Helsingin kirjamessut 23.10.14

Se oli sitten Helsingin kirjamessujen ensimmäinen päivä. Aamupäivällä maa oli paikoittain valkoinen kun suuntasin kohti Pasilan messukeskusta, ja perille pääsin noin 10:30 yhtä aikaa sekalaisten kouluryhmien kanssa. Ja sitten suuntana halli.

Väkeä ei ollut näin torstaina mitenkään valtavasti, suuri yleisö tullee vasta huomenna ja viikonloppuna; varsinaista ruuhkaa näkyi vain manga-osastolla joka oli niin täynnä ettei sisään mahtunut (ne koululaiset), ja Italian kulttuuri-instituutin tilassa oli myös täyden puoleista (teemamaa kun ovat). Muuten pystyi aika vapaasti katselemaan tarjontaa ja skannailla antikvariaattiosaston hyllyjä. Alkupäivälle nostetut mahdollisesti kiinnostavat puheet jäivät sitten kuulematta mutta kaikenlaista kiinnostavaa luettavaa löytyi muutenkin...

Pari tuntia hengailin kirjabloggaajien pisteessä Boknäsin osastolla (6g85, jotakuinkin hallin keskipisteessä) juttelemassa kirjoista ja blogeista ihmisten kanssa. Varsinaisesti päivystämään ilmoittautuneiden lisäksi paikalle vaelsi myös muita bloggaajia ja myös muutama muukin kiinnostunut. Valtavaa yleisöryntäystä ei ollut, mutta paikalle tulleiden kanssa tuli sitten puhuttua pitkät pätkät (kaikkien yllätykseksi kirjabloggaajat puhuvat mielellään kirjoista). Ja toivottavasti saivat myös hyviä lukuvinkkejä...(itse olen seuraavan kerran varmasti paikalla sunnuntaina 14-15, muita bloggaajia on ainakin huomenna 15-17 ja la-su 11-14)

Sitten vähän lisää seikkailua hallissa, nyt enemmän myös uutuuspuolella. Tapasin joitain tuttuja ja vaihdoin muutamia sanoja muutamilla standeilla. Kyselin Mansardan tiskillä slovenialaisen klassisen runouden perään kun olin nykyrunoutta lukenut mutta ilmeisesti ei ole lähiaikoina odotettavissa, ei tuo nykyrunouskaan niin suosittua ole ollut...sen sijaan KATTin eksorsismi-kirja on kuulemma herättänyt huomiota...

-------------------------------------------

Jottei ihan ohjelmattomaksi jäätäisi niin lopulta päädyin Kullervo-saliin kuuntelemaan Kriitikot vs kirjabloggaajat -paneelia, puheenjohtajana Karo Hämäläinen ja keskustelijoina Suvi Ahola, Salla Brunou, Taika Dahlblom ja Aleksis Salusjärvi.

Keskustelua olisi varmasti riittänyt pitempäänkin kuin nämä 45 minuuttia, kaikki tuntuivat olevan yhtä mieltä että moniäänisyys kirjallisuuskeskustelussa on hyvä asia ja toisaalta että "perinteiselle" kritiikille on tarvetta ja tilausta, vaikka epävarmaksi jäi onko sen paras sijainti printtimedia tai tarkemmin sanomalehdet (Ahola mainitsi olevansa valmis olemaan sanomalehtikritiikin viimeinen jäänne...)

Ja taas pohdittiin hieman eri tyylilajeja, todettiin että bloggauksia on hyvin laidasta laitaan ja nostettiin esiin että myös lehdissä julkaistavissa arvosteluissa on analyyttisen laajempaan kirjalliseen kontekstiin sijoittamisen lisäksi myös puhtaita juoniselostuksia tai hyvinkin henkilökohtaisesti fiilisteleviä kirjoituksia, ja hieman kyseenalaistettiin josko jälkimmäisiä pitäisi nimittää arvosteluiksi.
Eroksi esitettiin että kritiikin tehtävä on kehittää kirjallisuutta paremmaksi (ja huomioitiin että kritiikki ja kirjallisuus ovat erillisiä asioita, kritiikki voi olla hyvää myös silloin kun sen kohde on huonoa ja varmaan myös toisinpäin), joskaan ei ihan alettu purkaa sitä josko blogeilla voisi olla samansuuntaisia tavoitteita ja jos ei niin mitä...

Tavallaan ymmärrän kyllä tuon ajatuksen. Itse sanoisin että ihanteena kahdella tekstityypillä, kritiikillä ja lukupäiväkirjalla (todellisuudessahan nämä sekoittuvat ja julkaistuvat ristiin, blogeissa kritiikkejä ja perinteisissä medioissa lukupäiväkirjoihin verrattavia tekstejä) on että kirjallisuuskritiikki pyrkii tarkastelemaan kohdettaan kirjallisuuden kontekstissa ja lukupäiväkirjat kaiken elämän kontekstissa. Koska kirjat ovat kirjoja, on niitä luonnollisesti mielekästä tarkastella kirjallisuutena, mutta koska kirjallisuus ei ole puhtaan eristetty ilmiö jolla ei ole mitään vuorovaikutusta ympäristöönsä, on syytä tarkastella sen tuotteiden sopivuutta myös laajempaan maailmaan.
Monilla bloggaajilla ei ole kirjallisuuden alan koulutusta ja kirjallisen kontekstin ymmärtäminen voi olla varsin rajallista. Mutta se ei tarkoita että bloggaaja on elänyt tammitynnyrissä koko elämänsä, hänellä on omat viitekehyksensä joita hyödyntää ja joita kirjallisuuskriitikoilla ei välttämättä ole. Esim. minulla on luonnontieteellinen koulutus, minulla on runsaasti esteettisiä mieltymyksiä vaikkapa elokuvien, musiikin ja sarjakuvien suhteen, minulla on poliittisia ja uskonnollisia mielipiteitä, minulla on sekalainen kasa elämänkokemuksia, ja kaikkia noita voin käyttää taidearvostelmissani. Voin käyttää jopa viitekehyksen puuttumista viitekehyksenä: vilkaiskaapa vain noita blogini ensimmäisiä runopostauksia, niissä esitetään miltä runous näyttää jos siitä ei tiedä mitään. 

Voisi sanoa että tällä jaottelulla kirjallisuuskritiikki on kaikille sopivampaa, kirjallisuus on enemmän kaikille yhteinen (ei tietenkään täysin). Lukupäiväkirjoissa tulee enemmän heittoja molempiin suuntiin kun elämiäkin on niin erilaisia, osa vastaa itselle sopivia viitekehyksiä tosi hyvin, osa taas on tosi kaukana. Ja kun kritiikki keskittyy kirjallisuuteen, niin voi sanoa että se myös kehittää sitä paremmin, kun taas lukupäiväkirjoista voi ehkä kuitenkin löytää paremmin luettavaa, ja niissä ajoittain tehdyt yhdistelmät ja epätyypillisistä viitekehyksistä nousevat ajatukset voivat tuoda uusia yllättäviä näkökulmia kirjallisuuteen (yksi vanha postaus vähän aiheeseen liittyen)

Hieman esitettiin toki huolta siitä että netissä on niin helppoa olla putkinäköinen, löytää vain juuri se tieto jota etsii, ainakin helpompaa kuin tässä reaalimaailmassa (jossa pitää ainakin käännellä Hesarin sivuja että voi hypätä yli ulkomaanuutiset, kuten eräs panelisti tekee, tai skannata läpi hyllymetreittäin kirjoja kirjamessujen antikvariaattiosastolla että löytää ne pari kirjaa jota on ehkä oikeasti hakemassa ja muutaman jota ei ollut mutta jotka näyttivät kivoilta). Ja jaan kyllä tämän huolen.
Toisaalta se riippuu vähän lukutavastakin, jos vaikka seuraa joitain blogeja niin päätyy näkemään niiden kautta myös sellaisia tekstejä jotka eivät ehkä kiinnostaisi. Ja samoin ainakin minä ainakin joskus silmäilen myös joitain sellaisia blogeja joiden kirjamausta tai suosituista lajityypeistä voi sanoa että ne eivät vastaa lainkaan omia mieltymyksiäni, mutta joiden avulla pysyy vähän kärryillä nimistä ja aiheista. (Toki pelkästään kirjablogeihin keskittymällä en ole järin tietoinen vaikkapa veistotaiteen tapahtumista...)

Ja kun Hämäläinen pohti kuinka mielekästä on kirjoittaa vaikkapa jostain Mallarmén runokirjasta jonka painos on 400 kun moisen saamat klikkaukset jäävät mitättömiksi, niin voin omakohtaisesti sanoa että on siinä silti joku järki: täällä eksoottisempia aiheita silmäilee ehkä jotain 20-30 lukijaa mutta tuollaisista kirjoittamisella saa kuitenkin vähän omia ajatuksia järjestykseen niin että oma lukukokemus on antoisampi ja jos niistä 20-30 hengestä vaikka pari kommentoi niin kyseessähän on jo mitä onnistunein postaus (todetaan toki että jos kirjoittaa kuukausikaupalla postauksia joita kukaan ei kommentoi tai juuri edes lue, niin kyllähän se motivaatiota syö).

-------------------------------------------------------
Niinjoo, ostin kirjoja. Lopullinen saalis oli 14 kirjaa, Kultalan sai ilmaiseksi kun ostin Jöns Budden SKS:ltä mutta ostin myös Jorge Luis Borgesin Haarautuvien polkujen puutarhan jonka myin samantien eteenpäin Taikalle. 

Divariosastolla kolusin omalla linjalla, en jahdannut kaikkein halvimpia kirjoja enkä myöskään mitään keräilyharvinaisuuksia, enemmän näitä vähän unohdettuja ja tuntemattomia kirjoja 5-10 eurolla, kirjailijoilta joilta olin jo jotain lukenut tai joskus kuullut tai jotka vaan näyttivät kiinnostavilta. Modianosta en oikein ollut varma haluanko oikeasti lukea mutta kun se sopuhintaan tuli vastaan niin piti korjata pois (muutama muukin divari oli selvästi kaivanut kirjailijan teoksia esille ja uudelleenarvioinut vähän hintoja...)
Olen ollut jo tovin ajoittain kokoontuvassa Mestari Eckhart-lukupiirissä joten pitihän tuo sitten itsellekin ostaa, Jöns Budden inspiroiduin nappaamaan kun herra oli esiintynyt juuri lukemassani Pyhän Birgitan perilliset -sarjakuvassa, Danilo Kišin edellinen kirja houkutti seuraavan pariin ja messuille oli juuri ilmestynyt hieno kirja Floyd Gottfredsonin vanhoja Mikki-sanomalehtisarjoja, jotka ovat tietysti loistavia (ja samalla sitten tuo viides osa myös mainiosta Ankallisuuskirjallisuuden klassikot -sarjasta). Ja saagoja ja erämaaisiä koska molemmat ovat rock.

Ainakin osasta näistä kuullette lähikuukausien aikana.

Messut jatkuvat, sunnuntaina olen itse seuraavan kerran suuntaamassa paikalle mutta eiköhän siellä tapahdu asioita myös tässä välissä...