Vielä vähän lisää Unto Kupiaista, vaihteeksi myöhempää tuotantoaan.
Nimikin vihjaa sävystä joka on vähän humoristisempi ja leikkisämpi, vaikka mukana on myös hieman piruilua ja pisteliäisyyttä. Kraaterin itseterapoiva synkistelijä tai vähän myöhempi rakkauskiemuroiden setvijä on kääntynyt vähän seesteisemmäksi vanhenemisen hyväksyjäksi (vaikkei sitä ikää olekaan vielä tässä kuin viitisenkymmentä vuotta) muttei kuitenkaan ihan täysin seestyneeksi, ja itseironiaa heitellään.
Huomionarvoisia ovat jotkut pitemmät runot, Luuharpun kesäaamun ja olemassaolon tunnelmointi, Conceptio Artisin metailu runon kirjoittamisesta, Evoën Bacchus suomalaiskansallisena pontikankeittäjänä...väleissä sitten lyhyempiä purskahduksia.
Kelo
Luomisen päivät taitavat takana olla,
vaikka ehkä entinen jatkuu elo.
Laidassa suon
pursujen tuoksua, tuulien huutoa juon.
Ylväs muukalaisen nähdä on kelo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti