Legenda
Kun Herra ynnä Pyhä Pietari
ne merta, maata muinoin matkasi,
niin kerrotaan, he kesä-illan tulle
myös saivat Suomenmaalle siunatullen.
He alle istahtivat koivupuun,
mi kasvoi kaltahalla salmensuun,
ja tavan mukaan pikku toraan jälleen
he joutuivat. Sen Pietar' alkoi tälleen:
"Oi Herra, mille maalle jouduttiin!
Mi kansa, köykkyselkä, köyhä niin!
Maa karu, kallioinen, pellot pienet,
ei muuta hedelmää kuin marjat, sienet!"
"Vaan Herra hiljakseen vain hymyili:
"Voi olla, maa on karu, kylmäki,
ja vilja kasvaa voisi vikkelämmin,
mut kansa, sen on sydän kaunis, lämmin."
Näin lausuin Herra hymyi hiljakseen.
Ja katso! Kumma hohde peitti veen,
suo kuivi, korpi kaatui, metsä aukes
ja vainiolta roudan valta raukes.
Pois Herra kulki kanssa Pietarin.
Mut kerrotaan, kun illoin kesäisin
sa istut koivun alla, on kuin täällä
viel' liikkuis Herran hymy vetten päällä.
Noin runoili nuori Eino Leino 115 vuotta sitten. Muitakin mainioita, parempiakin, kesärunoja herralta löytyy mutta menköön nyt tälleen. Toisaalta vähän jokaisessa niistä kesärunoista on tuollaista haurauden melankoliaa, monissa paljon enemmänkin (aluksi ajattelin siteerata ensimmäisen säkeistön "Näin unta kesästä kerran"-runosta, mutta se jatko on sellaista ettei voinut).
2 kommenttia:
Mainittakoon muuten myös että katselin tänään kirjaston hyllyjä harkiten mitä luettavaa löytyisi 24h-lukumaratoniin. Tavallinen runous ei ehkä niin hyvin tuollaiseen sovellu mutta epiikka mahdollisesti.
"- ja vainioilta roudan valta raukes"... pakko myöntää, on tuossa jotain, vaikka juuri tulin siihen tulokseen, että mitalliset runot saavat tältä erää jäädä.
Toivotan onnea maraton-valintohin. Ja seuraan suoritusta kiinnostuksella jos suinkin olen netin ääressä. :-)
Lähetä kommentti