Aihe on mukana myös tässä Iris Uurron runokokoelmassa vuodelta 1944, jonka runot on kirjoitettu pitkin sotavuosia. Uurron tuotannossa tämä runoilu näyttää olevan enemmän poikkeus, pääasiallinen tuotantonsa on proosaa ja näytelmiä ja yksi aikaisempi romaaninsa oli myös Ylen Kirjojen Suomi -projektissa.
Ja sanoisinkin tämän perusteella, että runous ei ehkä ole kirjailijan ihan ominta alaa...runojen kieli on hyvin korukielistä, klassisen perinteistä ja tuleviin orastaviin modernisteihin verrattuna jopa huvittavankin runsasta. Paitsi säkeissä myös runoissa on yleensä kohtalaisen paljon pituutta, muutama epigrammi on joukossa mutta niitä en voi pitää kovinkaan hyvinä, Uurto ei ollut tiiviin muodon taitaja.
Klassisempaan runouteen verratuna taas en voi sanoa että Uurto olisi erityisen hyvä muodon tai rakenteen taitaja, nämä tuntuvat useammin jonkinlaisilta ryöpsähdyksiltä jolloin taas tämä "Oi kohtalo, sä kaiken lahjoittaja, / pudotat yhden käsiin voitonarvan"-kieli tuntuu olevan väärässä paikassa...
Mutta kuitenkin, parhaimmillaan näissä vyörytyksissä kuitenkin onnistutaan luomaan tunnelmaa, aika painostavaa, synkän aggressiivista (nimiruno Sudet, Näännyksiin ajettu eläin, Tarina hajuherneen tuoksusta, Ihana lamppus sammuta jo, taivas...)
Kiinnostavaa on myös aika ajoin näkyvä pasifismi, joskin esim. Kokonaisuuden riemulaulu tuntuu kirjoitusajankohtaansa nähden hyvinkin provosoivalta ja tylyltäkin, vai onko siinä itseinhoa, ironiaa, häpeää, mitä? Ainakin tässä Uurron pasifismi kuulostaa aika linkolalaiselta...
Ja sotarunoissa kuuluu myös naisten ääni, esillä on äitejä ja vaimoja, kotirintamaa, pommitettua Helsinkiä...eli miehistä ja naisista puhutaan hieman täälläkin.
En lähde tunnustamaan Uurtoa hyväksi runoilijaksi, kirjalliset taitonsa taitavat tulla esiin paremmin muualla, mutta häiritsevyys on ansio sekin.
Ikävä päivä
On päivä pimeä, on sota maassa,
ja talvisumu raskas pesääs kiertää,
ylitses oksat männyn kaartuvat
ja joka neulasessa kyynel riippuu,
sumusta harmaa kastehelmi-pilvi
likaiseen lumeen lankeemista kammoo.
Ei käy ees kukkuloille henkäys
pois ravistaen metsän kyynelet,
ei tule tuuli mistään virkistäin,
ei pyyhi väsyneitä kulmiasi
nuo hellät siivet ilman voimien.
Vain sumun seinä tahmea on eessä -
ei kuule mistään ilosanomaa,
ei koko maailmassa kenkään tänään
tee hyvää työtä, josta kertoisivat
kaikk' ilomielin.
Runo18-haasteen lisäksi Helmet-haasteesta otetaan kohta 46, Kirjan nimessä on vain yksi sana. Koska yhden sanan nimeksi Sudet on aika mainio.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti