'I saw Rowena's brother today,' I said to Sybil when we were alone in the drawing room. 'He was at St Luke's and we had a few words of conversation. Then I got on to a bus and saw him going into a pub.'
'Oh dear!' Sybil paused and then laughed. 'I wonder why I said that? Isn't there supposed to be something unsatisfactory about him? He must be well into his thirties now. At what age does one start to accept a person as he is? Could a man in his fifties or sixties still go on being labelled as "unsatisfactory"?'
'Perhaps up to thirty, one may still go on expecting great things of people,' I suggested, 'or even thirty-five.'
'Why is Piers unsatisfactory? Because he has had rather a lot of jobs and hasn't yet married? Is that it?'
Tässä jokin aika sitten olin kuulemassa Sinikka Vuolaa puhumassa kirjoista ja kirjoittamisesta, ja hänen mainitessaan että haluaa kirjojensa olevan erilaisia, että ei halua kirjoittaa samaa kirjaa uudestaan ja uudestaan, mieleeni tuli tämä tuolloin kesken oleva Barbara Pymin kirja: Pymille kun on leimallista käsitellä samoja teemoja hieman samalla tavalla kirjasta toiseen (siinä määrin että kirjoistaan on syntynyt käsite "Barbara Pym moment", "self-observed, poignant acceptance of the modesty of one's circumstances, of one's peripheral position"), näissä on idée fixe ja se tulee esiin kunnolla vasta tarkastelemalla samoja aiheita uudestaan ja uudestaan.
Taas kerran meillä on kirja jossa varsinaisen juonen sijaan meillä on joukko kehittyviä ihmissuhteita ja lämmintä mutta pisteliästä huumoria, mukana ovat niin anglikaaniseurakuntalaiset kuin antropologit, perinteisestä loputtomasta teenjuonnista puhumattakaan.
Tällä kertaa keskushenkilömme Wilmet Forsyth on itsetietoinen ja jossain määrin itsekeskeinenkin tyylikäs nainen, naimisissa jokseenkin tylsän miehen kanssa, sellainen jota Pymin perinteiset Excellent Women katsovat ylöspäin ja ahdistuvat (Wilmet on enemmän The Sweet Dove Diedin Leonoran tyyppiä), mutta eipä Wilmetkään ole vapaa arjen banaliteetista, puoliso on "luotettava mutta tylsä"-tyyppiä ja lapsettomana kotirouvana elämä tuntuu usein hieman tyhjältä, ja hyvän ystävän Rowenan aviomies tekee hieman liiallisia huomionosoituksia (ja samaisen ystävän naimaton veli Piers, kiinnostavan renttuinen, taas voisi mitä suosiollisimmin tehdä vähän runsaampia ja selkeämpiä huomionosoituksia...)
Pymin perinteistä excellent womania päästään tarkastelemaan nyt ulkopuolelta, ja Mary Beamishin hyveellisyys ja uhrautuvaisuus aiheuttaa sopivasti samanlaista tunnetta Wilmetissä kuin Wilmetin tapaiset naiset muissa kirjoissa Maryissa, alleviivaten Wilmetin kokemaa tyhjyyttä: arjen banaalius ja eksistentialistinen ahdistus on ikuinen osa, mutta tässä on kuppi teetä.
'And he never used to make his bed. Some days he didn't even cover it up. And he wasn't getting proper food, either. Do you know, Wilmet -' the dark eyes looked so seriously into mine that I wondered what horror was going to be revealed next - 'he hadn't even got a teapot?'
'Goodness! How did he make tea, then?'
'He didn't - he never made tea! Just fancy!'
'Well, one doesn't really associate Piers with drinking tea,' I said.
'He drinks it now,' said Keith, in such a governessy tone that I began to feel almost sorry for Piers.
Tällä kirjalla otetaan Helmet-haasteesta kohta 27. Kirjassa on samaa sukupuolta oleva pariskunta (jepjep, tämä ehkä kuuluisi spoileriksi mutta kun se mainitaan myös kirjan takakannessa, ja spoilerien pelkääjät eivät varmaan muutenkaan nauttisi Pymin tuotannosta)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti