Hesseltä olin aiemmin tänä vuonna lukenut yhden kirjan, nyt sitten toisen johon en nyt täysin ihastunut mutta silti pitää ihmetellä että miksi en olekaan ennen lukenut herran tuotantoa, seuraava odottaa jo hyllyssä...
Tämänkertainen kirja on kolmen novellin kokoelma, tai oikeastaan ensimmäinen, Klein ja Wagner, on jo pienoisromaani (suom. Kai Kaila). Tarinan alussa keski-ikäinen mies Klein on tehnyt kavalluksen ja pakenee maasta, jättäen taakseen perheensä ja entisen elämänsä. Matkalla etelässä pohtii itsekin miksi oikein niin teki, ja miksi aikoinaan suhtautui niin kuohahtavan inhon vallassa erääseen opettaja Wagneriin joka oli tappanut perheensä, havaitsiko hänessä jonkun salaisen piirteen itsessään...ja uusi rahallisesti rikkaampi elämä demimondessa ei sekään niin helppoa ole...täytyy todeta että tämä tarina ei kovin paljoa vakuuttanut, ja erityisesti loppu oli lässähdys tavalla jota novelleissa ei oikein voi antaa anteeksi (romaaneissa olen joskus anteeksi antanut, erityisesti romaanisarjoissa).
Kahden muun novellin (suom. Eeva-Liisa Manner) jännite toimii paljon paremmin vaikka niiden tapahtumat ehkä sinänsä vähemmän dramaattisia ovatkin. Toinen tarina Pelko oli ehkä suosikkini näistä, sinänsä yksinkertainen tarina lapsesta joka pihistää isältään joitain sokeroituja viikunoita ja painii tämän jälkeen syyllisyyden ja pelon kourissa, mutta hyvä toteutus on hyvä.
Klingsorin viimeisessä kesässä taas vanheneva taiteilija kokee vielä yhden luovuuden ryöpsähdyksen: novellin nimessä ja alussa kerrotaan tämän olevan taiteilija Klingsorin elämän viimeinen, ja se luonnollisesti värittää kesän kokemuksia (joissa myös koetaan kiihkon lyhytaikaisuus, "dynamiittia ei käy polttaminen säästöliekillä"), haahuillaan niin kuin kesällä tehdään mutta niin kesät kuin novellit päättyvät, ja kunnialla.
Aloitan Ompun julistaman novellihaasteen kolmella novellilla (lasken nyt sen Klein ja Wagnerinkin mukaan).
7 kommenttia:
Enpä ole lukenut tätä Hesseltä, vaikka olen paljon hänen kirjojaan lukenutkin. Pitäisi varmaan tehdä lista lukemattomista. Pidän eniten hänen kirjoistaan Arosusi, Demian, Siddharta sekä Narkissos ja Kultasuu.
Mulla jäi varmaan aikoinaan siihen että Arosusi oli varmana useimmin mainittu kirjansa jonka yhteydessä myös todettiin että se kannattaa lukea mieluiten teininä, ja olin silloin jo liian vanha, joten en sitten muitakaan...
Mulla on odottamassa vielä yksi vähemmän puhuttu teoksensa (joka takakannen perusteella vaikutti kiinnostavalta), jos ei ihan täysin karkoita niin sitten pitänee jatkaa Siddhartalla tai jollain.
Luin tässä (ja bloggasin) useamman Hessen ja jäin ikään kuin kysymysmerkiksi. Että onko hienoa vai jopa- ei. Siddhartha jätti parhaimman muiston. Pitänee lukea lisääkin...
Kävin lukemassa bloggauksesi aiheesta, pitänee palata joidenkin ajatusten pariin jahka olen lisää lukenut...
En pidä erityisemmin novelleista, mutta Hessen kanssa en ole siitä jumpitellut. Tokihan huomasin sinun kirjoittaneen viikolla Hessen blogiin. Että toinen odottaa, tietysti jäin miettimään kirjan nimeä. Katoava kesä ei ole suosikkini. Olen lukenut kaikki suomennetut Hesset, osan moneen kertaan. Kaikki ovat myös omassa kirjastossani ja paljon muutakin, jota ei ole suomeksi. Olen joskus aikoinaan nostannut Hessen jalustalle, jolta ei ole laskua. Vasta nyt uskallan sanoa, että Arosusi on hieno, aiemmin se olisi mennyt nuoruuden angstiin. Toki minun suosikkeja ovat Siddhartha, Narkissos ja Kultasuu, Ystävykset, Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä ja muita tarinoita. ja moni muu. vaikea noita on nostaa toisen edelle. Pidin jopa Hessen novelleista, sillä sain luettavan kestämään pidempään, kun luin paloissa. Kulkijaan rakastuin blogiaikana.
Muistelinkin sinua Hessen ihailijaksi...itse pidn novelleista ja niillä monesti aloitan johonkin kirjailijaan tutustumisen, jos mahdollista, vaikka tässä tapauksessa ehtikin pienoisromaani ensimmäiseksi (eikä kai moni muukaan Hessen kirja mikään järkäle ole kooltaan). Ja vaikka kaikki kirjailijat eivät olekaan parhaimmillaan novelleissa...
Se on muuten hassua, että edes ajatellut koskaan, että minä en pidä novelleista, sillä ahmin kaikki Hesset. Tuo välttely on tullut myöhemmin. Muistan, kuinka onnellinen olin Ystävyksistä. Osaan yhä Huilunsoittajan runoja ulkoa. Sen unohdin nimetä.
Lähetä kommentti