William Gibson - Neurovelho

On jotenkin outoa kuvata klassikoksi kirjaa, joka on alle 30 vuotta vanha, mutta William Gibsonin Neurovelho (julkaistu 1984) vetää vahvasti siihen suuntaan: se on eittämättä cyberpunkin, kokonaisen scifin alagenren lähtölaukaus ja on ollut vaikuttimena suurelle määrälle taideteoksia useissa eri medioissa, teoksia joista osa on merkittäviä myös itsessään eikä vain heikkoja kopioita.
Mikä vielä hämmentävämpää, Neurovelhon klassikkostatus oli paikallaan jo 1991 kun tämä Arto Häilän suomennos ilmestyi.
Mutta pidänkö minä tästä kirjasta? Nooh...

Periaatteessahan Gibsonin idea on yksinkertainen, otetaan ajan henkeen sopivaa scifimaailmaa (jossa ei enää paljoa lennellä tähtien välillä, henkilökohtainen elektroniikka on kasvavasti todellisuutta, punk ja futuristit tapahtui) ja levitetään paksu kerros kovaksikeitetyn dekkarin päälle. Koska jälkimmäinenhän tässä on rakenteena, ja kun sen lukeminen ei minulle ole ongelmatonta muutenkaan niin ei myöskään tässä muodossa.

Juonityyppi joka ei yleensä toimi minuun on sellainen "mennään paikkaan - tapahtuu jotain - mennään uuteen paikkaan - tapahtuu jotain - jne", tarina esitetään toisiaan seuraavina tapahtumina kuin helminauhassa, päähenkilö ei juuri kehitä syvyyttä reflektiolla ja mielellään tapahtumissa vaihtuvat paikat ja sivuhenkilöt. Tämä tuntuu olevan hallitseva muoto hardboiledeissa ja tämä näkyy myös Neurovelhossa (pulmadekkarien verkoistoituneet insestisen sotkuiset juonet ovat minusta paljon parempia). Henkilöissä ei juuri syvyyttä ole ja juoni jolkottelee omaa rataansa eikä sillä mitä tapahtui äsken ole juuri vaikutusta siihen mitä tapahtuu seuraavaksi. Kirjan ansiot painottuvat vahvasti maailmaan, tunnelmaan, tyyliin ja kieleen, ja näissä voi havaita Gibsonin olevan enemmän noir-romantikko kuin kyynikko, enemmän Chandler kuin Hammett (tässäkin tämä lukija toteaa "harmi", mutta näissä on kyse henkilökohtaisesta mausta).

Gibson osaa kuvata maailmaansa. Mitenkään liian kauas kovan scifin puolelle ei mennä, ilmeisesti kirjailijalla ei mitenkään kauhean selvää käsitystä ole miten ne tietokoneet ja muut laitteet oikeastaan toimivat ja tekninen kehitys on mennyt omia polkujaan tästä välittämättä. Mutta eittämätön visionääri Gibson on, hänellä on näkemystä miten radikaalisti kehittyvä teknologia näkyy yksilötasolla ja hän osaa kuvata sitä inspiroivasti ja innostavasti. Ei ole mikään ihme että kokonainen skene kehittyi tämän kirjan ympärille.

Kirjan kieli on myös omanlaistaan uuskieltä, joka vilisee erikoistermejä joista monia ei juuri selitellä. Vaikea sanoa mitä pitäisin alkukielisestä versiosta, toimisiko se paremmin vai tuskastuttavammin, arvelen Häilän onnistuneen käännöksessä kuitenkin suhteellisen hyvin (joitain kömmähdyksiä lukuunottamatta, selvimpänä sanojen Turing ja Turin sekoittaminen).

Yleissivistykseen kuuluva klassikko, vaikka kirjalliset ansiot eivät aina kohtaakaan henkilökohtaisia mieltymyksiäni.

(lasketaankohan tämä teksti Lukudiplomin "tee kirjasta mainos"-tehtävän vastaukseksi...)

(Ai niin, So American -haasteeseen saa kirjasta merkinnät Post-WWII Classics ja Modern Men Writers -kategorioihin ja South Carolinan osavaltioon. Ja kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Jyrki Kasvi, Raija, Kerkko ja Mikko)