Lukumaratoneja on suomalaisissa kirjablogeissa ollut nyt useampi, Kirjantila taisi olla ensimmäisiä jos ei ensimmäinen, ja viime viikolla ainakin Sallan lukupäiväkirjassa vedettiin myös tämä. Aluksi en ollut mitenkään innokkaasti lähtemässä mukaan koska blogin luonteen huomioon ottaen minun pitäisi varmaan lukea runoutta, ja se taitaa yleensä sopia paremmin hiljaa mutusteltavaksi kuin tällaisten maratonien tapaiselle vetämiselle, mutta sitten tulikin mieleen epiikka, mitenköhän ne pitkät eepokset onnistuisivat? Ja kun sellaisia "tämä pitäisi joskus lukea"-eepoksia on parikin niin pitää kai kokeilla. Mahdollista on että homma kaatuu nopeasti...
Eli kirjastosta on kannettu kotiin kolme otollista eeposta ja pari muuta jollain tavalla runouteen liittyvää kirjaa jos haluaa vaihtaa tyyliä jossain vaiheessa ja tarkoitus olisi aloittaa jossain vaiheessa iltapäivällä (jahka pääsen kaupan kautta kotiin). Lukulistalle ei päätynyt Danten Jumalainen näytelmä koska olen sen jo vuosi pari sitten lukenut eikä vielä ole aika uudelleenluennalle, ja Kalevalakin on vähän turhan tuoreessa muistissa. Ovidiuksen Metamorfoosit on myös kesken proosaversiona eli sillä ei myöskään osallistuta.
Päivitän lukemisen etenemistä tänne jahka nyt päästään edes alkuun...
15:00 aloitettiin Aleksandr Puškinin Jevgeni Oneginilla (suomennos Lauri Kemiläinen). Puškinin novelleista olen aiemmin pitänyt ja ensimmäiset sivut Jevgenin tarinaa vaikuttavat myös hyvältä...
"Kun tuskin ehtii havahtamaan
jo alkoi tulva kutsujen.
Taas mitäs tämä? Aikaan samaan
on kolmet kutsut illan sen.
On lasten juhlat, tanssit tuolla.
Siis minne menis? Turhaa huolla.
Ei vaikeata ole tuo,
kun ehtii kyllä kaikkein luo.
Nyt aamupesu, vaatteet ylle
ja hattu à la Bolivar,
niin ajaa, määränään boulevard,
hän hiukan päiväkävelylle,
mut täsmälleen, kun kello lyö,
hän päivällistä sitten syö."
18.10 Reipas alku, Jevgeni Onegin (242 sivua) on saatu päätökseen. Juoneltaan suht suoraviivainen tarina "tarpeettomasta ihmisestä", lahjakkaasta mutta heikosta seurapiirikeikarista ja maaseudun neidosta joka tähän rakastuu, mutta draaman mukana oli mausteena myös mukavia humoristisia pilkahteluja, kirjailijan ajatuksen vaelluksia asian viereen ("Sampanja on kuin kaunis nainen / eloisa, tyhjä, turhamainen / on oikullinen käytös sen / ja viekas, kevytmielinen"), ja kieli on sujuvaa, pääpaino on kuitenkin siinä tarinassa. Kaikki ainekset hyvään oopperaan (en ole Tsaikovskin oopperaa nähnyt, mutta kai se hyvä on).
Puškinin kirjallinen sivistys toki on ongelmallista kun en tuota 1700-1800-luvun vaihteen kirjallisuutta niin lukenut, eli Byron- ja Rousseau-viittaukset jäivät vähän hämäriksi (jostain Richardsonista puhumattakaan).
Tällä kirjalla otan myös merkinnän Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen.
Nyt voisi käydä vaikka haukkaamassa vähän happea, ja sen jälkeen jatkaa vaikka Claes Anderssonin muisteluteoksella. Ah, proosaa.
18.55 aloitettiin Claes Anderssonin Jokainen sydämen lyönti (suom. Liisä Ryömä, 175 sivua), 21.25 luettiin loppuun. Mietteitä ja muistelmia sellaiseen leppoisan anekdoottiseen sävyyn vaikka sisältö ei olekaan aina niin leppoisaa.
Ja tämä kirjahan sopii Underbara finlandssvenskor -haasteeseen.
"Jotenkin minä aina rauhoituin kun sain oleskella muutaman tunnin levottomalla suljetulla osastolla. Kaikkia kohdeltiin tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti. Valkoinen takki ei tuottanut mitään etuoikeuksia. Tämmöisen jälkeen oli myös helpompi kestää lasten rähinää kotona, jähmeitä kahvikutsuja ja humalaisia ystäviä jotka alkoivat riidellä ja oksennella aamuyöstä.
Huomasin myös että mitä levottomampia ihmisiä ympärilläni oli, sen tyynemmäksi ja varmemmaksi tunsin itseni. Epäilin että ilmiö liittyi jotenkin ihmisten väliseen valtatasapainoon ja ettei ehkä ollut eettisesti hyväksyttävää reagoida näin, saada voimaa toisten voimattomuudesta. Siksi pidin asian omana tietonani."
Jaahas, pitäisikö sitten aloittaa se Miltonin Kadotettu paratiisi.
23.20 luettu kaksi kirjaa kahdestatoista Kadotettua paratiisia (suom. Yrjö Jylhä), kuutisenkymmentä sivua. Jatkan vielä vähän matkaa ennen kuin menen nukkumaan...
9.30 lähdettiin taas matkaan, luin illalla vielä yhden kirjan Kadotettua paratiisia ja tänään on yhdeksän jäljellä (tai tätä kirjoittaessa kahdeksan).
11.45 kahdeksan kirjaa Kadotettua paratiisia luettu, neljä vielä jäljellä. Ei tämä mitenkään nopealukuinen kirja ole eli koviin sivumääriin ei tulla maratonilla pääsemään mutta jos tämän kuitenkin ennen kolmea saisi loppuun...mutta nyt tauko.
"Taa katsoivat he, nähden itämuurit
tuon Paratiisin, heidän onnelansa,
nyt loimun hehkuun jääneen; tuimat kasvot
ja julmat aseet sulkivat sen portin.
Nous kyynel silmään, pois jo pyyhittiin;
maailma suuri asunnoksi heille
maat monet tarjos, Kaitselmus heit' ohjas.
Niin käsityksin, arkaillen ja verkkaan
kautt' Eedenin he vaelsivat tietään."
14.20 päästiin noille riveille Kadotetun paratiisin sivulla 345. Selvästi hitaampaa luettavaa kuin nuo pari edellistä, mutta tämänkin puski sitten läpi ja aktiivista lukuaikaa meni sellaiset seitsemän tuntia. Tuo tosin vaati tietysti sitä että keskittyi lähes täysin tarinaan eikä jäänyt niin maistelemaan tuota kieltä (ja että klassista sivistystä on sen verran että sekä viittaukset Raamattuun ja sekalaisiin muihin lähteisiin ovat tuttuja ja takaosan selitysosiota ei tarvitse konsultoida kovin paljoa).
Vähän niinkuin Miltonin edustamat puritaanit, on tässäkin kirjassa hengen paloa ja jykevyyttä vaikka se ajoittain vähän kuivakka onkin. Täytyy tosin kyllä myöntää että en ymmärrä Blaken ja joidenkin muiden näkemystä siitä että kirjan Saatana olisi jotenkin erityisen myönteinen hahmo (mutta toisaalta olen myös sitä mieltä että "parempi hallita helvetissä kuin palvella taivaassa" on idioottimainen ajatus).
Ja kun aikaa oli, niin loppukiriksi viiletettiin vielä läpi Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen pippurimylly (79 sivua, Julia Vuoren kuvitus). Luettavaksi poimittiin myös sillä perusteella että eeppisen runouden ohella puhdas sanoilla leikittely sopinee vauhdikkaampaan maratonlukemiseen, ja kyllähän tämä oli hyvä lopetus.
Puolikuu ja Kummastus
Kun kuu on puoliksi valkea
ja puoliksi musta,
on kumma ettei se halkea
ja herätä Kummastusta.
Mutta Kummastus vain nukkuu
eikä kuu halkea,
ja aamun valoon hukkuu
sen musta ja valkea.
----------------------------------------
24h takana, joista kirja kädessä oltiin yli puolet, tuloksena neljä luettua kirjaa ja 841 sivua. Tuhanteen sivuun olisi varmaankin päässyt toisilla kirjavalinnoilla, mutta toisaalta nuo Jevgeni Onegin ja Kadotettu paratiisi ovat houkuttaneet lukemaan jo pitempään ja tässä tuli hyvä tilaisuus, ja Andersson ja Kunnas toimivat sitten hyvinä rytmittäjinä. Mutta en silti ole mitenkään innokkaasti suosittelemassa useita satoja sivuja eeppistä runoutta yhden vuorokauden sisään...
Mahdollisesti myöhemmin voi lukea pari muuta pinoon varattua kirjaa, Longfellowin Laulun Hiawathasta ja Montgomeryn Pienen runotytön.
Satsin parhaaksi kirjaksi pitää kyllä julistaa tuo Jevgeni Onegin. Jos oopperamaisuus ja epiikka eivät pahasti töki niin tässä on mainio venäläinen klassikko jonka kahden käden sormilla laskettavilla henkilöhahmoilla on kullakin helposti muistettavat nimet. Mutta kyllä muissakin luetuissa on ansionsa.
16 kommenttia:
Jee! Runomaraton kuulostaa jännältä!
Hui ja vau, molempia... Tsemppiä suursuoritukseen. :-)
Hyvin lähti ainakin liikkeelle tämä maratonisi!
Joo, en ole mikään supervauhdilla lukija mutta onnistuneita valintoja ovat olleet kirjat.
Lukemisen iloa, runojen paloa! :-)
Hauskaa, että teet maratonin runoilla!
Ihan pelkillä runoilla ei varmana pystyisi ilman että hajoaa pää, niinpä lukulistalla on myös pari proosateosta joissa on yhteys runouteen. Kuten tuo Anderssonin muistelmakirja.
Hyvältä näyttää! Aika kovaa kamaa luet :)
Joo, luettujen kirjojen tai sivujen määrässä ei tulla nousemaan kauhean korkealle, mutta on tässä oma hohtonsa että maailmankirjallisuuden jykeviä klassikoita saa napsittua :)
Onnittelut! Upea suoritus laatukirjallisuuden parissa!
Yhdyn onnitteluihin! Tämä oli vaikuttava suoritus! Ja ihanaa että Tiitiäinen pääsi mukaan... :-)
Kiitämme onnitteluista ja kannustuksista matkan varrella.
Tämän jälkeen oli kyllä vähän epämääräisen leijuva olo, vähän kuin olisi käynyt jossain matkalla kuten Sallakin kokemusta kuvaili. Vaikka olinkin käynyt siinä välissä ulkona, mm. leikkauttamassa hiukset, mutta ajatukset olivat silti silloin muualla...
Varamasti kiinnostava setti :)
Puškin on alkanut kiinnostaa, Bulgakov viittaa häneen ja Wikipedian mukaan on "on monien mielestä suurin venäläinen runoilija ja venäläisen kirjallisuuden kultakauden synnyttäjä"
Hyvää settiä! Eeppiset runoelmat eivät ehkä tosiaankaan ole vaivattomin valinta. Ehkä tätä lukumaratonia runouden suhteen voisikin kehittää johonkin toiseen suuntaan - esimerkiksi sellaiseen, jossa ei niinkään tuijotettaisi kokonaisia teoksia tai sivumääriä.
Esimerkiksi ensin selailtavaksi nippu (muutama teos) antiikin runoutta, sitten kaksi seuraavaa tuntia Shakespearea ja muita renessanssin sankareita, sitten hyppäisi romantiikkaan, sitten modernismiin ja lopuksi sekalainen seurakunta uutta kotimaista lyriikkaa. Jos vuorokaudesta uhraisi noille viidelle pinolle yhteensä 10-12 tuntia, niin melkoisen matkan tekisi lyriikan historiaan. Toki vain pintaraapaisun, mutta silti.
Jokke, aiemmin olen lukenut joitain novellejaan, Patarouvan, Aatelisneiti maalaistyttönä ja mitä näitä oli ja ne tosiaan olivat mainioita, ja Jevgenin tapaan hyviä niille joiden mielestä venäläiset klassikot ovat raskaita tai kuivia...enemmänkin pitää lukea, ilmaisesti sekä proosaa että runoutta löytyy jopa suomeksi.
Mainitsin Puskinin kuitenkin kakkossarjan venäläiseksi klassikoksi, koska tuntuu että ainakin Venäjän ulkopuolella on jäänyt pahasti Tolstoin, Dostojevskin, Gogolin, Tsehovin ja Turgenevin varjoon vaikka nämä kaikki taisivat Puskinia arvostaa ja tämän asema kultakauden aloittajana onkin tunnustettu...
Penjami, juu, sivumäärien puolesta ne parhaat lajit ovat uskoakseni nämä epiikka ja sitten ne puhtaat sanailoittelut, molempia voi lukea aika reippaalla tahdilla...vaikka nytkin tuli sellainen olo että vaikka Jevgenin eleganttiin kepeyteen sopikin vauhdikkaampi lukeminen niin Kadotetun paratiisin parissa olisi voinut viettää enemmänkin intensiivistä lukuaikaa...ja vähän ähky tässä tuli :)
Mutta fiksu veto voisi tosiaan olla tuollainen kronologinen tai muu temaattinen vaellus, eli miettii valmiin aikataulun ja sitten pyrkii etenemään siinä sivumääristä välittämättä.
Se Tynnin Tuhat laulujen vuotta -antologia taisi olla kronologiseksi koottu? Sen pohjalta voisi ehkä kehittää jotain...
Hieno puristus!
Valitsit todella mielenkiintoisen siteerauspätkän Anderssonilta. Jäin pitkäksi aikaa pohtimaan tuota valtatasapainoasiaa.Sanotaanko vaikka näin: tunnistan tunteen.
Hahmotan minäkin tuon tunteen, vaikken itse sitä harjoitakaan. Mutta kiinnostava opus, vaikka Andersson onkin tuttu vain lehtien palstoilta poliitikkokausistaan (olen minä kai jossain nähnyt runon tai kaksi).
Tietysti mieleen heräsi myös pohdintoja tunnustuskirjallisuudesta ylipäänsä, en lajia juurikaan lue kun se on minusta jotenkin liian manipulatiivinen. Suhtaudun elämäkertoihin, erityisesti omaelämäkertoihin, muutenkin varauksella ja "perustuu tositapahtumiin" ei perinteisesti ole minulle suositus...(mainio tuo Anderssonin kirja siis kuitenkin on)
Lähetä kommentti