Ei se Elizabeth Taylor joka oli Kleopatra ja kissa kuumalla katolla vaan brittiläinen kirjailija 40-70-luvulla. Tämä on toinen kirjansa jonka olen lukenut (Sleeping Beautyn luin viime vuonna) ja Taylorin kirjoista kiinnostuin alunperin kun etsin samantyylisiä kirjoittajia kuin Barbara Pym, Muriel Spark jne, brittinaisia jotka kirjoittavat humoristisesti ihmiselon perimmäisestä hapuilevasta yksinäisyydestä.
Cassandra Dashwood, nuori nainen joka lukee paljon, etsii isänsä kuoleman jälkeen työtä, ja eräs ystävä järjestääkin hänelle kotiopettajattaren paikan kartanossa nuorelle tytölle jonka äiti on kuollut. Koska Cassandra on Brontensa lukenut, on hän päättänyt rakastua tytön isään jo menomatkalla. Tosin tässä tapauksessa myös kartanonherra Marion Vanbrugh tuntee Jane Eyren vaikkei varsinaisesti herra Rochesteria muistutakaan. Ja kartanon ilmapiiri on varsin painostava kiitos Vanbrughin omalaatuisten sukulaisten.
Tämä oli aika merkillinen kirja. Se vilisee kirjallisia viitteitä, päähenkilön nimi viittaa Austenin Järkeen ja tunteisiin ja luonne ja kirja muutenkin Northanger Abbeyyn. Jane Eyren lisäksi tarinassa on myös aimo annos Humisevaa harjua ja Rebekkaa, Ann Radcliffe ja Tristram Shandy vilahtavat ja varmaan mukana on myös muita (nettikommentit mainitsivat ainakin Thomas Hardyn ja Ivy Compton-Burnettin).
Mutta vaikka Northanger Abbey onkin perusideana, Taylorin huumori on salavihkaisempaa kuin Austenin ja kirja surumielisempi ja realistisempi; melankoliset haamut, jotka elävät enemmän kirjojen kautta, näyttelevät Brontea ja yrittävät olla oman elämänsä päähenkilöitä. Ironisesti Taylor jättää Cassandran ja Marionin varsin värittömiksi verrattuna talon muihin asukkaisiin, Margaretiin, Tomiin, Sophyyn, Tinty-tätiin, Nannyyn...ja kuitenkin tämä on tiivistä proosaa, oikea romaani eikä mikään kokoelma osoittelevia metavitsejä.
"'In books, death is just a sad chapter, and then you turn the page and go on with the next. But really it can't be left behind quite like that. It goes on and on, a sort of nagging parenthesis, coming in brackets at the end of everything that happens...' She fancied she saw her life spread out in handwriting on a page and again and again in the recurring brackets 'My father having died.'
'A parenthesis?' thought Tom. Death had not been that to him. It was his life which went into brackets.
'What about your Greek lessons? Do you still have them?'
She looked glad and yet confused when she nodded.
'What does she want, a tutor or a young man?' he wondered, not remembering what it was like to be twenty nor that the answer was 'both'."
3 kommenttia:
Oi, olisipa ollut kiinnostavaa lukea, kun kirjoitat näyttelijä Elizabeth Taylorista;)
Suositus: William J. Mannin Elizabeth Taylor - Hollywoodin kuningatar.
...kertoo paljon ja etenkin, miksi Kuka pelkää Virginia Woolfia on niin mahdottoman erinomainen elokuva.
Elämäkerroista suosin kyllä filmitähtiä eli pidetään mielessä.
Ja piti käydä katsomassa onko Liz Taylor kirjoittanut kirjoja, ja näkyy niitä tulleen, mm. My Love Affair with Jewelry, Nibbles and Me ja Elizabeth Takes Off: On Weight Gain, Weight Loss, Self-Image and Self-Esteem.
Mutta näiden edelle taidan kuitenkin priorisoida tämän toisen Elizabeth Taylorin tuotantoa.
Kuulostavatpa molemmat Taylorit mielenkiintoiselta. Tämä kirja pitää laittaa lukulistalle ja varmaan tuo näyttelijättärenkin elämäkerta pitäisi lukaista jossain välissä. Sen verran kiinnostavasta henkilöstä on kyse.
Lähetä kommentti