Muriel Sparkin tuotantoa olen lukenut viime vuosina aika runsaasti: vaikka tutustuinkin kirjailijaan ensi kertaa näköjään reilu kolme vuotta sitten, tämä on jo kolmastoista romaaninsa jonka olen lukenut. Voidaan siis puhua fanituksesta.
Vuonna 1988 kirjoitetussa kirjassa käytetään kirjailijan suosimaa tekniikkaa, minäkertoja muistelee menneitä, tässä tapauksessa vuosien 1954-55 Lontoota, ja vaikka muistelu eteneekin suhteellisen kronologisesti niin viittauksia eteen tai taakse tehdään paljon, osa kirjan myöhemmillä sivuilla tapahtuviin, osa käsitellyn ajanjakson ulkopuolelle, ja taas kerran Spark onnistuu sekä vihjaamaan että yllättämään.
Kertoja, rouva Hawkins, 28-vuotias sotaleski joka pyöreine olemuksineen ja täsmällisine ja kykeneväisine luonteineen antoi itsestään vanhemman ja äidillisemmän vaikutelman, joka jakoi runsaasti neuvoja muille ja jolle moni uskoutui (aikanaan kun kertoja laihtui, häntä alettiin kutsua Nancyksi ja ihmiset eivät enää uskoutunut hänelle). Rouva Hawkins työskenteli kustannustoimittajana lontoolaisessa kustantamossa ja joutuu tätä kautta tutustumaan innokkaaseen kirjailijanalkuun Hector Bartlettiin, joka on arvovaltaisen nimekkään kirjailijan Emma Loyn suojatti. Rouva Hawkins päätyy kuitenkin toteamaan Bartlettin olevan pisseur de copie, fakta jota kukaan ei pysty kiistämään mutta jonka ääneen lausumisesta seuraa kaikenlaista hankaluutta...
Spark on hahmovetoinen kirjoittaja, ja tätäkin kirjaa kansoitti monenlaiset varsin omalaatuiset henkilöt, kertoja mukaanlukien, ja aika pitkään tuntui että juoni on varsin epämääräinen, sekalaisten henkilöiden sekalainen anekdoottikokoelma jolla esiteltiin satiiria kustannusmaailmasta ja pohdittiin hieman rehellisyyden teemaa (ja sekin olisi ollut varsin mainio kirja) mutta kyllähän juonielementtejäkin sitten riitti ja valittu teema sai vielä lisäsyvyyttä.
Rehellisyyden teemasta tuli aika ajoin mieleen tässä viime aikoina käydyt pohdinnat lukijablogeista. "Commercial life cannot be carried on unless people are honest", toteaa tuomari Michael Yorkin oikeudenkäynnissä, ja rouva Hawkins toteuttaa myös rehellisyyttä periaatteellisena arvona (missään vaiheessa hän ei suostu olemaan sitä mieltä että Bartlett ei ole pisseur de copie) mutta tuntuu olevan hämmästyttävä ja suorastaan mahdoton ajatus että joku voisi olla rehellisesti jotain mieltä kirjan hyvyydestä tai huonoudesta ilman taka-ajatuksia tai kustannusyhtiöiden, kirjailijoiden tai muiden intressejä, että totuus an sich on mahdollinen tavoiteltava arvo.
Toisaalta ääneen lausutulla totuudella voi olla paljon odottamattomiakin seurauksia, ei voi todeta että tämä on vaan harrastus ja minä teen mitä huvittaa...
Sparkin tuotanto on yleisesti ottaen varsin tasalaatuista (ja korkealaatuista) mutta tämä on kyllä todettava parhaimmistoonsa kuuluvaksi. Ja kirjasta oli yhteensattumaisesti tällä viikolla blogannut myös Margit (kai se on sitten totta että blogeissa luetaan paljon samoja kirjoja, silloinkin kun kyseessä on Suomessa melko tuntemattoman kirjailijan 25 vuotta vanha kirja...)
10 kommenttia:
Pakkohan tämä on lukea, kun sattumalta ilmaantui jopa kaksi kirjoitusta tästä. Vaikuttaa todellakin mielenkiintoiselta kirjalta eli tattista sinullekin vinkistä! :)
Jep, kannattaa etsiä käsiin. Ja jos ei tätä niin se Prime of Miss Jean Brodie on myös hyvä. Ja Memento Mori. Ja Public Image. Ja Driver's Seat. Ja Girls of Slender Means...
Kiva tietää, että viittaukset eteen- ja taaksepäin ovat osa Sparkin tekniikkaa. Pidin niistä!
Jep, ja nytkin kun selasin kirjaa etsiäksieni tuon tuomarin lauseen niin siellähän alkusivuilla tuli vastaan lausahdus joka tiivisti ison osan kirjan teemaa...
Kovasti nyt houkuttaisi lukea lisää Sparkia. Hyllyssä odottavat Memento Mori ja Loitering with Intent, enkä tiedä kumman valitsisin. Ensin mainittua jo tuossa kehaisitkin, mutta oletko lukenut jälkimmäistä? Voisi sopia lomalukemiseksi ainakin nimensä perusteella...
Loitering with intent on tuttu myös, ja itse asiassa muistuttaa joillain tavoin tätä kirjaa...oikeastaan ainoa kirjansa josta en ole tähän mennessä juurikaan välittänyt oli Ballad of Peckham Rye.
Hyllyssä odottaisi kokoelma Sparkin novelleja, vaikka vähän arveluttaakin kun näiden romaanien vahvuudet ovat nimenomaan romaanin vahvuuksia, saa nähdä miten lyhyempi muoto toimii.
Olisin kovasti halunnut lukea nimenomaan tämän kirjan ensimmäisenä Sparkina, mutta meidäm kirjastossa sitä ei ole. Sen sijaan monia muita Murielin kirjoja löytyi: lainasin näin alkuun kokeeksi vain yhden, The Ballad of Peckham Rye. Oletko ehkä lukenut sen?
Tuossa juuri mainitsin että se oli Sparkin kirja josta olen vähiten välittänyt, mutta ehkä se toimii muihin paremmin (ja kirjoittajan tyylistä saa kyllä hyvän kuvan senkin perusteella).
Kappas, taisin olla sokea. Niinpä tosiaan mainitsit. Noh, ei se mitään. Katsotaanpa, miten se minulla toimii. :)
Loitering luettu! Tykkään Sparkin huumorintajusta, tästä on hyvä jatkaa.
Lähetä kommentti