Me pienviljelijät,
me luemme aika ajoin kirjoja. Joskus luettavaksi päätyy sellaisia kuin tämä, Slawomir Mrozekin novellikokoelma Elefantti (suom. Kristiina Kivivuori). Niiden lyhyissä jutuissa (sivuja parista noin kymmeneen) pohditaan onko kirahvi olemassa jos Marx tai Engels ei ole siitä kirjoittanut, jaotellaan maan kirjailijat laadulliseen hierarkiaan sotilasarvoineen (ja käydään oikeudenkäynti leppäkerttua vastaan joka hierarkiaa järkyttää), väistellään naapurissa asuvan likinäköisen tarkka-ampujan luoteja, huolestutaan valtion virkamiehistä jotka lentävät avoimista ikkunoista taivaalle, tehdään yllättävä havainto aviomiehestä monen vuoden yhteiselämän jälkeen jne jne.
Nimitarinassa eläintarhan johtaja päättää hankkia tarhaan elefantin varsin erikoisella (joskin kustannustehokkaalla) tavalla, ja arvaahan sen että miten siinä käy, eläintarhassa olleet koululaiset rupeavat sakilaisiksi ja juovat vodkaa.
Nyt käykäämme yhteiseen kamppailuun hyvän jälkisadon saamiseksi!
Kommunistinen hallinto Puolassa on antanut paljon hyvää materiaalia absurdille satiirille, osansa saavat jäykkä byrokraattisuus, aatteellinen puhdasoppisuus, työväen taisteleva yhtenäisyys ja tietysti myös pienen ihmisen elämä näiden keskellä: tämä kulki minulla laukkukirjana ja lukiessa sain hillittyä tyrskähtelyn julkisilla paikoilla aika vähäisenä mutten olemattomana...
Ja hauskintahan tässä on se että näillä tarinoilla ja niiden esittelemillä ilmiöillä ei ole mitään yhteistä meidän nykyelämämme kanssa koska ihminen ja hänen suhteensa ympäröivään maailmaan ja tätä myötä myös yhteiskunta on täysin muuttunut muutamassa kymmenessä vuodessa.
Eläköön Kiina!
6 kommenttia:
Taisin juuri tämän kokoelman lukaista joitakin vuosia sitten. Luin silloin myös Mrozekin myöhemmän kokoelman, Elämää aloittelijoille, joka käsittääkseni sisältää satiirisia tarinoita ajalta sosialismin jälkeen? Tämä Elefantti oli muistaakseni julkaistu poliittisen suojasään aikoihin 1950-luvulla. Minusta Elefantin satiiri tuntui terävämmältä kuin myöhempäin aikain Mrozekin. Sikäli lienet siis oikeassa, kun sanot Puolan kommunistisen hallinnon tarjonneen tämänkaltaiselle kirjallisuudella hyvää aihealustaa.
Ilmestynyt alunperin 1957, ja ilmeisesti ollut poliittisesti sopiva aika koska onhan tässä aika suoraa satiiria, muut samanhenkiset ovat joutuneet olemaan vähän verhotumpia, eikä tämä kai samizdat-kirjakaan ollut...(verraten vaikka aikaisemmin luettuihin Marsuihin: http://hdcanis.blogspot.fi/2014/07/ludvik-vaculik-marsut.html)
Vaikka kyllä monista kirjan ilmiöistä tuli mieleen myös nykyajan tapahtumat, husaari Luciukset ja onnettomat meteorologit ovat yhä keskuudessamme, niin myös varmaan lumiukkoja tekevät lapset. Ja elefantti.
Pitänee kokeilla miltä muu Mrozekin tuotanto näyttää, vaikkei yhtä terävää olisikaan.
Minun kannattaisi kokeilla. Yleensä kirjat eivät naurata, vaikka pitäisikin. Taidan kulkea niin omia teitäni. Eilen ainakin huolestuin, kun luin Saramagon Oikukasta kuolemaa ja hihitin. Se vain on hyvä.
Kannattaa vilkaista, parista ekasta jutusta saa jo käsityksen millainen tämä on.
Komediahan ei ole kovin yhteismitallista, se mikä naurattaa yhtä ei välttämättä toimi yhtään toiseen...joskus on ollut juttua elokuvien puolella että mistä syystä kaikki yhteistyössä kootut listat ovat aina niin kovin vakavia, komediat tapaavat aina jakaa mielipiteitä liikaa siinä missä draaman hyvyydestä tai huonoudesta on helpompi olla yhtä mieltä...
Mulla on sama ongelma. Tykkään huumorista, mutta olen ilmeisen vaativa.
Tietysti myös kun draama ei toimi niin se on ehkä vain tylsää, mutta toimimaton huumori taas on usein piinallista...
Lähetä kommentti