12.1.18

Viktor Rydberg - Valikoima runoelmia

Nykylukijalle (tai -kuulijalle) tunnetuin Viktor Rydbergin runo löytyy tästä teoksesta, usein joulunaikaan lauluna kuuluva Tonttu ("Pakkasyö on, ja leiskuen / pohja loimuja viskoo. / Kansa kartanon hiljaisen / yösydänuntaan kiskoo" jne), vaikka kyseisessä runossa ei sinänsä joulusta mitään puhutakaan, ja lauletuissa versioissa jätetään joskus muutama säkeistö pois.

Tuo Tonttu kuitenkin on varsin hyvä esimerkki muustakin kirjan sisällöstä. Rydberg kirjoittaa paljon kertovaa runoutta, joissa on henkilöitä tekemässä asioita, vaikka varsinainen tarinallisuus ei olekaan niin keskeistä, henkilöt ja tapahtumat pidetään kuitenkin enemmän symbolisina kuin suuressa osassa varsinaista epiikkaa.
Aiheita ammennetaan mytologioista ja taruista sekä myös kaukaisesta historiasta, tarpeen tullen limittäen, mukana on Antinous, Lukanos, Psyke, Balder, Lentävä hollantilainen jne., ja samaa joukkoa edustaa myös aiemmin Rydbergiltä lukemani Singoalla: romantiikan henki on vahva läpi koko kirjan.

Kohtalaisen pitkiä runoja on mukana, kuten puoli-eeppiselle tyylille sopii, mutta lyhyempääkin on parista säkeistöstä muutamaan riviin. Myös Tontun rakenteellista ratkaisua, jossa lopussa palataan alkuun ja toistetaan alun säkeitä aavistuksen muuttuneessa yhteydessä mutta luoden kuitenkin kehämäisen tunnelman, käytetään muutamankin kerran, ja toistoa muutenkin.
Tontun aihekin, ajan ja kuolevaisuuden reflektointi, löytyy myös parista muusta runosta...

Kieli yltyy ajoittain hyvinkin korukieliseksi, ei tämä nykysuomea ole eikä kai ollut 1900-luvun alunkaan suomea, mutta joukossa on kuitenkin muutama hyvinkin viehättävä runo, erityisesti juuri rakenteellisen taidon perusteella, Tonttu yhtenä muttei suinkaan ainoana.

Tämä kirja kuuluu Runo18 -haasteeseen, ja avaan sillä Perkeet-haasteen kohdan "Käännöskirja, jonka käännöksen tekijänoikeudet ovat rauenneet": Niin pääasiallisen kääntäjän Valter Juvan kuin pari yksittäistä runoa kääntäneiden Severi Nuormaan ja O.A.Kallion tuotanto on nk. vapaata riistaa (kuten arvelin, muutama haastekohta kuuluisi lukemisiini ihan normaalistikin).

Aallotar tytölle

Armas lapsi, lasket leikein
poves aaltooni, kuin veikein
sorjin valkolilja hohtais pinnall' laineen vilpoisen!
Sulle ihmiselon retket
tuo niin vaiherikkaat hetket,
kun vain vaihtumatta vuoni kumpuu alla koivujen!
Multa tietämättä jäivät
ihmisriemuin, tuskain päivät:
vaihtumatta aallot tulvii, jäljekkäin vain virtaillen.
Neidoks kasvat, lemmen sytät,
sykit, hehkut, sykähdytät,
hiljaa vain kun vuoni vierii, laakson tyyness' solisten.

Armas tyttö, lapsuusaikas
vilpas on kuin vesi raikas,
lumme sorjin oot, mi keinui pinnall' laineen vilpoisen!
Kohta uinut, vaivut untuin
unelmihin outoin tuntuin,
kun vain vaihtumatta vuoni kumpuu alla koivujen.
Kohta polvistuin, sä ainut
päässä morsiusseppel painut
viereen miekkosen, mi voitti immen kainon sydämen.
Kohta vasten rintojansa
painaa äiti aarrettansa,
hiljaa vain kun vuoni vierii, laakson tyyness' solisten.

Ihmiselon salat summat,
toivon, lemmen, kuolon kummat
syleilen, sa kaunokainen, kun sua aalloin syleilen!
Syysyö saapuu, kuluu kevät -
salat sulle selvenevät,
kun vain vaihtumatta vuoni kumpuu alla koivujen.
Oi, ei tieni koskaan tulle
määrään, mi on suotu sulle,
kun sa, elon kirkastama, riemuin sekä murheiden,
kuoloon sammut, hetkeks haivut,
lailla iltaruskon vaivut,
hiljaa vain kun vuoni vierii, laakson tyyness' solisten. 

2 kommenttia:

Aino kirjoitti...

Ihanan kiehtovaa tuo runokieli!

hdcanis kirjoitti...

Tässä sitä kyllä on (vaikka en olekaan ihan varma voiko vuo kummuta...)