Hmm hmm hmm.
Varsin merkillinen oli tämä Alexandra Berkován kirja (suomennos ja loppusanat Eero Balk), satumaista allegoriaa kerrottiin proosarunouden keinoin. Alaotsikko kirjalle on "tarina suuresta rakkaudesta", ja kirjan läpi kulkeva juonne onkin Kalvosiiven ja Yrjänän rakkaus, joka päätyy kuitenkin ongelmiin kun Yrjänä katoaa, Kalvosiipi sitten vaeltaa seurasta toiseen etsimässä Yrjänää ja sitten kun tämän löytää niin...
Toisena isona tarinana on Jotaarkan nouseminen yhteiskunnan poliittisessa arvoasteikossa kun aiempi naisyhdistyksen johtaja Janinka katoaa.
Kirja on kirjoitettu kommunistisen Tsekkoslovakian vedellessä viimeisiään vaikka se vasta 1991 julkaistiinkin ja kolme vuotta myöhemmin ilmestyi suomeksi, ja, no, se on luonnollisesti kirjan aiheena (Magoria on maan nimi, suomeksi ilmeisesti lähellä olisi "Hölmölä"). Kerrontaa kuitenkin lainaillaan enemmän satuperinteestä, kiin kansansaduista kuin taidesaduistakin: läheinen yhteys oli Andersenin Lumikuningattareen, ja tätä lukiessa päässä kummitteli myös Pessi ja Illusia ja jotenkin mielikuvani Jotaarkasta näytti kovasti muumien Vilijonkalta (ja kirjailija ajoittain puhuttelee lukijaa "rakkaat lapset", vähän kuin Vaculikin Marsut, ja onhan Tsekkoslovakia ollut mm. lastenanimaatioiden merkkimaita).
Kerronta on tosiaan lähinnä proosarunoutta, eli osin aikamoista "mitäköhän minä oikein tässä luen"-vetoa ja osin ilahduttavan kauniita ilmaisuja (ja mukana on puhutun kielen klangia, eli tämä voisi kuulostaa hyvältä ääneen luettuna). Kääntäjä Balk ei oletettavasti ole alkutekstille orjallisen uskollinen vaan nimenomaan suomentaja.
Tällaisiin teoksiin inspiroi Frau, Signora & Bibi -lukuhaaste.
Niin: Jotaarkka haaveilee nousevansa Liejukauno Tonkion rinnalle, ja se, että häntä on mahdoton tuhota, olisi myös Jotaarkan rauhan tae. Jotaarkka aavistaa jotenkin, että Tonkio ja hän - että he kaksi yksinkertaisesti - eh, voimakkaita tunteita on vaikea ilmaista sanoin - että he yksinkertaisesti kuuluvat yhteen, no - ja tulihan se sanotuksi. Jotaarkka lehahtaa purppuraiseksi: niin: Tonkion rinnalla hän punastuu kohti korkeampia päämääriä...
*
Erotamme aikamme modernissa ajattelussa kolme perussuuntausta, nimittäin: kenoon, hyssynmyssyyn ja alakautta koukaten:
teesi: ihminen oppii virheistään.
antiteesi: yksikään oppinut ei ole tipahtanut taivaalta.
synteesi: joka erehtyy, on oppinut, pääsee taivaaseen eikä tipahda.
(ennen kuin professori ehtii loppuun asti, hänet nappaa nokkavarpunen)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti