Messukeskukseen suuntasin vähän kymmenen jälkeen ja päivän aloitin hieman divareita kierrellen. Tässä vaiheessa toisessa korvassa alkoi myös piipittää, kuulolaitteesta alkoi patteri loppua enkä ollut muistanut ottaa varapatteria mukaan...nooh, selvitään sitten ilman (ja teemaan sopivasti presidentti Niinistö oli todennut että luopuisi ennemmin kuulosta kuin lukutaidosta...nojoo, ehkä se on käypä diili). Ensimmäinen ohjelmanumero alkoi yhdeltätoista Sibelius-lavalla, aiheena pienkustantajan profiili.
Keskustelijoina oli Anni Nupponen, Asta Ikonen, Minna Roininen, Olli-Pekka Tennilä, Heikki Savola ja Hanna Morre Matilainen, ja puhuttuina kustantamoina Osuuskumma, Vaskikirjat, Reuna, Kirjalabyrintti, Poesia ja Robustos.
Esille tulivat niin kustantajan kuin kirjailijankin roolit. Pienkustantamojen perustamisessa ja toiminnassa on ollut tärkeää tuottaa teoksia jotka keskittyvät johonkin aihealueeseen josta suuret eivät ehkä ole kiinnostuneita, oli puhe sitten Poesian erikoisemmasta runoudesta tai Osuuskumman spefistä muillekin kuin lapsille ja nuorille.
Kirjailija taas arvostaa suurempiin mahdollisuuksiin vaikuttaa teoksensa julkaisuun (nimi, kannet yms) ja helpommasta ja nopeammasta kommunikaatiosta kirjailijan ja kustantamon välillä: julkaisupäätöksistä ja muista saa paremmin tiedon usein jo muutamassa päivässä kuukausien sijaan. Aika ja nopeus koettiin muutenkin pienien etuna ja resurssina: kommunikaatio sujuu nopeasti ja uusia innovaatioita voidaan toteuttaa joustavasti, toisaalta julkaisun hiomiseen voidaan myös käyttää aikaa (rahan kanssa onkin sitten niukempaa eikä ole esim. varaa hankkia valtavia rakennelmia kirjamessuille...). Pienillä tosin myös resurssirajoitukset tulevat nopeasti vastaan: Robustokselle yhdeksän kirjaa tänä vuonna on koettelemus ja Osuuskummalla on kuulemma jo liikaa hyviä kirjoittajia...
Täältä aloin sitten suunnata hallin toiselle puolelle bloggaajapisteelle Boknäsin osastolle. Alunperin olin aikonut olla vain yhden tunnin mutta olin sitten toisenkin, juttua riitti niin muiden bloggaajien kuin kävijöidenkin kanssa, ja lukuvinkkejäkin jaeltiin (toivottavasti toimivat hyvin...)
Täältä sitten jatkoin lisää divariosastolle ja vähän muuallekin, tapasin tuttuja ja ostelin muutamia kirjoja. Ruokamessujen puolelle en sitten ikinä päätynyt, asia kävi mielessä joskus siinä neljän jälkeen mutta pysyin kirjapuolella, loppunumerona Katri Vala -lavalla keskustelu Kirjallisuuden vastaanotto ja kritiikki.
Keskustelijat Pietari Kylmälä Yleltä, Anna-Riikka Carlson WSOY:lta ja Aleksis Salusjärvi Kiiltomadosta pohtivat että jos Suomessa ilmestyy vuodessa kymmenentuhatta kirjaa niin miten niille kaikille käy, kuinka moni ilmestyy mutta jää täysin vaille kaikkea huomiota.
Salusjärvi totesi Kiiltomadon keskittyvän esittelemään sellaista kirjallisuutta jonka muut mediat helposti sivuuttavat (esim. käännösrunouden) ja Kylmälä totesi että kaunokirjallisuuden suhteen sentään ihan huomattava osa uusista nimikkeistä huomioidaan edes jotenkin jossain, joskin esim. lastenkirjallisuudesta ei perinteisiä kritiikkejä juuri ilmesty, niiden pitää tavoittaa mahdollinen kohdeyleisönsä muilla tavoin. Ja toimittajat löytävät sen mitä löytävät kustantajien tai muiden lähteiden, esim. blogien kautta mutta luonnollisesti mm. omakustanteet tai kirjat joita kustantaja ei markkinoi jäävät sitten helposti huomiotta...
Carlson piti kustantajan osalta tärkeänä että kaikille kirjoille yritetään yleisöä löytää, tapahtui se sitten messuhallin seinälle levitetyllä Katja Kettu -bannerilla tai sitten valikoidummalle yleisölle kohdennetuilla kirjatapahtumilla...esiin nousi aiempi keskustelu siitä julkaistaanko Suomessa liikaa kirjoja ja esim. ntamo-kustantamon linja julkaista mahdollisimman paljon monenlaista ja antaa teosten löytää se yleisö jonka löytävät, Carlson ei ole vieläkään tämän ajatuksen kannattaja.
Keskustelussa pohdittiin muutenkin sitä miten kirja löytäisi lukijansa ja lukija kirjansa, sivuttiin uuslukutaidottomuutta ja myös jo vuosia puhuttua kirja-alan kriisiä, josta puhumiseen keskustelijat vaikuttivat jossain määrin kyllästyneitä, ehkä se on myös itseään toteuttava profetia ja kannattaisi kääntää toisinpäin...
Tämän keskustelun loputtua olikin sitten aika suunnata kotia kohti, ulkona oli pimeää ja sateista mutta mukana oli kirjoja.
Ostoksia tuli lisää, näillä pärjännee taas hetken...tällä kertaa sitten painotuttiin divariosastolle.
Teemamaa Venäjä jäi nyt ohjelman puolesta vähälle huomiolle mutta divareissa tämä oli hyvin edustettuna, niinpä tuli ostettua kolme vanhempaa teosta (Andrejevin Seitsemän hirtetyn tarina, Krylovin Tarinoita ja Muinais-Venäjän sankarirunoja) ja mieleen laitettua uudemmista joitain nimikkeitä joihin pitäneet tutustua kirjaston kautta...
Normaalisti skippaan ne "kaikki kirjat yhdellä eurolla"-pöydät kun harvemmin niistä löytyy mitään niin kiinnostavaa mutta Libriconilla olikin sitten sellainen vähän persoonallisemmalla valikoimalla...josta tuli lopulta otettua tuo Lessingin näytelmä (jonka olin joskus aikoinaan muistiin laittanut mahdollisesti kiinnostavana, en muista miksi mutta varmaan syystä) ja siinä sivussa sitten Giden Vääränrahantekijät ja Endon Skandaali jotka molemmat on pitänyt joskus lukea, ehkä nyt kun ne ovat omia.
Ja yksi divari oli sitten laittanut iltapäivällä "kaikki puoleen hintaan"-alennuksen josta tuon Krylovin ohella otin vielä Apuleiuksen Kultaisen aasin ja Stormin Immenseen, molemmat niminä tuttuja.
-----------------------------------------
Kirjamessujen raison d'etrestä oli puhetta mm. tuossa jälkimmäisessä keskustelussa ja tuli se esille myös mm. Levottoman lukijan bloggauksessa, johon jo jotain kommentoin.
Totta on että ottaen huomioon että kirjamessujen fokuksessa ovat kirjat, niin siellä luetaan kovin vähänlaisesti. Toisaalta ainakin meille tavallisille lukijoille tavallinen hiljainen lukeminen on arkipäivää jota tapahtuu läpi vuoden, ja messut ovat poikkeustapaus sitä rytmittämässä (ymmärrän että kustantajille, kirjailijoille, toimittajille yms. tilanne voi olla toinen).
Vaikka lukeminen onkin pääasia niin messujen kaltaiset tapahtumat tarjoavat inspiraatiota ja mahdollisesti lisää sisältöä lukemiseen: voi tutustua mahdollisiin luettaviin kirjoihin (ja myös niihin joita tuskin lukee), saada puheista kontekstia luetulle, sosialiseerata muiden lukijoiden kanssa...tietysti ilmankin pärjää mutta parempi näin.
Ite, missa est!
10 kommenttia:
Aivan. On hauska tutustua kirjoihin. Varsinkin oli hauska nähdä niitä kirjoja joita on nähnyt blogeissa arvosteltavan.
...ja kirjoja joista ei ole koskaan kuullutkaan :)
Kova turnsuskestävyys, kun monta päivää messuilit!
Meillä on keskusteltu tuosta kuulo >< näkö ja lukutaitoaiheesta, mielelläni olisin pitänyt molemmat, mutta kumpikin on vaurioitunut.
Tarpeeksi väljän aikataulun jättää niin toimii, sitä en tiedä miten ne jaksaa jotka messuilee kaikki neljä päivää.
Varmaan on myös maailmankolkkia josta hyvästä näöstä ja kuulosta on enemmän apua kuin lukutaidosta mutta nykyinen Suomi ei taida kuulua niihin...
Kiitos Reijo, että kirjoitit tuosta Salusjärven ja kumppaneiden keskustelusta. Skippaan sen nyt suosiolla ja mielelläni, sillä yksi juttu vielä polttelee mieltäni. Eipä noita vasta olekaan tullut kirjoitettua kuin 3.
Kyllä näistä tapahtumista aina jää innoitusta ja pohtimista pitkäksi aikaa.
Minä toivon, että Messukeskus remontoitaisiin sillä tavalla, että Ainon ja Kullervon lisäksi olisi ainakin toiset kaksi kunnon salia suljetuin ovin.
Paljonhan näissä messujutuissa on kirjoiteltavaa, kaikenlaisia pieniä ja vähän irrallisia huomioita ja anekdootteja olisi voinut vielä listailla, ja jotain jäänee muhimaan takaraivoon...
Messukeskuksessa on kyllä muutama sali lisää, siinä halliin menevien portaiden ja Ainon ja Kullervon välissä oleva käytävä joka oli nyt suljettu vie muutaman sellaisen luo (olen ollut toisilla messuilla jossa ne ovat olleet käytössä, niillä messuilla ei tosin hallissa ollut mitään puhelavoja vaan kaikki puheet järjestettiin niissä konferenssihuoneissa).
Mahdollisten kävijämäärien arviointi on varmasti oma tieteensä jossa myös epäonnistutaan, itse olin Ainossa ja Kullervossa paria ohjelmaa kuuntelemassa (joista toista ei kai sitten pidettykään), molemmissa väkeä sillai puoli salillista, mutta oli siellä kanssa ollut pari ohjelmaa jossa sali oli täynnä ja kaikki eivät mahtuneet sisään. Ja tietysti ohjelmien pitää olla sellaisia että ne vetävät itsessään, lavat vetävät jonkin verran myös satunnaisia ohikulkijoita kuuntelemaan...
Mutta kuten havaittiin varmaan moni niin lavojen kuuluvuus saattoi olla mitä sattuu ja jos naapurilavalla oli jotain äänekästä niin ongelma...(tuossa sunnuntaina ennen pienkustantajapaneelia oli balalaikkaorkesteri soittamassa Bellmannia ja se varmasti kuului myös Tarinalaakson puolelle, sinä taas taisit kuulla Tarinalaaksoa Linkolan puheen aikaan)
Oli hauska nähdä valikoimassasi neljä tuttua teosta:Immensee, Nathan Viisas, Seitsemän hirtetyn tarina ja Vääränrahantekijät. Kaikki luettu joskus nuoruudessa. Immenseestä kannattaa katsoa kuriositeetin vuoksi Veit Harlanin filmiversio: kertomus on siinä siirretty Natsi-Saksaan. Andrejevin pientä teosta pidin intensiivisenä. Tuomitut hirtettiin Lisi Nosissa eli Revonnenässä Pietarin esikaupungissa. Vääränrahantekijät oli minulle liian vaikea, mutta Ellei vehnänjyvä kuole kuului nuoruuden suuriin lukukokemuksiiin. Natan Viisasta voisivat lukea nyt muutkin kuin Saksan lukiolaiset, siksi vahva on siinä viesti toisten ymmärtämisestä. Mukavia lukuhetkiä ja mielenkiintoisia postauksia!
Stormilta ja Gidelta olen aiemmin jotain lukenut (ja Stormista blogannutkin), nuo kaksi muuta on laitettu jossain vaiheessa muistiin kiinnostavina. Endolta olen myös aiemmin lukenut Hiljaisuuden ja lisää on pitänyt lukea jo pitkän tovin mutta muuta luettavaa on aina löytynyt.
Veit Harlanin monia elokuvia ei taida kovin helposti katsottavaksi löytyä...mutta pidetään mielessä.
Tässä on linkki filmiin: https://www.youtube.com/watch?v=_NcHsy6jSyQ-
Mitään kuolemattomiahan nämä Harlanin teokset eivät ole, mutta paikoitellen on hyviäkin hetkiä.
Lähetä kommentti