Linnea aloitti vuoden alussa Lukuharjoituksia-haasteen, jossa luetaan näytelmiä, ja kun niitä tulee yleensä jokunen luettua niin liityin mukaan. Ja tulihan niitä.
Haasteen aikana luin seuraavat näytelmäteokset:
Gotthold Ephraim Lessing - Nathan Viisas
Mati Unt - Hyvää iltaa, rakkaat vainajat
Pedro Calderón de la Barca - Elämä on unta
Harold Pinter - The Birthday Party and other plays
Hilja Haahti - Ikiaartehet / Idän tietäjät / Kymmenen neitsyttä
William Shakespeare - Timon Ateenalainen
Ludvig Holberg - Jeppe Niilonpoika
Euripides - Heracles and other plays
Kahdeksan teosta, joissa muutama sisälsi useamman näytelmän, eli yksittäisiä näytelmiä tuli lopulta 16 kappaletta, osa tietysti hyvinkin lyhyitä...Tällä otetaan mesenaatin titteli.
Suhteeni näytelmiin on ehkä vähän hassu, luen niitä mielelläni mutta taidemuotona teatteri ei ole minusta kovinkaan kiinnostava. Dramatisoinneissa elokuva on kiinnostavampi tarjotessaan laajempia mahdollisuuksia leikkauksin, kuvakulmin jne (jotenkin minulla on ajatus että teatterin pitäisi näyttää tältä eikä se koskaan niin tee): teatterissa pitäisi kai olla joku hieno intiimin läsnäolon kokemus joka on minulle jäänyt vieraaksi.
Mutta kuitenkin pidän näytelmistä. Pidän draamasta joka perustuu henkilöihin ja näiden välisiin suhteisiin, ja että ne esitetään erityisesti dialogin (ja joskus monologin) keinoin, tarinasta joka etenee dialogina ennemmin kuin kuvailuna, ja näytelmät tarjoavat tuota. Ja joissain tapauksissa myös siitä lievästä epämääräisyydestä jonka monet hyvät näytelmät hahmoihinsa ja tilanteihinsa jättävät, siitä joustonvarasta jossa aktuaalinen teatteriesitys joutuu johonkin malliin asettumaan, kun lukiessa kaikki mahdollisuudet ovat vielä olemassa yhtaikaa. Tarvittaessa dialogi, henkilöt ja tarinat voivat kehittyä hyvinkin abstrakteiksi, jolloin niiden saattaminen fyysiseksi saattaa alkaa tuntua jo mitätöivältä...Tekstinä hyvä näytelmä muistuttaa aika paljon niitä piirteitä joiden esiintymisestä pidän proosassa.
Siksi on myönnettävä että tämä ei ollut minulle lopulta mitenkään erityisesti "haaste", olisin aika vastaavan nipun varmaan lukenut muutenkin ja näytelmiä tulen kyllä jatkossakin lukemaan. Mutta tietysti hienoa jos näytelmiä luettaisiin enemmänkin.
4 kommenttia:
Muutaman näytelmän olen lukenut, lähinnä noita klassikoita, mutta niitä voisi lukea lisää. Samoin kiinnostaisi elokuvakäsikirjoitukset, koska niissä draama ei ole pelkkää dialogia. Tässä pitäisi rohkaistua, kun kässäreitä nykyään näköjään löytyy internetin taikamaailmasta.
Olen yhden leffakäsikirjoituksen lukenut, luulin aluksi näytelmäksi kun oli siihen malliin aika lailla tehty mutta jotkut kerrontaratkaisut olivat vähän outoja, ja joitain kohtia olisi näytelmässä vähän vaikea toteuttaa hyvin kuten kahdessa paikassa tapahtuva samanaikainen toiminta jossa huomio siirtyy näiden välillä, leffassa helppoa tehdä leikkauksilla, näyttämöllä helposti kömpelöä.
Jotain muutakin voisi joskus lukea, mutta en ehkä halua liian tarkkaa kuvakäsikirjoitusta vaan juuri dialogipainotusta.
Klassikot ovat tietysti klassikoita, mutta olen pitänyt kyllä myös uudemmista ja semiuusista, esim. tuo Pinter on tutustumisen arvoinen, ja Vaclav Havelin näytelmistä olen pitänyt, ja Jon Fosse...
Kiitos osallistumisesta ja lukuanalyysistä! Minulle teatteri on taidemuotona läheinen, toki siinä usein myös huteja, ihan tuollaisia linkkaamasi materiaalin kaltaista en kyllä ole tainnut nähdä. NT Live muuten näyttää joulukuussa Pinteriä, siinä Ian McKellen ja Patrick Stewart pääosissa.
Nuo Berkeley-musikaalien tanssikohtaukset ovat huvittavia kun leffojen ideana on yleensä tuottaa teatteriesitys (sopiva määrä ongelmia ja romanttisia sivujuonia mukaan), mutta käytännössä niitä esityksiä ei voisi toteuttaa oikeasti teatterissa, ovat puhtaasti elokuvaa :)
Täytyy kuitenkin laittaa mieleen tuo NT Live, McKellen ja Stewart nyt tietysti ovat kiinnostavia esiintyjiä :)
Lähetä kommentti