Leppoisasti etenee Barbara Pymin tuotannon lukeminen, blogattuna tämä on kuudes ja niitä edeltäviä kolme (Excellent Women, No Fond Return of Love ja An Academic Question).
Tämä teos on ensimmäinen julkaistu vuodelta 1950, ja ilmeisesti varhainen versio on jo 1930-luvulta (mikä ehkä selittää, että kirjassa ei juuri sodan vaikutuksia näy siinä määrin kuin esim. pari vuotta myöhäisemmässä Jane and Prudencessa): ilmeisesti kirjassa on myös spekulatiivisen avainromaanin piirteitä, parikymppinen Barbara Pym on visioinut millaisia hän ja muutama ystävänsä tulevat olemaan viisikymppisinä...
Vaikutteita otetaan Elizabeth Gaskellin Cranfordista mutta Pymin tuotannon myöhemmät piirteet ovat myös jo paikallaan: maalaisseurakunnan seurapiirien keski-ikäisiä hieman eksentrisiä ja hössöttäviä neitejä, seurustelua teen ääressä, yksipuolisia rakkauksia ja unelmien sekoittumista banaaliin arkeen vähäeleisen ironisesti. Ja vähän myös antropologiaa Afrikasta.
Omalla tavallaan tämä tuntui kuitenkin hieman, no, synkemmältä ja pisteliäämmältä kuin moni myöhempi teoksensa. Kirjan nimi on Thomas Haynes Baylyn runosta jonka sitaatti kertookin olennaisen pointin: "Some tame gazelle, or some gentle dove: / Something to love, oh, something to love!" Ajatus on vähän sama kuin Jefferson Airplanen kappaleessa mutta korostetummin ironisesti, yksipuolista omistavaa halua rakastaa korostavaa. Päähenkilö Belinda on vuosien ajan ihaillen rakastanut arkkidiakoni Henryä (joka ei ole aikeissa erota kunnianhimoisesta muttei kovin rakastettavasta Agathasta) kun taas Belindan sisar Harriet kohdistaa huomionsa vaihtuviin kappalaisiin, eivätkä nämä ole suinkaan kirjan ainoat henkilöt jotka etsivät, useimmiten turhaan, rakkautta ja arvostusta...mutta tässä kirjassa henkilöt tapaavat olla hyvinkin juuttuneita yksipuolisiin rakastamisiin eivätkä niitä tunne edes haluavan muuttaa konkreettisemmiksi tai vastavuoroisemmiksi, ja rakkauksien kohteetkaan eivät oikein ole sen arvoisia (myöskään Belinda tai Harriet kun sellaisen kohteeksi päätyvät).
Lopputulos on tosiaan hieman myrkyllinen ja synkeä, vaikka sinänsä lämpimästä huumorista pidetäänkin kiinni: vaikka Pym rakkaudesta kirjoittaakin, ei häntä erityisen romanttiseksi voi sanoa.
The socks not quite long enough in the foot, which the Bishop had so unkindly mentioned, had been worrying Belinda. She had suddenly seen Agatha as pathetic and the picture was disturbing. Now she know that there could never be anything pathetic about Agatha. Poised and well-dressed, used to drinking champagne, the daughter of a bishop and the wife of an archdeacon - that was Agatha Hoccleve. It was Belinda Bede who was the pathetic one and it was so much easier to bear the burden of one's own pathos than that of somebody else. Indeed, perhaps the very recognition of it in oneself meant that it didn't really exist. Belinda took a rather large sip of champagne and looked round the hall with renewed courage.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti