18.10.14

Yöjuttu 7/84: Tuo minulle Asmodinan pää / Keskiyö hirsipuuvuorella


Mitäpä ei bloggaaja tekisi bloginsa vuoksi, suuntaisi vaikka kauheuksien keskipisteeseen eli 80-luvulle.

Jatkamme siis saksalaisen paholaisaiheisen kirjallisuuden lukemista. Vähän aikaa sitten Jokke bloggasi Jerry Cottonista liittyen Pojat lukemaan -haasteeseen, ja siitä sitten inspiroiduin muistelemaan että vaikka en Cottoneita tai niitä lännenlukemistoja, FinnWestejä yms lukenutkaan niin Yöjuttuja sitäkin innokkaammin. Eli ei muuta kuin divariin vilkaisemaan mitä löytyy, ja olihan näitä nippu tarjolla.
Luettavaksi päätyi sitten tuplakokoinen numero 7/84, jossa oli kaksi kappaletta näitä noin 40 sivun tarinoita, Tuo minulle Asmodinan pää ja Keskiyö hirsipuuvuorella.
Jerry Cottoneita taidettiin jossain vaiheessa "kääntää" vain näennäisesti, suomentaja otti alkuperäisen tarinan nimen ja sävelsi sitten koko hoidon itse, sen sijaan näissä Yöjutuissa taidettiin pysyä aika lailla alkuperäisissä tarinoissa (tämän suomentaja on Heikki Haveri). Teksti on tosin sellaista mitä kioskikirjallisuudelta voi odottaakin, typoja riittää ja käännöskin on epäilemättä vauhdilla tehty...

Heille jotka eivät sarjaa tunne: John Sinclair on Scotland Yardin ylitarkastaja joka tunnetaan myös aaveidenmetsästäjänä, erikoisalanaan kaikenlaiset hirviöt, demonit, vampyyrit yms yms, ja ystäviensä ja apuvälineidensä kanssa taistelee hyvän puolesta pahaa vastaan tarinasta toiseen. Vähän kuin sekoittaisi Salaiset kansiot ja Buffy Vampyyrintappajan. Rakenteellisestikin tämä muistuttaa tv-sarjoja, osa episodeista vie laajempaa juonta eteenpäin ja osa on irrallisia "monster of the week"-jaksoja.

Jos en olisi jo aiemmin näitä lukenut (ja hämmästyttävästi sekalaisia asioita ja henkilöitä muistanut), olisi tämä ollut aika haastava juttu, Tuo minulle Asmodinan pää vastasi suunnilleen kauden päätösjaksoa, oli ilmeisesti suoraa jatkoa parille edeltävälle episodille ja laajemminkin tässä ratkotaan pitkäaikaisia konflikteja...kun paholaisen tytär Asmodina ja Tohtori Kuoleman Murhaliiga selvittelevät välejään ja John Sinclair roikkuu mukana, ja ensimmäisellä parilla sivulla tiputellaan sellainen määrä nimiä että hitaampaa heikottaa.
Toisessa tarinassa taas edellisen osan jälkiseurauksina mahtava matodemoni Izzi alkaa taas innostua suurempaan aktiviteettiin...
Jos jättää yliluonnolliset kauhuelementit sivuun niin taustalla näkyy varsin tuttuja piirteitä hardboiled-dekkareista, sanailu on sen mallista ja erityisesti tuon ensimmäisen tarinan jatkuvasti muuttuvat liittoutumiset tuovat mieleen Hammettin ja kumppanit...yliluonnollinen kauhu taas vetää tätä tiukasti fantasiakirjallisuuden suuntaan, ja tämä oli siis aikaa jolloin tarjolla ei ollut hyllymetreittäin pseudokeskiaikaista nuorisofantasiaa. Ja tuossa varhaisteini-iässä minulla oli siis kausi jolloin ahmin kaikenlaista kauhukirjallisuutta mitä vain käsiini sain...

No eihän tämä nyt hyvää kirjallisuutta ole, mutta toisaalta kirjoittiko Marcel Proust ikinä tarinaa nimeltä Tuo minulle Asmodinan pää, tai Sofi Oksanen Keskiyötä hirsipuuvuorella? No ei (Stalinin lehmätkään ei ilmeisesti kerro vampyyrikyborginautojen erikoisjoukosta toisessa maailmansodassa, hukattu mahdollisuus).
Tätä lukiessa tuli myös mieleen muistaakseni Paul Roenin High Camp -kirjassa esitetty pohdinta campista (siteeraan ulkomuistista, siis luultavasti väärin): camp-estetiikkaan kuuluu kaikki sellainen josta pitää lapsena mutta josta vieroitetaan koska se ei ole hyvän maun mukaista: tuon mukaan Yöjutut ovat mitä selvimmin camp-estetiikkaa.

Kaikki kunnia hyvälle lanu-kirjallisuudelle, mutta luulen että tällaista viihdyttävää roskaakin tarvitaan, osaksi koska se on viihdyttävää ja osaksi koska se on "oma juttu", sellaista josta vanhemmat, opettajat yms eivät ymmärrä eivätkä pidä: koskaan ei pidä aliarvioida eettis-esteettisen kapinan merkitystä identiteetin luomiselle.
Sinänsä on siis sääli että tällaiset kioskilukemistot ovat kadonneet, nykyään samat kiksit haetaan sitten televisiosta, peleistä, netistä...ja pojat lukevat vähemmän.
Ja Harry Potter ei ole koskaan yhtä cool kuin John Sinclair.

7 kommenttia:

Jokke kirjoitti...

Hauskoja nimiä lehdyköillä :)

Simo Sahlman kirjoitti...

Yöjutut olivat NIIN tärkeitä minun kehitykselle. Näitä tuli kannettua divareista pinokaupalla ja hieno lisäsuola olivat myös lukijoiden piirustukset ja tarinat.

hdcanis kirjoitti...

Näillä tarinoilla (ja henkilöillä ja muilla) oli kyllä mielikuvitusta kutkuttavia nimiä, tuli hyvälle tuulelle kun luki tämän lehden alussa olevaa listaa edeltävien numeroiden tarinoista (Veriurut, Kolmannen helvetin hotelli, Tuonpuoleiseen tuomittu, Mustan kuoleman perintö...)

Ja joo, näitä tuli aikoinaan haalittua, en ole kaikkia lukenut mutta useampia kymmeniä... Lukijoiden piirustukset ja tarinat taisi tulla vasta vähän myöhemmissä lehdissä, vuoden 1987-88 tienoilla.

Maija kirjoitti...

Muistan hirveän hyvin muinaiset kesät, jotka nukuin isosiskon kanssa piha-aitassa/teltassa/jalasmökissä pihan laidassa ja joihin kuului myös Yöjuttujen laadukas seura. Pelkäsin jo valmiiksi ihan kaikkia rasahduksia, joten minusta nämä tarinat olivat jotain sietämättömän pelottavaa :D

Pitääkin seuraavalla kotikotireissulla katsoa, vieläkö näitä on tallessa jos vaikka intoutuisi verestämään muistoja.

On muuten ihan totta, että tämän tyyppistäkin kirjallisuutta olisi hyvä olla edelleen tarjolla.

Juha Makkonen kirjoitti...

Näitä tuli luettua ihan jonkin verran, mutta koskaan tarinat eivät lunastaneet nimien synnyttämiä odotuksia. Jännitys palautui aina fyysiseen uhkaan ja Sinclairilla oli aina muutama valtti hihassa.

Yöjutut ovat pulppia puhtaimmillaan.

hdcanis kirjoitti...

Tjooh, ei nämä tainneet koskaan olla ihan niin hyviä kuin mitä kannet antoivat ymmärtää ja nyt kun luki niin huomasi että nämä ovat aika lailla peruspulp-jännäreitä kauhufantasiakuorrutuksella (kävin netistä katsomassa ja kirjoittaja, pseudonyymi Jason Dark, kirjoitti myös paljon niitä Jerry Cottoneita...)
Mutta onpahan silti mielikuvitusta kutkuttavaa niinkuin pulp osaa olla.

Tulipa huvituttua myös näiden kirjoitustyylistä, tiheästä luvunvaihdosta (jota rytmittävät ne lepakkovinjetit) ja lyhyistä ja iskevistä lauseista, ja jos näiden kappalejakoa matkisi vaikka kouluaineissa niin äidinkielenopettajat itkisivät...

MrRainfold kirjoitti...

Yöjutut olivat myös minun juttuni! Tulihan ne kaikki luettua ja omistinkin muistaakseni melkein kaikki. Kuuluinpa vielä turhamaisuuttani yöjuttuklubiinkin. Sukot, Shaot, Lupinat, Jane Collinsit on tuoreena mielessä :)