Tirso de Molina - The Last Days of Don Juan

 

Kun joku vuosi sitten katsoin Mozartin Don Giovanni -oopperaa niin jossain vaiheessa hoksasin että niin tosiaan, tämähän on opera buffa: jotenkin öisen lavastuksen synkkyys, murtuneiden sydämien ja kunnioiden katkeruus ja päähenkilön vajoaminen helvettiin ankarien moraliteettien saattelemana saivat ajoittain moisen unohtamaan...

Tirso de Molinan näytelmä 1600-luvun alkupuoliskolta (tarkasta vuodesta on epäselvyyttä ja ilmeisesti myös näytelmän kirjoittajasta on epäilyksiä...), Sevillan veijari ja kivinen vieras, kertoo jotakuinkin saman tarinan: nuori aatelismies Don Juan viettelee neitsyitä koska se on kivaa, seurauksista välittämättä, tappaa yhden nuoren naisen isän, myöhemmin pilkkaa tästä tehtyä kivipatsasta, kivipatsas tuleekin vierailulle Don Juanin luo ja tempaa tämän helvetin syövereihin, jälkikatselmuksessa kaikki muut saavat toisensa.
Ja sävy on vielä koomisempi: aloitetaan suoraan toiminnasta, tapahtumat etenevät äkkiväärää vauhtia ja kaikki henkilöt puhuvat pisteliään humoristisesti.

Catalina: Your poor father. He was upset.
Don Juan: The old always cry. It's all they have left. Come on - it's getting dark. Time to find the Marquis!
Catalina: You mean you're throbbing for his woman. Why don't they see you coming? Why don't they scent you're on heat? You're a locust who preys on virginity; you gobble up girls like fresh corn. You should have a warning sign, written in your britches: "Caution: Deflowerer of maids. Do not be fooled by this man's name, he's the greatest cheat in the whole of Spain!"
Don Juan: I like that. Very catchy.
They exit.

Ottaen huomioon, että tämä on varhaisin dramatisointi Don Juanin tarinasta, päähenkilö pyyhältää esiin ja läpi näytelmän kuin luonnonvoima. Hahmona täysin monomaaninen, läpeensä häikäilemätön ja moraaliton, ja naiset joita Don Juan haluaa lankeavat vauhdilla (näytelmä ei muissakaan vaiheissaan hidastele joten myöskään viettelyihin ei käytetä turhia aikoja). Tämä tietysti myös oikeuttaa sijainnin klassisessa jaossa komedian puolella: lopussa pariskunnat saavat onnellisesti toisensa ja paha saa palkkansa niinkuin pitää, tätä asetelmaa ei hetkauta se, että paha sattuu olemaan näytelmän nimi- ja päähenkilö.
Ja tietysti Don Juan hahmona, yksioikoisuudestaan huolimatta mutta ehkä luonnonvoimuuden vuoksi, on jäänyt elämään lukuisina eri versioina, ja tällä versioiden lukuisuutena ja menestyksenä tämän näytelmäversion sovittaja Nick Dear perustelee varsin vapaata käännöstään. Tarina on tietysti sama, mutta esim. Don Juanin palvelija Catalinon on vaihtunut naiseksi, Catalinaksi, ja puheissa käytetään kyllä brittiläistä puhekielisyyttä runsaasti hyväksi...

Ripio: Well, if you was me, I would not let myself be driven half mad by some bird I was in love with who loved me back in return with compound interest. If she was cool - if she was giving you the elbow - if she looked the other way when you came by and gobbed at passing children - I might counsel flattery, presents and sleepless nights strumming your guitar. However, if you worship her and she worships you, don't much about, get married.
Octavio: Fool! Where's the romance in that! Weddings are for slaves and washerwomen.
Ripio: Nothing wrong with a nice wet washerwoman. Spreading out her laundry in the sun. Scrubbing her smalls in a steam-bath. Kind and generous people, do anything for a bloke in need. Not like some I could mention.

Kuten toisessakin lukemassani aikakauden espanjalaisnäytelmässä, on tässäkin tietysti moraalis-uskonnollista pointtia: jossain vaiheessa Jumalan armo kääntyy oikeudeksi, ei kannata luottaa siihen että nyt voi elää kuin pellossa, pyyhitään sitten joskus nykyiset synnit katumuksella ja ripillä pois, paskiaisia odottaa helvetin tuli.
Mutta Don Juanin hahmoon ja tarinan draamaan eittämättä myös kuuluu että katumusta ei osoiteta, ja lopussa käy huonosti: kummankin poisotto heikentäisi draamaa.
Leena Krohnin Umbrassa sivuhenkilönä esiintyvä Don Giovanni on tietysti päässyt pakoon kivistä vierasta, mutta kohtalona on rappeutunut vanhuus Suomessa niin että kaikki sekin mikä olisi antanut aihetta katumukseen on haihtunut...ristiriidan banaalius häiritsee Umbraa, ja toisaalta, eipä kai tuokaan mikään onnellinen loppu ollut.