Perjantaina oli ollut muuta tekemistä, joten kirjamessuilua jatkettiin tänään lauantaina. Räntäsade oli vaihtunut vedeksi ja väkeä messuilla oli torstaita enemmän. Tämän päivän aikana tuli myös nähtyä paljon enemmän muita bloggareita ja istuskeltua Boknäsin bloggaajapisteessäkin aimo tovi juttelemassa ja maailmaa parantamassa ohjelmien välillä (muihinkin tuttuihin tuli tietysti törmättyä).
Ensimmäinen kuultu keskustelu oli suomalaisuuden monista myyteistä historiankirjoissa, kirjan aiheesta oli kirjoittanut Sirkka Ahonen.
Kun torstaina olin kuullut myyttitutkijaa ja eilen lueskellut Sigrid Undsetin esseetä legendoista niin tässä keskustelussa ei varsinaisesti tullut esille miten Ahonen käsittää "myytit", mutta puhe keskittyi suuriin (ja usein tarkoitushakuisiin) tarinoihin joita suomalaiset kertovat ja ovat kertoneet itselleen itsestään historiansa perusteella. Kuinka suomalainen kansa on yhtenäisenä joukkona vaeltanut alkukodista tänne Itämeren rantaan (ajatus perustuu Yrjö-Koskisen kielitieteen perusteella laatimaan historiaan jota ei tue arkeologia eikä genetiikka), kuinka olemme selviytyjäkansa (tämä tarina on suosittu nykyäänkin, nyt siinä on edistytty mikrohistorian tasolle), kansainvälinen soturikansa (tarina suosittu ennen toista maailmansotaa) ja rauhanturvaajakansa (toisen maailmansodan jälkeen), jossa läpi historian ovat näkyneet vahvat naiset (historiassa nämä ovat kuitenkin jääneet jotakuinkin järjestään nimettömiksi ennen 1800-lukua) ja joka on aina ollut osa Eurooppaa (tämä tarina oli muodikkain 90-luvulla). Kiinnostavaa puhetta anekdootteineen.
Välissä vähän haahuilua, ja mm. lehdenkansikuvittajien näyttelyä katselua. Ja myös divarikiertelyä vaikka ajatuksena vähän olikin että "toivottavasti en löydä mitään tosi hyvää"...
(viimeistään siinä vaiheessa kun korviin tuli kuulokojeet aloin harrastaa eturiviin rynnimistä, niin nytkin)
Kustannusala murroksessa -keskustelua en ollut varsinaisesti nostanut tärpiksi, koska aihe on aikalailla ikuisuusaihe josta olen jo kuullut aika monta kertaa, mutta se osui sopivasti samalle lavalle ennen toista kiinnostavaa aihetta, ja ihan hyvä että olin kuulemassa, koska asioissa oli jo kuultua, niin Sofi Oksanen ja Martti Anhava puhuivat asioista hyvin ajatuksia artikuloiden.
Tällä kertaa keskustelu painottui kirjakauppaan. Merkittävästi pienentynyt medianäkyvyys todettiin alussa, niin kirjallisuusjuttujen ja kritiikkien osalta kuin kirjallisuuden roolin ja merkityksen muussakaan keskustelussa, ja keskustelu painottuu ihan uusiin kirjoihin, jotka ovat esillä ja saatavilla sitten sen pari kuukautta. Samalla kirjakaupat vähentyvät ja ketjuuntuvat ja niissä työskentelee myyjiä, ei libristejä, joten ongelmaksi todella tulee miten kirja löytää lukijansa.
Oksanen vertaili tilannetta Ranskaan, jossa yhteiskunnallinen panostus kirjakauppaan on olemassaoleva ja merkittävä, kirjakauppa ei ole vain kaupallista toimintaa vaan sillä on kulttuurinen tehtävä.
Toisaalta esiin tuli huomio että mm. angloamerikkalaisissa maissa (ja luultavasti myös Ranskassa?) kirjallisuusharrastus nähdään tietyllä tavalla elitistisenä, yhteiskuntaluokkien mukaan jakautuvana asiana jossa julkaiseminen ja myynti keskittyy harrastajiin ja tavallaan olettaa suoraan että tietyt ihmiset tai sosiaaliluokat eivät lue, siinä missä Suomessa lukeminen ei ole yhtä paljon luokkajakautunutta ja yhteiskunnallinenkin panostus kohdistuu kirjastolaitokseen.
(Mitä tämän murroksen keskellä voi bloggaaja tehdä? Varmaan suunnilleen sitä mitä jo tekee nyt, harrastaa kirjallisuuskeskustelua, myös vanhemmista ja käännöskirjoista. Taputan itseäni selkään.)
Seuraavassa keskustelussa runouden uusista valtateistä puhui Vilja-Tuulia Huotarinen, Tuija Välipakka, Tapani Kinnunen ja Mikael Brygger. Miten runous löytää kustantajan? Ilmeisesti lopulta aika helposti, kustantajia on paljon, ja jos ei ole niin niitä perustetaan lisää tai kustannetaan itse. Rahaahan ei paljoa liiku, paljon tehdään talkootyönä mutta ruohonjuuri kukoistaa hyvin runsaana (keskustelussa mainittiin lukuja, 50-luvulla vuodessa ilmestyi ehkä 10 runokirjaa vuodessa, 70-luvulla lähemmäs sata, 90-luvulla parisataa ja nykyään n. 500 vuodessa...)
Miten runo löytää lukijansa? Kun on ruohonjuurta niin on runotapahtumia, runot jalkautuvat mitä moninaisimpiin paikkoihin (ainakin suuremmissa kaupungeissa, miten sitten muualla...) ja nettiin (esillä oli mm. Suomi on runo -sivu) ja yleisölle suositeltiin mm. kirjaston runsasta käyttöä ja avointa runohyllyssä seikkailua, runoja oppii lukemaan lukemalla runoja.
Keskustelua kuunteli mukavasti mutta sinänsä siinä ei ollut ainakaan minulle juuri uutta asiaa, asioita joista on ollut puhetta runsaasti jo runoudesta kiinnostuneiden bloggaajien kesken (viittaan vaikka omaan juttuuni).
Ja lopulta tässä runous esittyi runsaana mutta varsin muodottomana massana, jossain vaiheessa elämä käy sen verran lyhyeksi että runoutta saattaa haluta seuloa vähän selvemmin linjoin, ehkä jopa, herraparatkoon, jonkinlaista arvottamista käyttäen...
Päivän viimeinen keskustelu siirtyi sitten taas luonnontieteiden ja historian rajapinnalle, kun Matti Vuento puhui myrkkyjen maailmasta, myrkyllisistä aineista luonnossa ja maailmanhistoriassa. Opin mm. että ihmiset ovat käyttäneet myrkkyjä jo kaukaisessa esihistoriassa nuolissa, on olemassa myrkyllisiä lintuja ja että arsenikkia on kutsuttu lempinimellä "perintöpulveri". Ja keskustelu päättyi pohdintoihin muoveista myrkkyinä, kemiallisten aseiden strategisesta hyödyttömyydestä ja muista ei-niin-toiveikkaista asioista, jonka jälkeen olikin aika lähteä sateiseen ja pimeään ulkoilmaan.
Kotimatkalla lueskelin paria ostamistani viidestä kirjasta ("mutta ne oli niin ohuita!"), ja tulin kuitenkin varsin hyvälle tuulelle että täällä julkaistaan yhä kaikenlaista kiinnostavaa ja merkillistä. Huomenna on vielä tarkoitus suunnata messuille, nykikää hihasta jos näette.
9 kommenttia:
Taputan myös sinua selkään, juuri vanhemmista kirjoista bloggaamisesi vuoksi. Tuo kirjojen saatavuusjuttu toistui monessa keskustelussa: marketit alkavat olla tärkein myyntipiste,; inänsä hyvä, että ruokakauppareissulla voi ostaa kirjoja mutta valikoima on kovin suppea, tai myyjien (jos niitä edes on) olematon. Ostajan vastuulle jää tietää, mitä haluaa. Ja mistä tietää, mitä haluaa, jos olemassaolevien kirjojen listausta tai valikoimaa ei näe mistään.
Joo, marketeissa ei ole mitään "omaa" kirjaosastoa vaan sen sisäänostaja on helposti vastuussa laajemminkin vapaa-ajan tavarasta (eli ei välttämättä kirjallisuutta juuri tunne) ja osaston laajuus kilpailee kaiken muun markettitavaran kanssa, eli monipuolista valikoimaa ei edes kannata pitää.
Käytännössähän tuo johtaa paljonpuhuttuun polarisaatioon, jotkut harvat kirjat myyvät todella hyvin ja loput sitten koko ajan huonommin...
En todellakaan tiedä miten tavallinen lukija saa tiedon ilmestyvistä kirjoista pienillä paikkakunnilla? Kustantajien mainontakin keskittyy harvoihin nimikkeisiin ja taattuihin myyviin... Bloggareiden pitää pitää vieläkin enemmän ääntä itsestään! Kiitos seurasta.
Aihe tuli esille myös kun juttelin muutaman pienkustantamotekijän kanssa, painosmäärät pienenee ja siinä missä joku vuosi sitten saattoi saada johonkin Akateemiseen jonkun pinon kirjoja esille niin nyt se on yksi tai kaksi kirjaa jossain hyvin piilotettuna (Suomalainen kirjakauppa on ollut pienten tekijöiden näkökulmasta ongelmallinen jo pitempään, tämä aihe on tullut tutuksi myös sarjakuvatekijöiden keskusteluissa jossa pien- ja omakustannus on ollut pitkään enemmän sääntö kuin poikkeus). Ketjuuntumattomia kirjakauppoja on joitain ja pääsääntöisesti isoissa kaupungeissa (Helsingistä mainittiin Nide, mainitsen myös vaikkapa Aavetaajuuden) mutta muualla sitten onkin usein nihkeämpää...
Nettikauppa onkin se keskeisin myyntikanava mutta nettikaupan ongelma on just että niissä usein pitää tietää kirjan olemassaolosta ja haluttavuudesta että sen sieltä hoksaa ostaa.
Kirjastoille tulee tietysti myös yhä enemmän vastuuta huolehtia että kirjallisuutta on esillä laaja-alaisesti.
Mainonnasta olen myös joskus kuullut väitteen että se lisää kirjan myyntiä tietyn prosenttimäärän suunnilleen lähtötasosta riippumatta, eli jos tarkoituksena on lisätä myyntiä niin se kannattaa tietysti panostaa just parhaiten myyviin kirjoihin (ja näin entisestään lisätä polarisaatiota). Ja kuten Oksanen sanoi, ei yksi mainos ilman mitään muuta vielä kiinnitä huomiota tarpeeksi...
En muista olenko tästä täällä puhunut, mutta kerron nyt kuitenkin. Meillä on Vaasassa vain pieni Suomalainen kirjakauppa, jossa on tylyjä myyjiä, yleensä vain yksi, on tiedettävä kirja mitä haluaa ja vaikka kirja olisi jossain tiskin alla listalla, niin ei sitä minun vuokseni tilata.
Pitkäksi aikaa jäi siis vain kirjasto. Ja se että omaa kirjastoa saattoi käydä uudestaan läpi ja miettiä kirjojen teitä toistensa luo minun pääni kautta, mikä on kirjalta aikamoinen suoritus. Sitten ruokakaupan käytävän varrelle tuli kustantamoiden jämäkirjojen ja divareiden myyntihuone. Se oli pari vuotta siinä olemassa ja varsinainen aarre.
Siellä oli erityisesti yksi kuolinpesä, on mahtanut olla sen kieltenopettajan asunto täynnä kirjoja. Seillä oli kirjoja esimerkiksi arabikuvataiteesta ja sen merkityksestä sufilaisuuteen (!) ja hyvin pientä arabiankielistä kommentointia marginaaleista. Se oli pakko ostaa ihan jo niiden kommentaarien vuoksi. Odotetaan milloin tähän kortteliin muuttaa arabiankielentaitoinen, että tiedämme mitä kommentaattori on sanonut. Kirjoista suuri osa oli englanninkielisiä ja kotikielemme on englanti.
Vaasa ei ole pieni kaupunki. En tiedä kuka tässä kaupungissa opettaa suomea, mutta kun kirjasto panee toimeen kirjojen poistomyynnin, niin runous ja ihan vähän "vaikeampi" kirjallisuus käy kaupaksi. En voi mitenkään ruveta syyttämään suomen opeja mistään, tässä kaupungissa on pärjätäkseen osattava sujuvasti kotimaiset kielet (ei tosin saamea ja romania) ja lisäksi opettajaraukat joutuvat yrittämään jotakin tietokonekielillä nyt, kun kaikilla on oltava tietokone koulussa.
Semmoinen kirjavarasto sijaitsee jossain päin Laihiaa. Mutta kun ei ole kulkuvälinettä niin ei sinne ole asiaa. Käsittääkseni se sijaitsee suht. lähellä Ilmajoen rajaa, joten sinne on ainakin 30 kilometriä matkaa. Jokikylä on lähin kylä, mutta on vaikea uskoa että bussikuski tuntee kirjavaraston sijaitipaikan.
Kiitos messuraportista! Olen ollut muutamana vuonna siellä messuilla, mutta nyt ei osunut kissanhoitoviikkoa siksi aikaa. Sitä paitsi olen huomannut, että kirjailijoiden puheesta saa paremmin selvää televisioesityksistä. Olihan televisiossa sekin Paul Austerin ja Sauli Niinistön keskustelu, minusta asia on juuri noin: on hyvä että meillä on pressa joka osaa lukea, kuten Auster sanoi...
Sinulla on mielenkiintoisia pohdintoja, niin täällä kuin kirjamessujen bloggaripisteellä. Oli kiva tavata ja kuunnella hersyvää ajatuksenvaihtoasi.
Ripsa, Vaasa ei tosiaan ole pieni kaupunki, ja yliopistokaupunkikin se vielä on joten olisin odottanut parempaa kirjakauppatilannetta...
Tämä tuntui nyt olevan omissa keskusteluissani ja kuulemissani puheissa varsin keskeinen teema, pieni joukko ihmisiä, suuria kustantajia ja kauppaketjuja tehokkaasti päättää Mitä Suomi Lukee (ja varmaan jos tarjonta ei nyt sovi pirtaan niin sitten voi vaikka olla lukematta).
Jotain messukeskusteluja on varmaan taas katsottavissa netistä mutta jotenkin niissä tulee kuitenkin tuntua että paikalla olo toimii paremmin (sinänsä hassua, kun kuitenkaan en ole niin innostunut teatterista ja siinä olevasta läsnäolosta...)
Ja videoimatta jäävät tietysti myös spontaanit keskustelut, mm. polveilevat Boknäs-juttelut bloggaajien kesken :)
Aino, kiitos samoin, oli mukava tavata (ja kiinnostavia löytöjä olit näköjään tehnyt).
" - - jossain vaiheessa elämä käy sen verran lyhyeksi että runoutta saattaa haluta seuloa vähän selvemmin linjoin, ehkä jopa, herraparatkoon, jonkinlaista arvottamista käyttäen..."
Kiitos huomiosta, keskustelu oli sen luontoinen, ettei omia suosikkeja tai mieltymyksiä ollut aikaa nostaa kunnolla esiin.
Minut runouden pariin innostivat koulupoikana punksanoitukset. Lukiossa tutustuin Jarkko Laineen ja Markku Innon runouteen. Se reitti vei amerikkalaisen beat- ja underground-runouden pariin.
Charles Bukowski kolahti tietty lujaa, mutta se oli jo 1980-luvun puolta.
Olen pitänyt jo mainittujen (Laine, Bukowski ja Into) lisäksi esim. Arto Mellerin, J. K. Ihalaisen, Teemu Hirvilammen ja Pekka Kejosen runoista. Laitetaan kaupan päälle vielä varhainen Pekka Parkkinen ja Arja Tiainen!
Parhain loppusyksyn terveisin Turusta,
Tapani
Kiitos vinkeistä, ja kuten keskustelussa tuli mainittua niin usein yhden runoilijan, tai kirjailijan yleensä, lukeminen saattaa johtaa toiseen. Tästä syystä on myös ilahduttavaa jos huomaan että arvostamani kirjailija on kirjoittanut myös esim. esseitä, koska niistä tapaa löytää paljon kiinnostavia uusia polkuja.
Lähetä kommentti