Finlandia-romaanihegemonian ehdokkaiden julistusta odotellessa palaan vielä vähän aiheeseen jota pyörittelin jo hieman Bob Dylanin Nobel-palkinnon aikoihin ja jota Kyösti Salovaara käsitteli laajemmin, ja josta tuli myös kirjamessuilla juteltua ja havainnoitua.
Ajatukseen, että ehkä kirjallisuuden voimasuhteissa tullaan näkemään jatkossa voimakkaampaa siirtymää pois romaanista kohti runoutta. Julkaistavien runokirjojen määrä ja huhujen mukaan myös laatu on korkealla, ja perinteisten kirjojen ohella myös runojen esittäminen tuntuu olevan enemmän pinnalla, musiikkilyriikoiden ja runouden erot hämärtyvät (Bob Dylanin ohella pitää nyt tietysti mainita Paperi T) ja lavarunous, poetry slamit yms on esillä, ja kirjamessuillakin Pekka Kytömäki oli runojukeboksina bloggaajapisteellä: runo ei ole vain teksti, runo on tapahtuma.
Epäilemättä näitä on aina ollut jossain määrin mutta kun näin mistäänmitääntietämätönkin bloggaaja alkaa näitä havaita nykyajassa eikä vain satojen vuosien takaisessa menneisyydessä niin jotain crossoveria on tapahtunut.
Samoin Kytömäellä oli mukana joitain aiempaan runotapahtumaan liittyviä postikortteja, ja pian pisteellä kävi myös Avattava-runokirjepalvelun edustaja. Vaikka korttirunot ovatkin myös ikiaikainen, tosin ei kovin arvostettu, käyttörunouden muoto, niin mieleen tuli että eihän asian tarvitse olla niin, muoto ei suoraan sanele sisältöä ainakaan nykyisessä suht yksinkertaisen digipainatuksen ajassa eikä ole syytä olla olematta kunnianhimoinen tai vaativa myös korteissa ja kirjeissä.
Ja toisaalta käsintehdyt julkaisut joissa jokainen kappale on uniikki artefakti, kuvarunot yms liikkuvat perinteisestä tekstijulkaisusta toiseen suuntaan...
Kuten mm. tekijäoikeuskeskusteluissa on todettu, yksittäinen runo on kokonainen taideteos ja huomattavasti tiiviimpänä pakettina se taipuu myös moneen formaattiin huomattavasti jouhevammin kuin romaani: monenkokoisena ja -näköisenä kirjana, paperiarkkina, suullisena esityksenä, klikattavana YouTube-linkkinä...Ehkä runouden tarjoamat innovaatiot eivät rajoitu kieleen (tai nykyrunoudessa ehkä eivät edes ole siellä) vaan julkaisumuotoon, missä muodossa, millä välineillä ja miten taideteos välittyy tekijältä kokijalle.
Ehkä kirja esineenä on kirjallisuuden rajoite (lasken tässä myös e-kirjan esineeksi, vaikkakin aineettomaksi), ja sellaisena haastettava. Vaikka arvostaisikin sitä kirjallisuutta, joka kirjoina ilmestyy...(tämä liittyy muuten myös vaikkapa #pojatkinlukee-keskusteluun ja lukemisen eri muotoihin, josta on ollut juttua niin tässä blogissa kuin vaikkapa kirjamessuilla).
Runous tekee tätä, pystyykö romaani seuraamaan perässä? Ehkä ei, ehkä palaamme 1700-luvun tilanteeseen.
Tosin kirjamessuilla tuli myös keskustelussa nostettua esiin pohdinta josko jatkokertomukset palaisivat taas muotiin, siinä formaatissahan huomattava osa 1800-luvun romaaneista aikoinaan julkaistiin, Dickensista Dostojevskiin, ja joka julkaisumuotona tuntuisi sopivan digilevittämiseen oikein hyvin, ja vähän tällaista ratkaisua toteuttaa jo Osuuskumma-kustantamo Kummalinnun munillaan...mutta tuntuu että tuolla saralla on vielä paljon kehitettävää.
Tosiasiahan on että tässä vielä spekuloin ja arvailen urakalla, romaani voi varsin paksusti ja tulevat Finlandia-romaaniehdokkaat kyllä tulevat dominoimaan kirjallisuuden näkyvyyttä. Mutta silti tuntuu että "kirves on pantu jokaisen puun juurelle" ja "I for one welcome our new poetry overlords".
4 kommenttia:
Kiinnostava kirjoitus. Runouden esitettävyys tarjoaa paljon tosiaan vaihtoehtoja, joihin romaani ei taivu. Nostaisin nyt tässä taas kerran esiin myös novellit, jotka ovat käsittämättömän aliarvostettu muoto. Tai no, ainakin kuulen usein lauseen "en minä nyt novelleja lue", "en tykkää novelleista" tms. Paria novellikokoelmaa just olen lukemassa ja pari vielä tulossa mukaan ja ai että kun tykkään.
Minähän olen tietysti myös novellifani, ja pohtia sopii josko nekin lähtisivät taipumaan mihin julkaisumuotoihin...
Ja tietysti novellin ja proosarunon ero on joskus aika epämääräinen, ja temaattisen novelli/proosarunokokoelman ja fragmenttisen romaanin (ja yksi messukeskustelija mainitsikin framenttisen romaanin suosion nykyään...)
Peukutan myös novellien puolesta. Runoja lukemattomana en voi sanoa mitään siitä. Onhan esim Emma Puikkosen Eurooppalaiset unet oikeastaan myös novellikokoelma, ajan yli kurottuvien siltojen kautta episodiromaaniksi nimetty. Sain näin tilaisuuden vielä mainostaa viimemainittua:)
Älä lue runoja, koe ne :) (apua, alan kuulostaa niiltä ihmisiltä, joihin poleemisesti suhtautumalla aikoinaan perustin blogin...)
Ja kun ajatusta julkaisun jälkeen pyörittelin niin totesin että itse asiassa en tarkoita tässä vain post-romaania vaan post-kirjaa. Kirjan katoamista on toki toitotettu iät ja ajat mutta korostaisin tässä kohtaa kirjallisuuden ja kirjan eroa: jälkimmäisistä huomattava osa sisältyy ensimmäiseen mutta kirjallisuutta on myös yksittäinen runo, tai novelli, tai essee, eikä sellaista ole syytä sivuuttaa vain koska sitä ei ole julkaistu "kirjana" (ja tietysti "kirjoina" julkaistaan paljon sellaisia teoksia joiden suhde "kirjallisuuteen" on varsin etäinen...)
Lähetä kommentti