Leffakansi! Ja leffanimi: kirjan alkuperäinen nimi on D'entre les morts (= kuolleiden joukosta), mutta minun painokseni kantaa nimeä Sueurs froides (= kylmät hiet), koska sillä nimellä tunnetaan ranskaksi Hitchcockin elokuva Vertigo.
Tämän Boileau-Narcejacin kirjan kanssa päästään siis toden teolla testaamaan teoriaa onko kirja oikeasti aina parempi kuin siihen perustuva elokuva, kun kyseinen leffa on nimetty Sight & Soundin vuoden 2012 kriitikkoäänestyksessä maailman parhaaksi...
Tarina pysyy pääosin samana: mies pyytää ystäväänsä, korkeuskammosta kärsivää entistä poliisia, tarkkailemaan vaimoaan koska tämä on alkanut käyttäytyä oudosti, etsivän ja naisen välille syttyy jonkinlainen yhteys mutta nainen tekee kuitenkin itsemurhan hyppäämällä korkeasta tornista...mutta kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
Miljöö on tietysti eri (ja tässäkin, kuten aiemmin lukemassani Les louvesissa, toinen maailmansota jyrisee epämääräisesti taustalla), elokuva on rytmitetty jossain määrin eri tavalla toisaalta tiiviimmäksi paketiksi ja toisaalta joissain kohdissa sopivasti laajentaen ja erityisesti jälkimmäisessä puoliskossa on tehty isompia muutoksia vaikka sama teema obsessiivisesta rakkaudesta kuolleeseen naiseen onkin mukana.
Tässä näkyvät myös samat piirteet kuin Les louvesissa, henkilöt jäävät vähän ohuiksi eivätkä kovin miellyttäviksi, ja kerronta on usein melkein hysteerisen korukielistä, joka paikoin onnistuu luomaan kyllä hyvin painostavaa ja obsessiivista tunnelmaa mutta myös epäonnistuu joissain dramaattisissa kohtauksissa...mutta onhan tässä kieltämättä niin hieno koukku että hyvä elokuvantekijä pystyy siitä tekemään loistavan elokuvan. On se leffa selkeästi parempi mutta kyllä tämä oli kuitenkin varsin kiinnostava teos siihen rinnalle.
Pääsinpäs osallistumaan dekkariviikolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti