Yhdensorttinen klassikko tämäkin, ja olen sitä lueskellut nyt pätkissä, tosin loppupuolella enemmän selaillen ja hyppien.
Kirjan idea on selkeä: on (ilmeisesti kuvitteellinen) amerikkalainen pikkukaupunki Spoon River, jonka hautausmaan vainajat pääsevät summaamaan omaa elämäänsä pienissä epitafeissa. Yleensä vajaan sivun mittaisissa teksteissä on otsikkona vainajan nimi, ja sitten ne mietteet. Jotkut viittaavat toisiinsa, joitain yhteisiä kipupisteitä Spoon Riverin vaiheista löytyy ja varmaan joku on jonnekin koonnut myös jonkinlaisen kaupungin historian.
Edgar Lee Masters on kirjoittanut antologiaa kahdessa vaiheessa, ilmeisesti ensimmäinen versio on niitä suorasanaisempia, toteavampia, ja uudempi versio on sitten lisännyt sekaan filosofisempia, maalailevampia ja runollisempia tekstejä. Jotka minusta ovat huonompia kuin ne vanhemmat, ja ilmeisesti en ole ainoana tätä mieltä...
Pidän kirjasta ideana, ja moni yksittäisistä elämänkohtaloista olivat omalla tavallaan kiehtovia, mutta on valitettavasti myös todettava että tämä on varmasti ollut ilmestymisaikanaan merkittävämpi teos kuin nyt. Vaikka joskus on saatettukin ajatella että pahuus on suurkaupungeissa ja amerikkalaisissa pikkukaupungeissa on jotenkin aatteellisesti puhtoisempaa ja hyveellisempää (Suomessa sama ajattelu mennee kaupunki-maaseutu-akselille) niin vaikea uskoa että tällainen juonittelujen, tekopyhyyden ja inhimillisen kärsimyksen esiinkiskominen pikkukaupungin vaiheista tulee erityisenä shokeerauksena nykylukijalle. Tai ainakaan minulle ei tullut.
Tyylillisesti se suoruus ja tietty karuus olivat myös varsin toimivia, mutta yleisesti on todettava että arvostin kirjaa enemmän kuin pidin siitä; alkua luki vielä ihan kiinnostuneena mutta siinä sadan sivun kohdalla oli jo vahva tunne että tämä on nyt nähty, ja ainakin tuossa minun painoksessani (suom. Arvo Turtiainen) on noin 300 sivua...
Constance Hately
Ylistät uhrautuvaisuuttani, Spoon River,
kasvatettuani vanhemman sisareni orporaukat tyttäret,
Irenen ja maryn.
Ja moitit Ireneä ja Marya
koska he halveksivat minua.
Mutta älä ylistä uhrautuvaisuuttani,
äläkä moiti heitä heidän ylenkatseestaan.
Minä kasvatin heidät, minä huolehdin heistä, kaikki totta! -
mutta myrkytin hyvät työni
alituisesti muistuttamalla heitä
riippuvaisuudestaan.
7 kommenttia:
Minulle tämä oli teos, joka murrosiän angstin keskellä tuntui tarjoavan loputtomasti samastuskohteita. Koin varmaankin /9-luvun Porin suomalaisena Spoon Riverinä. Muistan kirjoitelleeni sitaatteja koulukirjojeni marginaaleihin.
Sandemosen Jante on ehkä vähän pilannut tätä minulta, ehkä Spoon River olisi voinut täyttää sen paikan aikoinaan.
Tämä voisi kyllä olla mukava kirja hyllyssä, niin että sitä voisi ajoittain selailla satunnaisesti muutamia sivuja, mutta kannesta kanteen luettavaksi tämä kävi turhan puuduttavaksi...
Mulla on tämä hyllyssäni ja olen aina silloin tällöin tarttunut kirjaan ja lukenutkin sitä. Muutaman runon (epitafin?) kerrallaan aina olen jaksanut lukea, mutta en ole ymmärtänyt kirjan hienoutta ja klassikko-statusta. Olisiko vika sitten juuri tuossa, ettei toimi enää nykyaikana (enhän suostu myöntämään, etten vain älyä...).
Spoon River on täysin todellinen joki ja paikkakunta ja siellä on erittäin todellinen hautausmaa, josta Masters kirjoitti. Siellä voi käydä Mastersin haudalla.
http://blogisisko.blogspot.fi/2012/07/kavin-spoon-riverin-hautausmaalla.html
Anna Elina, en itsekään usko että tässä on sen kummempaa älyämistä, pikkukaupungin elämässä on salaisuuksia ja ristiriitoja. Vähän kun taustatietoja luin pitemmin, niin tuolloin 1900-luvun alkupuolen Amerikassa oli ilmeisesti perinne esittää idylliset pikkukaupungit idyllisinä, eli Masters rikkoi perinnettä, sittemmin vain se impakti on heikentynyt kun moni muukin on samaan aiheeseen päätynyt. Jos ei sitten sopivaan elämänvaiheeseen tämä osu samaistumiskohteeksi, kuten Kirstillä.
Mutta esitystavasta pidin ja siinä mielessä klassikoksi julistan että voin suositella kaikkien ainakin tutustuvan kirjaan, vaikkei sitä lukisikaan.
Anna Amnell, kiitos linkistä, ja saman huomasin että Petersburgin kaupunki on ollut inspiraationa ja tositapahtumia on tarinoiden pohjalla...
Booksy mainitsi jokin aika sitten lukevansa tätä kirjaa myös, mitenkäs edistyy?
Öh, edistys on edistynyt äärimmäisen vähän viimeisen parin viikon aikana. Olen sivun 120 paikkeilla, ja muiden kirjojen veto on kova. Aivan älyttömän paljon hyvää luettavaa on käsillä...
Yksi ongelma taitaa olla, että luin tässä välissä yhden toisen runokirjan, ja se jotenkin lipsautti Spoon Riverin raiteiltaan. Tykkäsin Suvi Aholan runoista, moni niistä on pistävästi osuva...
Mutta kyllä Spoon vielä luettua tulee, kunhan saan taas oikean vaihteen silmään. Ehkä pitää lukea Steinbeckiä alle. :-)
Eli suunnilleen niillä tienoilla jossa minä lähdin hyppimään eteenpäin...mutta hyvä että hyviä kirjoja löytyy :)
Lähetä kommentti