Olen aiemmin lukenut Kobo Abelta kirjan Hiekkaa, joka oli lukukokemuksena hyvin ahdistava mutta pakko oli lukea eteenpäin että näki mitä siinä oikein vielä tapahtuu...
Muista kirjoista olen lukenut vain takakansia tai netin luonnehdintoja ja niiden perusteella Aben muukin tuotanto vaikuttaa varsin, no, kummalliselta. Paria kiinnostavimman kuuloista romaania ei löytynyt Helmet-kirjastoista joten otin sitten tämän novellikokoelman.
Ja olihan tämä kummallinen ja ajoittain aika raskaskin. Abe suosii päähenkilöinä uhreja jotka joutuvat yllättäviin ja ahdistaviin tilanteisiin joista ei tunnu olevan poispääsyä ja jossa on turha odottaa muiden apua tai myötätuntoa, maagisen realismin höysteellä tai ilman. Mies tulee kotiin ja löytää eteisestä tuntemattoman ruumiin: miten hankkiutua siitä eroon? Toinen mies on unohtanut nimensä ja jotenkin myös kaikki viitteet nimestä ovat kadonneet, ei ole käyntikortteja, ei muitakaan kortteja tai kirjeitä. Tai arkkitehti vierailee hyvin erikoisesti toimivassa mainostoimistossa...
Joskus hankalassa tilanteessa on joku toinen, kuten vaikkapa marsilainen joka yrittää todistaa päähenkilölle olevansa marsilainen (jotka nyt sattuvat olemaan biologisesti täysin identtisiä maalaisten kanssa, ja sekalaisista muista syistä muitakaan aineellisia todisteita ei voi esitellä...)
Suuri osa novelleista on aika unenomaisia (tai siis painajaismaisia), parissa en oikein pysynyt kärryillä mitä tapahtui mutta monta vaikuttavaa löytyi, ja ihan hyvä että olivat novelleja koska joitain näistä en haluaisi lukea romaanin mittaisina...
Kafka tuli toki hakematta mieleen ja muutama novelli sisälsi aika suoria viittauksia sinnepäin, mutta Abe on vuorostaan aika ilmeinen vaikuttaja Haruki Murakamin novellituotantoon (en ole fantastisempia romaanejaan lukenut niin en voi niihin verrata) ja Yasutaka Tsutsuihin.
3 kommenttia:
Suomalaisia ja japanilaisia taitaa yhdistää suuri ahdistuneisuus ja näin ollen keskinäinen ymmärrys. Noin niinkuin asiasta mitään tietämättä, mutuntumalla lausun tämän yleistävän mielipiteen.
Kun luin Abe-postaustasi, tuli mieleen Hiroshi Teshigaharan hieno Kobe-filmatisointi vuodelta 1964, jolla tosin oli pöllö nimi "Dyynien daami".
Minulle teos on jäänyt vahvasti mieleen todella erikoisena ja osin myös ahdistavana filminä. Hiekkakuopasta ei millään tunnu olevan poispääsyä, ja kaikki elävät ovat toinen toistaan kummalisempia. Ehdottomasti katsomisen arvoinen teos.
Leffaa on kehuttu paljon, kiinnostaisi kyllä joskus katsoa, kirja on sellainen että siitä kyllä voisi tehdä aika uskollisen tulkinnan myös tunnelmaltaan...
Lähetä kommentti