11.6.17

Kesäretkellä Kuopiossa

Terveisiä aurinkoisesta Savosta!
Paikalliset kirjabloggarit kutsuivat kesävierailulle, ja kun matkat sain järjestettyä niin pitihän lähteä, kun viimeksi Savon suunnalla olen ollut joskus opiskeluaikoina...
Lähdettiin Arjan kanssa aamuseitsemän tienoilla Helsingistä matkaan, säätila oli jo lupaavan kesäinen ja oli sitä melkein koko matkan ajan (jossain Heinolan tienoilla oli vähän sadetta ilmassa). Matkanteko sujui reippaasti, kahdentoista aikaan ylitetään Kuopion raja, ja 12.15 löydämme sovitulle tapaamispaikalle Ison hautausmaan parkkipaikalle, joita meitä jo odottaa Amma, Tuulevi ja kirjailija Marja-Sisko Aalto (Joanna liittyi joukkoomme vähän myöhemmin).

Ensimmäinen vierailukohde on Minna Canthin hauta, jonne jätimme kukkatervehdyksen.

Retkeä jatkettiin Canthin seurassa: sää oli mitä suosiollisin joten aseutuimme Minna Canthin puistoon piknikille.


Täällä otettiin virtuaaliyhteys Antti Heikkiseen, joka oli sen verran kiinni Tuntemattoman sotilaan teatteriharjoituksissa ettei paikalle fyysisesti päässyt, mutta kertoi näytelmästä ja muista tekemisistään, myös tulevasta kirjastaan Mummosta (kuulemma kunnianosoitus vanhemmalle suomalaiselle maalaisnaiselle).


Tämän jälkeen Marja-Sisko Aalto kertoi omista kirjoistaan, historiallisista murroskohdista juontuvista dekkareista, Lapin sodasta tai Karjalan ortodokseista 1500-luvun lopulla (kun aikaisemmin olen merkkivuotena kaipaillut reformaatioon liittyviä kaunokirjoja, niin ilmeisesti Ikoni aiheesta ammentaa. vaikka nykyaikaan sijoittuva dekkari onkin). Ja vähän kaikesta muustakin, keskustelu vaelteli leppoisasti puistossa istuskellessa.

Piknikiltä siirryttiin syömään (nälästä ei siis reissulla kärsitty) kirjallisuushenkisesti Isä Camillo -ravintolaan, jossa bloggaajajoukkoon liittyi seuraava kirjailija, Marko Kilpi.



Puheena oli tuore Undertaker jossa kirjana on kuitenkin tv-sarjan rakennetta, kirjojen ja tv-sarjojen kirjoittaminen ja kustantaminen (ja konsultit, ne konsultit) ja muut rönsyilevät aiheet: niin Kilven kuin Aallon kanssa aiheiksi tulivat luonnollisesti myös kirjailijuuden ja toisen ammatin, poliisin tai papin, yhdistyminen. Juttua riitti täälläkin, ja ruokakin oli hyvää.

Ilma alkoi iltapäivällä käydä jo hieman hautovaksi, kun aloimme valua kohti linja-autoasemaa: matkalla käytiin vielä pikaisesti yksillä ja sitten Onnibussin kyytiin kello kuudeksi, ja takaisin kotia kohti: Kampissa oltiin hieman yhdentoista jälkeen illalla, ja vaikka väsyneenä tunsikin matkustelleensa, niin reissu oli mitä parhain: kiitos Amma ja Tuulevi järjestelyistä, Arja ja Joanna seurasta, kirjailijat kiinnostavista jutteluista ja Kuopio viehättävästä miljööstä ja hyvästä säästä. Toivottavasti näemme taas ensi vuonna.

(nyt lähden seuraavalle piknikille, kesäkuun viikonloput ovat aktiviteetteja täynnä)

8 kommenttia:

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Tätä postausta luen sellaisin hyvin kademielin: Kuopio on minulle tuttu kaupunki, jossa käyn useamman kerran vuodessa, ja eilisen perusteella teillä oli ollut mitä mainioin tapaaminen. Aikataulut eivät nyt käy yksiin, mikä tuntuu melkein kohtalon leikittelyltä tällaiselle pääkaupunkiseutulaistuneelle savolaiselle. Mutta itsepä aikatauluni suunnittelin!

Oli kiva lukea tämä juttu.

Johanna kirjoitti...

Kuulostaa mukavalta retkeltä! Olen käynyt Kuopiossa varmaan viimeksi 2000-luvun alussa, joten sinne olisi hauska päästä käymään.

hdcanis kirjoitti...

Yritetään ensi vuonna sitten. Mutta aikataulut on tietysti aina hankalia, jos olisi ollut edellinen tai seuraava viikonloppu niin ei olisi minullekaan sopinut...

En ole niin innokas kotimaanmatkailun harrastaja että jonnekin tulisi lähdettyä ihan muuten vaan, eli oli hyvä että oli tällainen tapahtuma innostamaan Kuopioon lähtemistä. Ja mielessä kyllä kävi että päiväretkiä (ainakin lähemmäs) voisi harrastaa enemmänkin, joku kerta lähteä vaikka Tamperetta katsomaan kun ei sielläkään ole tullut käytyä pitkään aikaan...

Arja kirjoitti...

Nälästä ei kärsitty, sen enempää fyysisen kuin henkisen ravinnon suhteen. Oli hieno päivä. Päiväretket muualle Suomeen on hyvä idea!

Elegia kirjoitti...

Wautsi, ihan mahtavaa että tällaisia järkätään! Olisi kiva joskus osallistua itsekin. Kuopiossa olen käynyt kerran, mutta hieman erilaista "kulttuuria" tuolloin toteutin (eli jäi Canthin hauta ja puisto ja paljon muutakin näkemättä).

hdcanis kirjoitti...

Joo, pari kertaa olen itse käynyt opiskelijatapahtumissa Puijontornin juurella ja biletysbaaritarjontaan tutustumassa, tässä näki eri nurkkaa :)

Sara kirjoitti...

Olipa kiva lukea teidän hyvin menneestä kesäretkestänne! Olen käynyt Kuopiossa jokunen vuosi sitten ja silloin kävin Minna Canthin Kanttilassa. Nyt se taitaa olla olla suljettu ja en tiedä, mikä sen kohtalo on.

hdcanis kirjoitti...

Nyt oli kai ollut myös ajatus käydä Korttelimuseossa, mutta se sitten jäi kun viihdyttiin puistossa niin hyvin.