Huoh. Louis Aragonin teos ei ollut mitenkään nopeatempoinen kirja, luin 350 sivun
kirjaa pienissä pätkissä parin kuukauden ajan kun on varsin raskasta
tekstiä enkä mitenkään valtavasti pitänytkään...muttei halunnut
keskenkään jättää kun jotenkin tästä löytyi myös mielenkiintoisia
osuuksia (osittain ajoittain perverssistä viehtymyksestä vanhempaan
tendenssikirjallisuuteen mutta muutenkin).
Ja myös koska luin
tätä Librarythingissa käynnissä olevaan lukuhaasteeseen, tarkoituksena
on ryhmänä lukea koko "1001 Books You Must Read Before You Die"-lista
läpi, ja aika hyvin ollaan edistytty vaiheeseen jossa viimeisissä
valinnoissa alkaa olla "taking one for the team"-henkeä mukana: ainakaan
tämä ei ole Gertrude Steinin The Making of Americans. Alunperin vuonna
1934 julkaistun ranskalaisen kirjan suomipainos vuodelta 1964
(suomentajat Johanna ja Matti Pyhälä) löytyi Pasilan kirjavaraston
uumenista (kun taas englanniksi tämä on ilmeisesti vielä vaikeampi
löytää ja näin ollen suuren osan ryhmäläisistä tavoittamattomissa).
Hidas
lukutahti ei mitenkään helpottanut lukemista, koska henkilöitä on aika
paljon ja loppupuolella oli jo alkanut hämärtyä suuresta osasta että
kukas olikaan kuka. Mutta koska kirja vilisee myös viittauksia Ranskan
ensimmäistä maailmansotaa edeltävään politiiseen tilanteeseen (aihe
josta voin sanoa että en tiedä oikeastaan mitään) mainiten järkyttävän
määrän henkilöitä, paikkoja ja tapahtumia nimiltä niin en varmaan olisi
kuitenkaan pysynyt koko ajan kärryillä...
Niin,
lajityyppinä on sosialistinen realismi jossa oli toki mukana annos
satiiria. Kirja kertoo kahdesta porvarisnaisesta päätyen lopulta
hylkäämään molemmat ja nostaen lopuksi ihanteeksi sosialistisen
työläisnaisen, modernin ja puolueen emansipoiman naisen (ja ei, tätä ei
ilmaistu lainkaan tätä hienovaraisemmin, tuon sanoo viimeinen sivu
monisanaisemmin ja värikkäämmällä retoriikalla).
Ensimmäinen
osa, Diane, suorastaan tihkui ironiaa. Diane ei itse edes juuri päässyt
ääneen vaan ääninä oli tämän perhe jonka tavoitteena oli hankkia
Dianelle varakas mies (vaikka Diane ei olekaan mikään tahdoton nukke).
Ei jäänyt epäselväksi onko porvari loinen, vaikka itse Dianea kohtaan
tässä on ehkä annos säälittelyä, yhteiskunta tekee naisesta
kurtisaanin.
Toinen päähenkilö, Catherine, oli itse
asiassa varsin mielenkiintoinen tapaus ja keskiosuus oli kirjan parasta
antia. Catherine on äitinsä ja vanhemman sisarensa kera georgialainen
immigrantti joka liikkuu Ranskassa seurapiirien reunoilla, hyvin
"julkisivu säilytetään vaikka rahaa ei ole"-perhe. Äiti koulii vanhempaa
sisarta hankkiutumaan Dianen tapaan hyviin naimisiin ja jättää
Catherinen vähälle huomiolle. Catherine kasvaa nuoreksi naiseksi,
älykkääksi mutta ulkopuoliseksi, ja alkaa liikkua anarkisti- ja
sosialistipiireissä. Itse hän tulee ehkä paremmin toimeen anarkistien
kanssa mutta kohtaa erään kerran sosialistisen Victorin, jonka kautta
siirrytäänkin sitten kuvaamaan pieteetillä Pariisin taksinkuljettajien
lakkoa 1911-12. Lakko jatkuu kuukausia koetellen kaikkien, myös lukijan,
hermoja.
Ja lopulta Catherine, vaikka onkin porvarillisesta
taustastaan huolimatta oikealla tiellä, ei pääse täysin irtautumaan
tämän riistävän yhteiskunnan säännöistä.
Ja lopulta
sitten Clara, moderni työläisnainen puhuu Baselin sosialistisessa
kongressissa vuonna 1912 ja hänessä naisen yhteiskunnallinen ongelma on
ratkaistu, hänen kohdallaan naisen yhteiskunnallinen ongelma ei eroa
miehen ongelmasta. Ettäs tiedätte.
Kirja ei ole
kirjallisesti ansioton, mutta vaatii tendenssikirjallisuuden sietokykyä
(tai jopa siitä nauttimista) ja silloinkin tämä on raskas. Ennemmin
sanoisin että tämä kirja on nielaissut paremman noin parisataasivuisen
kirjan, päähenkilönä Catherine, ja huomattavasti yksinkertaistetulla
lakkokuvauksella.
Enkä odota että tästä oltaisiin kovin lähiaikoina ottamassa uusintapainoksia, taitaa nykyvasemmistokin tällaista vierastaa...
2 kommenttia:
Catherinessa on varmaan mukana vaikutteita Lili Brikistä, Vladimir Majakovskin rakastetusta, jonka pikkusisko Elsa avioitui myöhemmin Louis Aragonin kanssa. Se porukka ja aika kuvataan mielenkiintoisesti Bengt Jangfeldtin kirjassa 'Panoksena elämä. Majakovski ja hänen piirinsä.
Kiitos, hyvinkin mahdollista että ainakin Catherine perustuisi johonkin todelliseen henkilöön.
Ja nyt kun katsoin niin lopun ihannoitu Clara Zetkin on tunnettu historiallinen henkilö joka kuoli vuotta ennen kirjan ilmestymistä (se että kyseessä on todellinen henkilö kävi ilmi jo kirjasta):
http://fi.wikipedia.org/wiki/Clara_Zetkin
Lähetä kommentti