta on niitä muitakin.
Jonkin verran voi tietty vaikuttaa että kyllähän sitä tietää omalta alaltaan myös kaikenlaisia arveluttavia toimia ja negatiivisia piirteitä jotka eivät välttämättä ole julkisessa tiedossa, ja niitä on sitten helppo käyttää materiaalina, erityisesti jos on dekkaristi tai humoristi :) Mutta varmasti on myös heitä jotka ovat erittäin tyytyväisiä että ovat vaihtaneet alaa koska aikaisempi ura oli täyttä p...

Marjatta Mentula kirjoitti...

Nykyään löytyy harvemmin ihan korpikirjailijoita. Mistähän tämäkin johtuu?

Varmaan jonkinlainen eletty elämä on hyväksi kirjailijalle.

Suhtaudun hieman epäillen nuorten kirjailjoiden kirjoihin, joita synnytetään yhteisöllisesti akateemisissa hautomoissa. Voi olla ennakkoluuloisuuttani, mutta minusta kirjan kirjoittamisen alkuvaihe ei voi olla yhteistyötä, loppuhionta kyllä paljonkin. On tähänkin poikkeuksia. Nopolan sisarukset esim. kirjoittavat niin, että toinen rakaentaa juonta ja toinen taitaa tekstin paremmin.

hdcanis kirjoitti...

Flannery O'Connor totesi että jokaisella joka on selvinnyt hengissä 18-vuotiaaksi on tarpeeksi elämänkokemusta kirjoittamiseen ja joka ei osaa käyttää vähää ei hyödy paljosta.
Mutta kaipa hän joka osaa käyttää vähää hyötyy paljosta...

Yltiöromantiikan kirjoittajissa on jonkin verran toki myös miehiä, en sitten tiedä näkyykö tämä sisällössä miten...tai millä tavalla niitä edes luetaan, oletan että moni suhtautuu niihin enemmän sellaisina aikuisten satuina kuin realistisina ja mahdollisina kuvauksina ihmissuhteista.

Ja tietysti pitäisi huomioida että siihen paljonpuhuttuun toiseen näkökulmaan todennäköisesti kuuluu joidenkin minulle triviaalien piirteiden korostaminen ja minulle tärkeiden piirteiden ohittaminen, eli ehkä romanttinen hömppä on juuri sitä tärkeää omaehtoista naiskirjallisuutta joka toimii patriarkaatin ulkopuolella ja siksi arvokasta ja tärkeää (tai sitten tosiaan vaarallista nujerrusta, ymmärtääkseni tästä asiasta on paljon debattia ja monensuuntaisia mielipiteitä).

Juha Makkonen kirjoitti...

Nyt luettuna kommenttini ei ole alkuunkaan niin leikkisä ja hauska kuin minä sitä pidin kirjoittamishetkellä. Ehkä Blogger jotenkin ...

Tietenkin sukupuolten toisistaan poikkeava käytös on mielenkiintoista. Miehet ja naiset lukevat selvästi eri kirjoja, eri tavoin ja mahdollisesti jopa eri syistä.

--

Mitä shoppailuun tulee, niin vaikka en lue juurikaan uutta kaunokirjallisuutta, nuohoan divareissa etsimässä sopivaa hyllyntäytettä eli shoppailemassa eli en etsi mitään tiettyä vaan jotenkin minulle sopivaa ja minulle uutta. Keräilynä tämä ei poikkea mistään muusta keräilystä, eikä shoppailuna mistään muusta shoppailusta.

Tämä on anekdootti, joka sukupuoleeni yhdistettynä on ristiriidassa esitetyn yleistyksen kanssa.

hdcanis kirjoitti...

Jaan myös kokemuksen divarinuohouksesta, ja tutulla kirppiksellä kirjahyllyjä penkomassa on sekä miehiä että naisia. Divarinpitäjillä on varmaan enemmän dataa ihmisten ostokäyttäytymisestä...

Mielenkiintoinen alue tutkia olisi myös kirjastojen lainaukset, kiinnostaisi vaikka kirjastojen varausjonot kaikkein halutuimmille kirjoille: se testaisi hypoteesia että yhteisistä lukukokemuksista keskustelu olisi tärkeää nimenomaan naisille...

Marjatta Mentula kirjoitti...

Yksi sukupuolten toisistaan poikkeava lukemiskäytäntö on mainitsematta: bloggaajissa naisissa näyttäisi olevan enemmistö nuoria ja miehissä vanhempia. Siis näyttäisi olevan - onkohan näin? Ja korreloiko se lukemisen kanssa, niin että nuoret miehet lukevat yhä vähemmän?

ketjukolaaja kirjoitti...

Jos vertaa divarishoppailua ja shoppailua kirjakaupassa, ero on se, että kirjakaupassa kirjat ovat uusia tai uudehkoja huomattavasti useammin kuin divareissa.

Hdcanisin tekstissä puhuttiin mm. siitä, miksi (mieslukijalta) tulee niin vähän luettua naisten kirjoittamia kirjoja. Kun naisten kirjoittamat kirjat lisääntyvässä määrin ovat uusia tai uudehkoja, ja kun naiset ehkä mieluummin ostavat kirjansa uutena, aiheutuu tästä se, että divareista (ja kirjastojen varastoista) kirjoja etsiskelevät miehet helpommin kuin naiset tarttuvat vanhempaan kirjallisuuteen.

Tämä nyt ei ollut minulta akateemisesti kirjoitettu, mutta aika epäselvästi kai kumminkin?

hdcanis kirjoitti...

Naisia taitaa olla kyllä laajalla ikäskaalalla eikä vain nuoria, mutta tuota huomioitiin joskus että alle kolmekymppisiä miehiä ei kirjabloggaajien joukosta taida löytyä...jos lukevat niin eivät tällä tavalla kommentoi lukemisiaan.

Siinä Goodreads-tilastossa josta tuo naisten uutuuksien lukeminen oli bongattu (ja jossa siis oli tilastoitu yhtä suuret ryhmät eniten lukevia miehiä ja naisia) tarkasteltiin myös kirjailijan sukupuolen vaikutusta nimenomaan uutuuskirjoissa, jossa nähtiin että vuonna 2014 julkaistun mieskirjailijan kirjan lukijasukupuolet menivät aika tasan, mutta vastaavan naiskirjailijan kirjan lukijoista jotain 80-90% oli naisia...

Mutta noissa pitäisi varmaan tarkastella myös esim. genrejen vaikutuksia, onko Goodreadsissa vaikkapa jotain vahvoja genre-yhteisöjä jotka seuraavat oman alansa uutuuksia.

Kyösti Salovaara kirjoitti...

Niinpä. Ylimalkaisesti ja isolla sihdillä on vaikea päätellä oikeastaan mitään - siis mitään mistä johtuu mikäkin.

Kuinkakohan paljon romaanin aihe vaikuttaa lukijoiden valikoitumiseen?

Jos otetaan suunnilleen samanlainen naisen ja miehen kirjoittama romaani, joissa siis suunnilleen samanlainen aihe, onko lukijapiiri sittenkin erilainen? Onko (oliko) esimerkiksi P.D. Jamesin romaanien lukijat sukupuolisesti eri tavalla painottuneita? Tai Brownin Da Vinci koodin? Tai lukevatko naiset enemmän Christietä kuin miehet? Vai päinvastoin jos tarkastellaan Poirot-kirjoja - jne?

Mutta mistä me olimmekaan huolestuneita? Tai mistä Suvi Ahola oli? Minä en yleensä ole ollut koskaan huolestunut samoista asioita kuin Ahola, täytyy myöntää!

Calendula kirjoitti...

"alle kolmekymppisiä miehiä ei kirjabloggaajien joukosta taida löytyä...jos lukevat niin eivät tällä tavalla kommentoi lukemisiaan"

Sen sijaan kirjoitusbloggareista löytyy useampiakin (hyvin) nuoria miehiä, jotka siinä sivussa myös kommentoivat lukemaansa. Voisi ajatella, että palava kiinnostus (siis niin palava, että siitä viitsii blogata) kaunokirjallisuuteen on ainakin miehillä usein kirjoitushalun seuralainen.

hdcanis kirjoitti...

Hyvä huomio nuo kirjoittajablogit. Jolta pohjalta voisi avata lisää kysymyksiä vaikka tällaisen "julkisen lukemisen" tavoitteista ja vaikuttaako se johonkin...

Niin paljon kysymyksiä ja ainakin osaan olisi ehkä mahdollista löytää jopa vastauksia (vaikkei varmaan kaikkiin). Jos joku haluaisi kirjallisuuden sosiologiaa lähteä kaivelemaan...

Sinänsä olen yhä Aholan ajatuksen kanssa samaa mieltä, että olisi suotavaa kiinnittää huomiota monipuolisuuteen ja että yksipuolistuminen niin lukemisessa kuin kriittisessä vastaanotossakin on pahasta, mutta kysymys on aika lailla monisyisempi kuin mitä Aholan tekstistä tulee ilmi...

Leena Lumi kirjoitti...

Oi hurja, nyt en pääse tästä välillä lukemaan tekstiäsi, joten pakko yrittää muistaa, mitä kirjoitit...

Tottakai rotu, kieli, sukupuoli, jopa sosiaaliluokka ja maa vaikuttavat eriyttävästi nais- ja mieskirjailijuuteen. Mutta ehkä vain siinä, miten kirjoitetaan ja mistä kirjoitetaan etc.,mutta vaikuttavatko ne lukijoihin, heidän valintoihinsa, ovatko kirjojen kirjoittajat naisia vai miehiä...

Tietysti kieli korreloi sukupuoleen, olen sen itsekin huomannut ja miten juuri erityisesti Saksassa Herta Müllerista huolimatta;) Siksi onkin erityisen mukava tuoda vuoden toisena kirjana esiin unkarilainen naiskirjailija.

Vaikka giljotiinia jo teroitettaisiin, niin vakuutan, että minä en ikinä, ikinä perusta siitä, kumpaa sukupuolta kirjan kirjoittaja on. Se ei ole ollut, ei ole, eikä tule olemaan valintakriteerini, sille mitä luen. Vain kiinnostavuus on ainoa nimittäjä. Jos sitten joskus laskisin, että hups!, olenpa lukenut paljon naiskirjailijoita, hämmästyisin itsekin, mutta ei se merkitsisi sen enempää, yhtä vähän kuin se, että minun kolme parasta lukemaani kirjaa ikinä ovat miesten kirjoittamia.

<3

hdcanis kirjoitti...

Jooh, itse sanoisin että en yleensä tee lukuvalintoja kirjoittajan sukupuolen perusteella mutta saatan kyllä huomioida sen lukiessa (ja jälkeenpäin kun vaikka tilastoi lukemisiaan niin se on helppo parametri tarkkailla).

Tai ainakaan en valikoi suoraan, välillisesti painotuksia varmasti tulee (kuten voi huomata siitä että tilastoinneissa vuodesta toiseen luen hieman enemmän miesten kirjoja kuin naisten). Toisaalta voin todeta että diletanttisesti minua kiinnostavat monenlaiset aiheet ja lajityypit, jos keskittyisin johonkin aiheeseen tai lajityyppiin niin muutkin valinnat voisivat korostua. Voin hyvin kuvitella vaikka lukijan joka lukee lähinnä sotakirjallisuutta ja joka saattaa siinäkin olla päätynyt valikoimaan että silloinkin kun naiset kirjoittavat sodasta, he eivät kirjoita tätä lukijaa kiinnostavalla tavalla siitä.

Yksi ongelma tuli kyllä mieleen, sellainen jota sivusin jo mutta nostetaan se enemmän framille: en jaksa niin innostua korostetusta "naiskirjallisuudesta" eli kirjallisuudesta joka aiheissaan keskittyy nimenomaan naiseuden ja naisen elämän tutkiskeluun. Kuten blogista näkyy, toki tällaiseksi katsottavia kirjoja on tullut luettua ja niistä jopa pidettyä, mutta jos jotain kirjaa esitellään nimenomaan naiseuden kokemuksen kautta niin en kovin helposti moiseen tartu...
Ja tuntuisi siltä että monissa kirjallisuuskulttuureissa pioneerinaisten epäkiitollinen tehtävä on ollut kirjoittaa juuri tällaisia kirjoja ja vasta sopivan kypsässä kulttuurissa naiskirjailijan on ollut helpompi olla vain kirjailija joka kirjoittaa ihmisistä.
Tuo on myös yksi aspekti tarkastella vaikka promoamista ja journalismia, kirjoitetaanko lehtijuttuja naiskirjailijoista jotka kirjoittavat naisena olemisesta vai kirjailijoista jotka kirjoittavat ihmisenä olemisesta. Jos synnytetään ennakkoluulo että kaikki naiskirjailijat ovat nimenomaan NAISkirjailijoita, niin turha valittaa että ihmiset toimivat ennakkoluulon mukaan. Ehkä meidän pitäisi puhua enemmän vaikka Maarit Verrosesta ja vähemmän Sofi Oksasesta.

(mainittakoon että minulla on ennakkoluuloja myös korostettua "mieskirjallisuutta" kohtaan. Saatan toki lukea neutraaleiksi tilanteita ja aihepiirejä jotka jollekulle toiselle ovat koodattuja miestilanteiksi)

Leena Lumi kirjoitti...

Yritän taas muistella...

Siis nyt me saimme kuitenkin tästä aikaan nais/miesasetelman, sillä minulla on vastaan korstettua MIESkirjallisuutta. Samoin kuin haluan/toivon, että miehissä on hiukan myös naista (saat ihan vapaasti ymmärtää tämän miten haluat;), odotan, että kun luen kirjaa, en tukehdu testosteroniin. Minua sitten ottaa päähän lukea kirjoja, joissa mieskirjailija kaiken aikaa kommentoi ja kuvailee asiaankuulumattomasti tarinan naisten ulkonäköä, kävelytyyliä, tulkitsee ilmeitä mielihalujensa mukaan etc. Olenpa varma, että tajuat pointin.

Sitten taas se, että naiset enemmänkin vieläkin kirjoittavat naisteemoista, voipi johtua siitä, että heillä on vasta niin vähän aikaa ollut tasa-arvoinen mahdollisuus miesten kanssa kirjoittaa. Tosin kaikissa kulttuureissa näin ei ole vieläkään, mutta tässä oletuksessa on nyt näin. Siitä johtuu, että naiset varmaankin enemmän katsovat tarinoissaan asioita naiseuden ja kaiken siihen liittyvän kautta. Tästä olkoon nyt esimerkkinä vaikkapa unkarilaisen Magda Szabón kirja Metsäkauris, täydellinen klassikko, jossa kaikki kiertyy naisen mielen ympärille. Tällainen on minusta ok eli kirjan kirjoittamisen aikoihin, noin puolivuosisataa sitten, naisen asema ei ollut tästä päivästä. Naiset ovat nyt kirineet menetettyjä vuosia takaisin. Ja NYT saamme sitten jo lukea kirjoja, joissa naiset katselevat maailmaa miesten kautta, miehet naisten kautta, mikä minusta on ideaalia.

"jos jotain kirjaa esitellään nimenomaan naiseuden kokemuksen kautta niin en kovin helposti moiseen tartu..." Tähän lausumaasi viivaten, et ehkä sitten ole lukenut Kinnusen Neljäntienristystä? Mies kuvaa tapahtumia kolmen naisen naiseuden ja vain yhden miehen mieheyden kautta, mutta tulos on loistava.

Miten minusta tuntuu, muistaisin, että jossain vaiheessa ns. kioskikirjallisuus, lankesi naisille, jotka olivat siihen langenneet. (Tautologia tahallinen.) Minusta roska on roskaa, kirjoitta sitä nainen tai mies, mutta koska en ole teilaajatyyppiä, vaikenen tuon aihealueen, mutta itse en elämääni tuollaiseen tuhlaa. Toisaalta kirjan funktio on ollut paitsi opettaa, myös viihdyttää ja onneksi se on edelleen sallittua, mutta viihdyyttääkin voi laadukkaasti.

Well...olen kyllä lukenut yhtä mieskirjailijaa, joka voitaisiin lukea korostetun mieskirjallisuuden edustajaksi, sillä sitähän Hemingway taitaa olla?

Tämä aihe voisi olla minulle hieman arka, sillä olen helposti kaikkea naisten sortoa vastaan, mutta eläköön: Kirjallisuus on kenttä, jossa sukupuoli ei merkitse minulle mitään, vaan valitsen lukemiseni vain sen kiinnostavuuden perusteella.

Anteeksi tämä runsas virtaamiseni taas kerran, mutta aihe on kiinnostava, joskin ehkä myös tulenarka tai sitten vain kuvittelen niin.

<3

hdcanis kirjoitti...

Lähinnä siis suhtaudun suurella epäilyllä sellaisiin kirjoihin joista kysyttäessä "mitä ne käsittelevät? Miksi ne pitäisi lukea?" vastaus on "ne ovat naisne kirjoittamia ja kertovat siitä millaista on olla nainen", se kuulostaa lähinnä siltä että lopputuloksessa on vain kuriositeettiarvoa, vähän kuin viittovan gorillan kirjoittama kirja.

Toisaalta sanoisin vaikka ihailemistani Jane Austenista tai Barbara Pymistä että hyvä syy lukea heidän kirjojaan on mestarillinen tapa käsitellä ihmisen suhdetta yhteisöön ja yhteisössä vallitsevia sosiaalisia suhteita. Suurin osa henkilöistään on naisia mutta lopputulos nousee yksilön yläpuolelle.
Monen kirjan ja kirjailijan ongelmana saattaa siis olla myös huono markkinointi tai journalismi, korostamalla yhtä puolta kirjasta tai tuotannosta marginalisoidaan tekijä ja teos.

Arvelen kyllä myös tuota mitä mainitset että kun kulttuurissa naiskirjailijat ovat uutta, valitut teemat ovat yleensä "naisasiaa", osittain koska se on uutta mutta luulen että osittain myös koska marginalisoidaan naiskirjailijat kirjoittamaan naisasiaa, ja kirjallisuuskulttuurin kypsyessä myös muut aiheet pääsevät paremmin esiin.

Tämä ilmiö on laajennettavissa, ja syytä laajentaa, myös sukupuolijaottelun ulkopuolelle. On esimerkiksi kritisoitu sitä että mediassa mamut helposti päästetään ääneen vain mamuasioita käsitellessä, ketään ei kiinnosta mitä Abdul tai Xenia ajattelevat lasten päivähoidosta, Guggenheimista tai kenet Suomen pitäisi lähettää Euroviisuihin.