Lokakuun luetut

Ryu Murakami - Almost Transparent Blue
Yuko Tsushima - The Shooting Gallery
Slawomir Mrozek - Elefantti
Viktor Pelevin - Kauhukypärä
Stephen Crane - Maggie, katujen tyttö
Lasse Heikkilä - Terra Mariana
Botho Strauss - Nuori mies

Predrag Matvejevic - Meidän leipämme muinaisesta Mesopotamiasta nykypäivän Eurooppaan

Tulihan tässäkin kuussa luettua ihan mukava määrä, hyviäkin kirjoja vaikka myös pari joista en nyt niin innostunut...

Ja runsaasti huomiota sai myös Helsingin kirjamessut, jossa pyörin kolmena päivänä ja joka päivältä oli näkemistä ja kuulemista. Nyt sitten pitääkin purkaa hyllyyn kertyneitä kirjakasoja.
Facebookissa alkaa huomenna lukuhaaste joka oli aktiivinen jo viime vuonna, haasteessa luetaan joka päivä vähintään 30 sivua. Yhteismääränä 900 sivua kuukauden aikana tuskin on ongelma jos ei mitään kummempaa satu, mutta muistelen viime kerralta että oli pari päivää jolloin oli sen verran kaikkea muuta että just ja just sai päiväannoksen käytyä.

Ai niin, pohjoismaa-haastettakin on enää kuukausi jäljellä, pitää alkaa laittaa sitä kasaan, ja elämäkertahaastettakin voisi vähän suorittaa. Vielä olisi ainakin pari kirjaa jotka voisi siihen lukea (toinen niistä sopisi molempiin haasteisiin...)

	mies	nainen	muu
englanti	68	62	1	131
suomi	42	35		77
japani	26	7		33
ranska	22	8	2	32
italia	25			25
ruotsi	16	6		22
saksa	17	1		18
venäjä	10	1		11
tsekki	10			10
norja	9			9
espanja	6		1	7
tanska	4			4
unkari	3		1	4
puola	2	2		4
islanti	1		2	3
serbo-kroatia	3			3
viro	3			3
muu			3	3
arabia	1		1	2
portugali	1	1		2
hollanti	1			1
kiina	1			1
slovakia	1			1
iiri			1	1
turkki	1			1
latina		1		1
slovenia			1	1
kreikka	1			1
albania	1			1
	275	124	13	412

------------------------

FB-kanavallani on ollut pari viestä jotka eivät ole suoraan liittyneet tekemiini bloggauksiin.
"Aleksis Kiven päivänä aletaan jo miettiä tulevan vuoden lukemisia, eli klassikkohaastetta jonka deadline on ensi tammikuussa.
Alustavasti suunnitelmissa on Flaubertin Rouva Bovary, joka myös yleensä esiintyy hyvillä sijoilla kun kysellään maailmanhistorian parasta romaania (ja Flaubertia olen jopa vähän lukenut aiemmin ja lukemistani pitänyt).
https://tuijata.wordpress.com/2015/10/10/klassikkohaaste-2/" (eli Flaubertia aloittelen varmaan joskus joulun tienoilla...)

"Tänään ei kirjamessuja, sen sijaan kirjoja ja messu. Yhtä hyvää selailin, toinen novellikokoelmakin vaikuttaa parin novellin perusteella lupaavalta, kolmannesta en oikein osaa vielä sanoa...
Ja isä Tri mainitsi saarnassa Nälkäpelin ja muut nuorten dystopiat.
Jaahas, olisikohan muiden blogeissa selostuksia messujen tästä päivästä." (kirjamessuviikonlopun lauantai siis. Mainittu kolmas kirja on se Nuori mies.)

Botho Strauss - Nuori mies

Olen aiemmin maininnut että olen LibraryThingissa mukana 1001 Books -ryhmässä jossa on jo jonkin aikaa ollut käynnissä projekti lukea ryhmänä koko lista (siis kaikki painokset eli 1300+ kirjaa) läpi, siis niin että jokaisen kirjan olisi lukenut ainakin joku ryhmäläinen.
Lukematta olevat kirjat ovat vähenneet pikkuhiljaa, muutamia olen minäkin ollut poimimassa, ja nyt aletaan vetää ihan viimeisillä: tämä Straussin kirja oli kuudenneksi viimeinen kirja (Emine Özdamarin Elämä on karavaaniseraljille ja Park Kyong-Nin Landille on ilmoittautunut jo lukija, loppuja kolmea eli Wäldä-Sellassén The New Worldia, Soljanin The Port of Lukaa ja Jo Jung-Raen The Taebak Mountainsia ei ole käännetty englanniksi eikä kai kauhean monelle muullekaan kielelle, joten ne saattavat jäädä toistaiseksi suorittamatta).

Mutta asiaan. Straussin saksankielinen alkuteos on ilmestynyt 1984, suomennos Otavan sinisessä kirjastossa aika vauhdilla 1986 (suom. Marja Kyrö), ja lukemani kappaleen siis kävin hakemassa viime viikolla Pasilan kirjavarastosta: hivenen ihmettelin että 30 vuotta vanhaksi kirjastokirjaksi teos oli hämmästyttävän hyväkuntoinen, olinko ensimmäinen, toinen vai kolmas lukija? Lupaavaa...
Ja messun alla iltoina ja nyt tällä viikolla sitten luin tämän teoksen, yllättävänkin reipasta tahtia ottaen huomioon että en lopulta kauheasti tästä pitänyt.

Kirjan johdanto oli aika hämärä mutta sen varsinainen alku vaikutti ihan mainiolta: nuori aloitteleva teatteriohjaaja saa isompaan teatteriin kiinnityksen eräänlaiseen kahden diivan vanity-projektin ohjaajaksi, ja nämä diivat pompottelevat ohjaajaa miten mielivät ja ohjaaja yrittää parhaansa mukaan saada omaa tahtoaan läpi: turhautuminen oli hyvin esitetty. Myös tätä seuraava virkanaisen kulku metsässä ja hankala kohtaaminen kaupassa jossa myytiin ääniä oli varsin kiinnostava, futuristisen antropologin kyseenalainen tutkimus syk-kansan keskuudessa taas ei niin säväyttänyt (jos kysytte miten nämä liittyvät toisiinsa, NIINPÄ!)

Tämän jälkeen ote kirjasta alkoi käydä entistä löyhemmäksi kun mukaan tulee joukko henkilöitä joista en oikein saanut mitään tolkkua esittämässä piiiitkiä monologeja ja kertomassa sisätarinoita, jossain vaiheessa lukeminen oli lähempänä sivujen kääntelyä ja ihmettelyä että mitäköhän minä oikein luen. Täälläkin toki aina silloin tällöin esiin nousi jotain mieleenjäävempää, se taiteenentisöintiepisodi ja apokalyptinen visio kuninkaan ruumissaatosta...ja sitten palataan ohjaajaan joka ei enää ole nuori mies.

On vaikea uskoa että tässä olisi mitään suurempaa kuin että kasa fragmentteja olisi lämäisty yhteen ja lopputulosta nimitetty romaaniksi. Jossain tämän 380 sivun uumenissa olisi ehkä parisataasivuinen parempi novellikokoelma (ei sekään kai mikään huipputeos mutta parempi) mutta tällaisena en tähän lämmennyt.
Tähän mennessä lukemistani sinisen kirjaston kirjoista tämä on tosin ensimmäinen varsinainen huti.

Helsingin kirjamessuilla - sunnuntai

Eilen muun muassa luin kirjoja enkä mennyt messuille, kuulemma väkeä oli ollut runsaasti, tänään taas väljempää.

Messukeskukseen suuntasin vähän kymmenen jälkeen ja päivän aloitin hieman divareita kierrellen. Tässä vaiheessa toisessa korvassa alkoi myös piipittää, kuulolaitteesta alkoi patteri loppua enkä ollut muistanut ottaa varapatteria mukaan...nooh, selvitään sitten ilman (ja teemaan sopivasti presidentti Niinistö oli todennut että luopuisi ennemmin kuulosta kuin lukutaidosta...nojoo, ehkä se on käypä diili). Ensimmäinen ohjelmanumero alkoi yhdeltätoista Sibelius-lavalla, aiheena pienkustantajan profiili.

Keskustelijoina oli Anni Nupponen, Asta Ikonen, Minna Roininen, Olli-Pekka Tennilä, Heikki Savola ja Hanna Morre Matilainen, ja puhuttuina kustantamoina Osuuskumma, Vaskikirjat, Reuna, Kirjalabyrintti, Poesia ja Robustos.
Esille tulivat niin kustantajan kuin kirjailijankin roolit. Pienkustantamojen perustamisessa ja toiminnassa on ollut tärkeää tuottaa teoksia jotka keskittyvät johonkin aihealueeseen josta suuret eivät ehkä ole kiinnostuneita, oli puhe sitten Poesian erikoisemmasta runoudesta tai Osuuskumman spefistä muillekin kuin lapsille ja nuorille.
Kirjailija taas arvostaa suurempiin mahdollisuuksiin vaikuttaa teoksensa julkaisuun (nimi, kannet yms) ja helpommasta ja nopeammasta kommunikaatiosta kirjailijan ja kustantamon välillä: julkaisupäätöksistä ja muista saa paremmin tiedon usein jo muutamassa päivässä kuukausien sijaan. Aika ja nopeus koettiin muutenkin pienien etuna ja resurssina: kommunikaatio sujuu nopeasti ja uusia innovaatioita voidaan toteuttaa joustavasti, toisaalta julkaisun hiomiseen voidaan myös käyttää aikaa (rahan kanssa onkin sitten niukempaa eikä ole esim. varaa hankkia valtavia rakennelmia kirjamessuille...). Pienillä tosin myös resurssirajoitukset tulevat nopeasti vastaan: Robustokselle yhdeksän kirjaa tänä vuonna on koettelemus ja Osuuskummalla on kuulemma jo liikaa hyviä kirjoittajia...

Täältä aloin sitten suunnata hallin toiselle puolelle bloggaajapisteelle Boknäsin osastolle. Alunperin olin aikonut olla vain yhden tunnin mutta olin sitten toisenkin, juttua riitti niin muiden bloggaajien kuin kävijöidenkin kanssa, ja lukuvinkkejäkin jaeltiin (toivottavasti toimivat hyvin...)

Täältä sitten jatkoin lisää divariosastolle ja vähän muuallekin, tapasin tuttuja ja ostelin muutamia kirjoja. Ruokamessujen puolelle en sitten ikinä päätynyt, asia kävi mielessä joskus siinä neljän jälkeen mutta pysyin kirjapuolella, loppunumerona Katri Vala -lavalla keskustelu Kirjallisuuden vastaanotto ja kritiikki.

Keskustelijat Pietari Kylmälä Yleltä, Anna-Riikka Carlson WSOY:lta ja Aleksis Salusjärvi Kiiltomadosta pohtivat että jos Suomessa ilmestyy vuodessa kymmenentuhatta kirjaa niin miten niille kaikille käy, kuinka moni ilmestyy mutta jää täysin vaille kaikkea huomiota.
Salusjärvi totesi Kiiltomadon keskittyvän esittelemään sellaista kirjallisuutta jonka muut mediat helposti sivuuttavat (esim. käännösrunouden) ja Kylmälä totesi että kaunokirjallisuuden suhteen sentään ihan huomattava osa uusista nimikkeistä huomioidaan edes jotenkin jossain, joskin esim. lastenkirjallisuudesta ei perinteisiä kritiikkejä juuri ilmesty, niiden pitää tavoittaa mahdollinen kohdeyleisönsä muilla tavoin. Ja toimittajat löytävät sen mitä löytävät kustantajien tai muiden lähteiden, esim. blogien kautta mutta luonnollisesti mm. omakustanteet tai kirjat joita kustantaja ei markkinoi jäävät sitten helposti huomiotta...
Carlson piti kustantajan osalta tärkeänä että kaikille kirjoille yritetään yleisöä löytää, tapahtui se sitten messuhallin seinälle levitetyllä Katja Kettu -bannerilla tai sitten valikoidummalle yleisölle kohdennetuilla kirjatapahtumilla...esiin nousi aiempi keskustelu siitä julkaistaanko Suomessa liikaa kirjoja ja esim. ntamo-kustantamon linja julkaista mahdollisimman paljon monenlaista ja antaa teosten löytää se yleisö jonka löytävät, Carlson ei ole vieläkään tämän ajatuksen kannattaja.

Keskustelussa pohdittiin muutenkin sitä miten kirja löytäisi lukijansa ja lukija kirjansa, sivuttiin uuslukutaidottomuutta ja myös jo vuosia puhuttua kirja-alan kriisiä, josta puhumiseen keskustelijat vaikuttivat jossain määrin kyllästyneitä, ehkä se on myös itseään toteuttava profetia ja kannattaisi kääntää toisinpäin...

Tämän keskustelun loputtua olikin sitten aika suunnata kotia kohti, ulkona oli pimeää ja sateista mutta mukana oli kirjoja.

Ostoksia tuli lisää, näillä pärjännee taas hetken...tällä kertaa sitten painotuttiin divariosastolle.

Teemamaa Venäjä jäi nyt ohjelman puolesta vähälle huomiolle mutta divareissa tämä oli hyvin edustettuna, niinpä tuli ostettua kolme vanhempaa teosta (Andrejevin Seitsemän hirtetyn tarina, Krylovin Tarinoita ja Muinais-Venäjän sankarirunoja) ja mieleen laitettua uudemmista joitain nimikkeitä joihin pitäneet tutustua kirjaston kautta...
Normaalisti skippaan ne "kaikki kirjat yhdellä eurolla"-pöydät kun harvemmin niistä löytyy mitään niin kiinnostavaa mutta Libriconilla olikin sitten sellainen vähän persoonallisemmalla valikoimalla...josta tuli lopulta otettua tuo Lessingin näytelmä (jonka olin joskus aikoinaan muistiin laittanut mahdollisesti kiinnostavana, en muista miksi mutta varmaan syystä) ja siinä sivussa sitten Giden Vääränrahantekijät ja Endon Skandaali jotka molemmat on pitänyt joskus lukea, ehkä nyt kun ne ovat omia.
Ja yksi divari oli sitten laittanut iltapäivällä "kaikki puoleen hintaan"-alennuksen josta tuon Krylovin ohella otin vielä Apuleiuksen Kultaisen aasin ja Stormin Immenseen, molemmat niminä tuttuja.

-----------------------------------------

Kirjamessujen raison d'etrestä oli puhetta mm. tuossa jälkimmäisessä keskustelussa ja tuli se esille myös mm. Levottoman lukijan bloggauksessa, johon jo jotain kommentoin.
Totta on että ottaen huomioon että kirjamessujen fokuksessa ovat kirjat, niin siellä luetaan kovin vähänlaisesti. Toisaalta ainakin meille tavallisille lukijoille tavallinen hiljainen lukeminen on arkipäivää jota tapahtuu läpi vuoden, ja messut ovat poikkeustapaus sitä rytmittämässä (ymmärrän että kustantajille, kirjailijoille, toimittajille yms. tilanne voi olla toinen).

Vaikka lukeminen onkin pääasia niin messujen kaltaiset tapahtumat tarjoavat inspiraatiota ja mahdollisesti lisää sisältöä lukemiseen: voi tutustua mahdollisiin luettaviin kirjoihin (ja myös niihin joita tuskin lukee), saada puheista kontekstia luetulle, sosialiseerata muiden lukijoiden kanssa...tietysti ilmankin pärjää mutta parempi näin.

Ite, missa est!

Helsingin kirjamessuilla - perjantai

Siellä ne ovat yhä auki tänään, mutta minä olin paikalla vähän lyhyemmän kaavan mukaan ja ohjelmapainotteisemmin (parilla täsmäiskulla).

Eli Pasilassa olin pyörimässä ensin muuten mutta vähän ennen kahtatoista pääsin myös messuhalliin. Ensin ajattelin käydä sanomassa hei tutulle jonka piti päivystää Stadin slangi ry:n pisteellä mutta ei ollut juuri silloin siellä (tapasin kyllä hänet sitten myöhemmin). Siinä sivukorvalla kuuntelin sitten hieman Arja Korisevaa...

Vastoin viimeviikkoisia suunnitelmiani ajattelinkin mennä seuraamaan Venäjänkielinen nykykirjallisuus Suomessa -keskustelua (järjestäjänä Suomen venäjänkielisten kirjailijoiden yhdistys) mutta puhujat olivat ilmeisesti hukassa, odottelin alkua vartin ja päätin sitten lähteä katsomaan mitä valtio tekee.

Sibelius-lavalla Ville Similä ja Mervi Vuorela kertoivat uutuuskirjasta Valtio vihaa sua, eli suomipunkin vaiheista 1985-2015 (haastattelijan nimi meni ohi).
Tähän mennessä punk-historia on rajoittunut 70-luvusta aika lailla vuoteen 1984, ja Similän ja Vuorelan alkuperäinen ajatus oli kirjoittaa kirja nykyskenestä kunnes mieleen tuli että 90-luvustakaan ei ollut kirjoitettu...eikä oikeastaan 80-luvun loppupuolestakaan. Aihe ja haastateltavien määrä paisui ja paisui kunnes kustantamon puolelta alettiin huomautella että käsikirjoituksen merkkimäärä liikkuu miljoonan tasolla...
Korostettiin myös että se ei ole sinänsä musiikkikirja vaan käsittelyssä on laaja-alaisesti koko skene samanaikaisine aatteellisine ilmiöineen ja aktivismineen. Ja että punkin henkeen eivät kuuluneet pysyviksi suunnitellut rakenteet, yhtyeet, zinet, vallatut talot yms tapasivat aikanaan kaatua omaan mahdottomuuteensa mutta aina kun edellinen kaatuu niin seuraava nousee...

Tämän jälkeen sitten Aino-saliin koska mikä olisikaan punkimpaa kuin historiallinen romaani?

Aasinsillan puolustamiseksi todettakoon että Martti Linnan kirjan päähenkilö vastusti systeemiä. Martti Linna, Mikaela Strömberg, Taavi Vartia, Kristiina Vuori ja Kirsti Ellilä puhuivat historian viettelyksestä, miksi he ovat historiallisen romaanin kirjoittaneet, millaista taustatutkimusta vaatii jne. Tuntemattomat taustoineen olikin jo tuttu, muiden kirjat joiden ajanjaksot vaihtelivat viikinkiajalta vuoden 1918 sisällissotaan. Siteerattiin toisaalla esitettyä kommenttia historiallisesta fiktiosta että "vähän saa vääristellä muttei paljoa" ja kommentoitiin historian faktojen väliin jääviä aukkoja ja että kirjailijan pitää sitten niitä aukkoja täyttää parhaansa mukaan...

Tämän jälkeen sitten vielä kahvittelua ja bloggaajapisteessä Boknäsin osastolla piipahtamista muita tuttuja tapaamassa (kävin myös laittamassa muutaman lukuvinkkilistan eri aiheista sinne tarjolle, käykää hakemassa: ne minun ovat tosi hyviä eikä muidenkaan vinkeissä vikaa ole).

Ja sitten pitikin jo lähteä pois.

Muutama täsmäisku ostoksille tuli suoritettua.
 

Hoksasin että F-kustannuksen pöytää pitää käydä katsomassa ja olihan tuo Kultainen laulukirja siellä tarjolla sopuhintaan (innostuin tänä syksynä menemään laulukurssille, ilman mitään ennakkotaitoja tietty koska se että ei osaa on hyvä syy opetella, ja siellä käytetään tuota kirjaa...ja näppärämpi tietty että se on oma).
Ja Basamilla on yleensä messuilla tarjolla kiinnostavia kirjoja halvalla, ne mindfulness-kirjat yms. eivät niin kiinnosta mutta nyt oli mm. zeniä ja runoja tarjolla, ja siinä sivussa huomiota herätti kirja jota luonnehditaan "epäeuklidiseksi seikkailukertomukseksi"...

Huomenna en ole messuille menossa, mutta sunnuntaina on taas tarkoitus seikkailla siellä koko päivä. Ja bloggarien parviäly toimii, kuulee myös niistä tapahtumista joihin ei itse mene.

Helsingin kirjamessuilla - torstai

Kuten männäviikolla oli puhetta, on nyt kaupungissa kirjamessut ja sinne vie bloggarin tie jo torstai-aamupäivänä kaikkien koululaisryhmien keskelle...eli kymmenen maissa lähdin kotoa ja messukeskuksen ovesta sisään 10.15 (hei vaan eräätkin siilinjärveläiset jotka lähtivät matkaan aamuyöstä...)

Heti aulassa törmäsin Katjaan, ja tämän jälkeen kun lähdin kiertämään hallia niin muitakin tuttuja tuli tavattua ja tervehdittyä, siinä määrin että olin jo moikkaamassa tutun näköistä miestä kunnes hoksasin tämän olevan kirjailija Philip Teir (joka, puolustuksekseni, näyttää kyllä vähän yhdeltä heippatutultani jota en ole pariin vuoteen nähnyt).
Samoin olin laittanut etukäteen mieleen kolme uutuuspuolen kirjaa jotka ainakin halusin ostaa, ja kävin ne nopeasti poimimassa mukaan (ja siinä sivussa vielä neljännen kirjan).

Kiertelyn jälkeen suuntasin Eino Leino -lavan ääreen, jossa näin taas Philip Teirin, haastattelemassa Tapio Tammista tämän kirjasta Kansankodin pimeämpi puoli.

Aiheena oli rotuopit, kansalliskiihkoilu, eugeniikka ja uusnatsismi Ruotsissa, alkaen 1800-luvulta ja edeten tähän päivään. Aihe ei minulle ollut ihan uusi, olin aiemmin Ruotsin historiaan tutustuessa törmännyt 1900-luvun ensimmäisen puoliskon yhteiskuntasuunnitelma-ajatuksiin jotka nykyvinkkelistä katsottuna näyttivät toki hyvin oudoilta ja irvokkailta mutta jotka aikanaan olivat puhdasta valtavirtaa (eivätkä suinkaan mitään äärioikeiston yksityisomaisuutta...). Toki haastattelussa vertailtiin kirjassa esitettyjä ilmiöitä Suomen vastaaviin ja todettiin historiallisia eroja (suomalaisethan eivät olleet puhtaita arjalaisia toisin kuin ruotsalaiset) mutta samalla huomioitiin että Suomen nykyinen kehitys muistuttaa Ruotsin vastaavaa 90-luvulla...

Täältä suuntasin viettämään jonkin verran aikaa Boknäsin osastolle (6r121) bloggaripisteelle, ensin Kirjakko-Marin ja sitten Tarukirja-Margitin kanssa. Vähän viimevuotiseen tapaan kävijämäärä ei ollut valtaisa mutta niiden, jotka pysähtyivät, kanssa tuli sitten helposti juteltua 15 minuuttia tai puoli tuntia...(ja karkkikulhon houkuttelemilta koululaisilta saatiin selvyyttä mieltä kutkuttaneeseen kysymykseen eli millaisia tehtäviä nämä oikein messuilla suorittavat (toivottavasti M.A. Castren -osasto löytyi))

Tämän jälkeen hieman lisää kiertelyä...

Vaikka onkin hieman todettava, että kirjasaalis jäi pieneksi, niiden aluksi ostamieni neljän kirjan jälkeen ei löytynyt oikein mitään "kas, tuonhan minä ehdottomasti haluan"-löytöjä, divariosastoja tuli koluttua mutta jotenkin niiden käännöskauno-osuudet jäivät aika laihoiksi (ainakin jos ei kerää Keltaista kirjastoa).
Muutamia tuli tietysti huomioitua että jos tulevina päivinä osuvat otollisesti vielä silmään niin sitten ehkä (jos ei siihen mennessä ole varastoista kaivettu esille juuri ne kirjat jotka minä haluan). Uutuuspuolellakin muutama nimi on harkinnassa, katsotaan sitten (ylläoleva kuva muuten SKS:n valikoimasta, josta perinteisesti löytyy kaikenlaista kuumottavaa...)

Sitten seuraavaan happeningiin Wine Corneriin, jossa Piritta Maavuori haastatteli kääntäjä Jyrki Vainosta uudesta W.B.Yeats -kokoelmasta.

Runoja luettiin ja Valtonen kertoi Yeatsin kirjailijalaadusta, kiinnostuksenkohteista ja 150v-juhlavuodesta. (Ja kirja on kyllä nätin näköinen ja kai sitä Yeatsia pitäisi joskus lukea).
(Noin muuten on todettava että Wine Corner ei ole kovin ihanteellinen haastattelutila, äänentoisto ei ihan huippua ollut ja taustahäly vähän ongelma...ihan edessä istumalla tällainen heikkokuuloinen pystyi seuraamaan keskustelua, vielä huonokuuloisempi ei edes siinä...)

Sitten vielä vähän aikaa vapaata kiertelyä (ja pari tuttua lisää ja huhuja joistain joita en tavannut mutta jotka siellä kuulemma silti olivat). Ja lopuksi kotiin.

Tämän päivän ostokset rajoittuivat tosiaan neljään kirjaan jotka on kaikki ostetu uusina (ja kaksi vieläpä ilmestynyt tänä syksynä)

Kirsti Ellilän uusi Hemming-elämäkerta piti tottakai käydä hakemassa ja Laudato si kiinnosti myös kun siitä niin paljon puhutaan. Vladimir Bartolin Alamutista olen nähnyt sen suuntaisia kommentteja että siihenkin halusin tutustua ja siinä sivussa tuli sitten Mansardan tiskillä puheeksi aiemmin kiinnostanut aihe, itä-keski-eurooppalaiset dekkarit. Niitä ei ilmeisesti kovin paljoa suomeksi löydy mutta onpahan tämä slovenialainen Hautajaisilveily halvalla tarjolla, joten kokeillaan.

Huomenna on tarkoitus piipahtaa messuilla ainakin parin puheen verran (muttei koko päivää), lauantain jätän väliin ja sunnuntaina sitten taas palataan astialle. Toivottavasti nähdään siellä.
(ja taas kiitos messujärjestäjälle bloggaripassista). 

Stephen Crane - Maggie, katujen tyttö

En ole aiemmin Stephen Cranea lukenut vaikka nimeltä tiesin ainakin Red Badge of Couragen amerikkalaisen kirjallisuuden klassikoksi. Helmi-sarjan pienoisromaaneja sen sijaan olen lueskellut useamman, joten joukon jaksoksi sitten tämä divarilöytö (suom. Auli Tarkka).

Tarina on aika suoraviivainen ja valittu tyylilaji tulee selväksi jo ensi sivuilla, eli tässä kirjoitetaan lähiöoksennusta paitsi että lähiö on 1890-luvun Bowery, New Yorkin varsin huonomaineinen alue. Maggien vanhemmat ovat irlantilaisia siirtolaisia jotka ryyppäävät ja tappelevat keskenään, veli Jimmie taas tappelee muualla, elämä on lohdutonta ja kurjaa kunnes Maggie alkaa tulla paremmin juttuun Jimmien kaverin Peten kanssa ja alkaa elätellä kaikenlaisia romanttisia haaveita...
No, ne haaveet poljetaan lokaan.

Tämä oli Cranen esikoiskirja ja nauttii arvoa varhaisena amerikkalaisen naturalismin edustajana, jossa otetaan voimakkaasti kantaa kasvuolosuhteiden vaikutukseen mahdollisuuksiin elämässä, siis vastoin perinteistä amerikkalaista unelmaa että kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa. Ja vaikka realismissa pysytäänkin niin vedetään myös vähän melodraaman puolelle, mikä sinänsä sopii hyvin (melodraamat kun olivat aikakauden alaluokkaisten kaupunkilaisten hupina ja sellaista katsellaan kirjassakin), ja paisuttelulla saadaankin hyvin tunnetiloja esiin lukijasta, harvassa taitavat olla niin kyyniset lukijat että kirjan esitetyt epäoikeudenmukaisuudet eivät edes vähän nostata tunteita.


Tosiasiahan kuitenkin on että siinä missä kirjoitusajankohtanaan tämä epäilemättä oli radikaalia uutta (Crane ei alunperin löytänyt kustantajaa näin rajulle kirjalle joten julkaisi ensimmäisen version itse, tämä käännös ilmeisesti perustuu Red Badge of Couragen suosion jälkeen julkaistuun versioon), niin muu kirjallisuus on ottanut tätä aika haipakkaa kiinni.
Ja minä kun en edes ole niin innostunut naturalismista, vaikka onkin todettava että jos jotain tyylilajin kirjaa pitäisi lukea niin tämä on reippaasti etenevänä pienoisromaanina varsin hyvä valinta...

Viktor Pelevin - Kauhukypärä

Jos se kypärä simuloi kaikkea, niin se ei ole enää kypärä eikä simulaatio. Se on elämää.

Kirjastopoistona bongasin tämän teoksen ja otin mukaan, kun Peleviniltä luin joku vuosi sitten kirjan Hyönteiselämää, joka oli sillai kivan vinksahtanut.

Ja, no, tämä on niitä kirjoja jotka saattavat olla vaikuttavan nerokkaita filosofisia taideteoksia jotka läpiluotaavat elämän, maailmankaikkeuden ja kaiken tai sitten sekoilua joka verhoaa onttoutensa trendikkäisiin virtuaalinettitodellisuus-kliseisiin ja tekoälykkääseen mumbojumboon. Tai jotain noiden välillä (minusta ehkä enemmän ensimmäistä kuin jälkimmäistä).

Kirja sisältää pelkkää keskustelua: joukko henkilöitä löytää itsensä suljetuista huoneista tietämättä miten ovat sinne joutuneet, ja pystyvät kommunikoimaan keskenään vain eräänlaisen chatin kautta. Jokaiselle on automaattisesti määritetty jokin pseudonyymi (Romeo-y-Cohiba, Nutscracker, Ariadne, Monstradamus, UGLI 666...) ja joku moderaattori myös sensuroi kaikki yritykset viestiä itsestä mitään tilanteen ulkopuolista.
Jonkin ajan päästä huoneiden ovia avautuu ja niiden takaa paljastuu jotain muuta, ja viestintää eri henkilöille tapahtuu myös muilla tavoilla...

Tai siis näin tietysti ainakin kaikki kertovat, mitään muutahan henkilöistä ei paljastu kuin mitä he kirjoittavat, ja, no, kannattaako kaikkeen netissä lukemaansa uskoa.
Kuka tahansa tätä tekeekin (Asterisk?) on selvästi ihastunut vanhaan kreikkalaismyyttiin ja niinpä labyrintin teema tulee alusta alkaen esille ja jossain liikkuu myös Minotauros...mutta mikä on minotauros, tai asteriski, kun kirjoittajat rakentavat omaa labyrinttiaan samalla kun tutkivat rakennettua. Ja onko, onhan, jossain Theseus? Mutta mikä on Theseus?

Tietoteoriaa, virtuaalimaailmaa ja sen manipulointia käsitellään paljon ja verkko, tietoverkko, tämä meidän netti on myös keskeisessä osassa (näyttäytyen sävyissä jotka ovat ehkä tulleet näkyvimmiksi nyt kuin mitä ne olivat kirjan julkaisuajankohtana 10 vuotta sitten). Labyrintti ovat ihmiset joita et edes näe muuna kuin tekstinä ruudulla. Tämä kirja siis kertoo sinusta (tai sinun näkökulmastasi minusta).

Labyrinttihenkisesti en voi sanoa tajunneeni kaikkea, mahdollisesti en mitään (enkä ole ihan varma oliko niitä pseudotieteellisiä selostuksia kauhukypärän rakenteesta ja toiminnasta edes tarkoitus ymmärtää) mutta jotain tässä on.

Rakennan labyrintin voidakseni eksyä sinne sen kanssa joka haluaa minut löytää - kuka näin sanoi ja mistä?

Edit: suomentaja: Arja Pikkupeura

Slawomir Mrozek - Elefantti

Me pienviljelijät,

me luemme aika ajoin kirjoja. Joskus luettavaksi päätyy sellaisia kuin tämä, Slawomir Mrozekin novellikokoelma Elefantti (suom. Kristiina Kivivuori). Niiden lyhyissä jutuissa (sivuja parista noin kymmeneen) pohditaan onko kirahvi olemassa jos Marx tai Engels ei ole siitä kirjoittanut, jaotellaan maan kirjailijat laadulliseen hierarkiaan sotilasarvoineen (ja käydään oikeudenkäynti leppäkerttua vastaan joka hierarkiaa järkyttää), väistellään naapurissa asuvan likinäköisen tarkka-ampujan luoteja, huolestutaan valtion virkamiehistä jotka lentävät avoimista ikkunoista taivaalle, tehdään yllättävä havainto aviomiehestä monen vuoden yhteiselämän jälkeen jne jne.
Nimitarinassa eläintarhan johtaja päättää hankkia tarhaan elefantin varsin erikoisella (joskin kustannustehokkaalla) tavalla, ja arvaahan sen että miten siinä käy, eläintarhassa olleet koululaiset rupeavat sakilaisiksi ja juovat vodkaa.

Nyt käykäämme yhteiseen kamppailuun hyvän jälkisadon saamiseksi!

Kommunistinen hallinto Puolassa on antanut paljon hyvää materiaalia absurdille satiirille, osansa saavat jäykkä byrokraattisuus, aatteellinen puhdasoppisuus, työväen taisteleva yhtenäisyys ja tietysti myös pienen ihmisen elämä näiden keskellä: tämä kulki minulla laukkukirjana ja lukiessa sain hillittyä tyrskähtelyn julkisilla paikoilla aika vähäisenä mutten olemattomana...
Ja hauskintahan tässä on se että näillä tarinoilla ja niiden esittelemillä ilmiöillä ei ole mitään yhteistä meidän nykyelämämme kanssa koska ihminen ja hänen suhteensa ympäröivään maailmaan ja tätä myötä myös yhteiskunta on täysin muuttunut muutamassa kymmenessä vuodessa.

Eläköön Kiina!

Aatoksia lähestyvistä kirjamessuista

Viikon päästä suunnilleen tähän aikaan on tarkoitus olla Pasilan tietämillä joko jo sisällä Messukeskuksessa tai ainakin matkalla sinne, tuolloin nimittäin on Helsingin kirjamessujen ensimmäinen päivä.

Olen yleensä suosinut käyntipäivänä torstaita, niin myös tänä vuonna, silloin ei ehkä ole niin paljon ohjelmaa kuin muina päivinä mutta riittävästi, ja hallissa voi kierrellä paremmin kun ei ole niin paljoa ruuhkaa (mahdollinen ruuhka konsentroituu ehkä joihinkin pisteisiin, koska torstaina paikalla on usein koululaisryhmiä).
Koska messujärjestävät toimittivat minulle bloggaripassin jolla pääsee useampana päivänä sisään, on aikeissa tulla myös sunnuntaina. Ja mahdollisesti saatan pyörähtää paikalla nopeasti myös perjantaina...

Olen lupautunut hengaamaan Boknäsin majoittamassa bloggaajapisteessä (sijainti 6r121) ainakin torstaina 13-15 ja sunnuntaina 12-13, tällöin saa ainakin tulla sanomaan hei (saatan siellä käydä hengähtämässä lyhyesti muulloinkin). Muulloin sitten seikkailen pitkin hallia: sielläkin saa moikkailla ja tulla vaikka nykimään hihasta jos putkinäköisesti huomioni on liian kiinnittynyt kirjoihin.

Käytännön messuvinkkien suhteen linkitän ensinnäkin Kirsin viimevuotiseen erinomaiseen postaukseen joka pätee myös tänä ja luultavasti myös ensi vuonna (tosin sillä huomiolla että itsehän olen kameli joka seikkailee koko päivän ilman vesipulloa...tunne itsesi).

Kierreltävissä kohteissa tullee tehtyä myös jonkin verran valikointia omien mieltymysten mukaan. Itse en seuraa niin innokkaasti tämän syksyn uutuuksia vaan luettavat valikoituvat laajemmasta aikaskaalasta, ja kun Emmauksen kirppiksen kirjaosastolla halvat kirjat tulevat sen verran tutuiksi että halpuus ei itseisarvoisesti ole suurin houkutin, niin tullen katselemaan erityisesti sellaisia kirjoja joita ei niin usein näe.
Antikvariaattiosastolla tulee siis varmasti koluttua, samoin kirjamessut ovat Paras Tilaisuus Ikinä tutustua pienkustantamoihin ja näiden tuotoksiin, joita ei usein löydy kirjakaupoista eikä aina helposti kirjastoistakaan. Noita on tarkoitus kiertää katselemassa, sen sijaan saattaa olla että nämä isommat paikat, mm. Otavan, Bonnierin, Akateemisen ja Suomalaisen osastot saattavat jäädä nopeaan silmäykseen...
Mutta tämä on käsky kaikille messuille tulijoille: muistakaa pienkustantamot, käykää tutustumassa niiden tarjontaan, sieltä löytyy aarteita. 

Puheita, haastatteluja, keskusteluja yms. on toki monilla lavoilla pitkin päiviä. Joitain kiinnostavia olen merkkaillut muistiin, vaikka kaikkiin ei tietenkään tule mentyä ja toisaalta pitää jättää myös serendipiteetille tilaa, istahtaa lähellä olevan lavan ääreen kun siltä tuntuu ja katsoa mitä siellä sitten ikinä tapahtuukaan.
Myönnän toki että itse suhtaudun hieman epäluuloisesti esim.kirjailijahaastatteluihin, usein ei niin kiinnosta tietää kirjailijan persoonasta sen enempää kuin mitä kirjasta paljastuu. Joskus käy myös niin että muodostan antipaattisen suhtautumisen johonkin kirjailijaan tämän julkisen esiintymisen perusteella, tietäen että tämä on jossain määrin epäreilua koska eihän esiintyminen ole asia jonka perusteella kirjailijaa pitäisi arvostella vaan kirjat, mutta...(ja että epävarma puhuja saattaa antaa itsestään tylyn ja ylimielisen kuvan)
Mutta toki hyviä aiheita ja hyviä puhujia riittää myös (ja kirjailijat joiden tuotantoon on jo tutustunut ovat "turvallisempia", minulle käy harvoin niin että petyn johonkuhun arvostamaani kirjailijaan, korkeintaan ummistan silmäni).

Mutta, tällaisia olen ainakin laittanut muistiin, ainakin joitain on tarkoitus käydä kuulemassa. Aika, paikka ja aihe, ylempänä linkitetystä messuohjelmasta löytyy lisätietoja aiheesta.

To 10.30 (Katri Vala): Rakkaudesta genreen (dekkareita, spefiä, historiallista viihdettä...)
To 11.30 (Sibelius): Onko aikakauslehdellä sukupuolta?
To 12.30 (Eino Leino): Tapio Tamminen: Kansankodin pimeämpi puoli (rotuoppeja ja kansalliskiihkoilua länsinaapurissa)
To 12.30 (Wine Corner): Janne Poikolainen: Musiikkifanius ja modernisoituva nuoruus (fanikulttuuri 50-luvulta 70-luvulle)
To 14.30 (Sibelius): Suomimytologia fantasiassa
To 16.00 (Wine Corner): Torni ja kierreportaat - valikoima W.B.Yeatsin runoja
To 17.00 (Takauma): Vapaus uskoa - vastuu kohdata: uskonnollinen monimuotoisuus eilen ja tänään (uskonnot ja monikulttuurinen yhteiskunta)

Pe 10.30 (Sibelius): Erkki Wuolijoki: Niskavuoren henki - viljapelloilta valkokankaalle (Niskavuori-sarjan syntysijat)
Pe 12.30 (Sibelius): Ville Similä & Mervi Vuorela: Valtio vihaa sua - suomipunk 1985-2015
Pe 13.00 (Aino): Historian viettelys (historiallinen romaani, miten ja miksi)
Pe 17.00 (Wine Corner): Avaimet menestyksekkääseen omakustantamiseen (erityisesti markkinointiin)
Pe 18.00 (Aino): Runo-nonstop: sukupuolittunut kulttuurijournalismi? (Nuori Voima)

La 11.00 (Louhi): Yusuf M. Mubarak: Suomen somalit
La 12.30 (Mika Waltari): Dekkarilauantai: Rakenne dekkarissa

Su 11.00 (Katri Vala): Leena Krohn: Erehdys
Su 11.00 (Aino): Vähemmistöt suomalaisessa kirjallisuudessa
Su 11.00 (Sibelius): Pienkustantajan profiili - kirjat ja tekijät marginaalissa
Su 13.00 (Kullervo): Onko virolainen (ja suomalainen) kirjallisuus pientä kirjallisuutta? (no, onko?)
Su 15.30 (Takauma): Suomen kirjailijaliitto esittää: kauhu suomalaisessa kirjallisuudessa
Su 17.00 (Katri Vala): Kirjallisuuden vastaanotto ja kritiikki

Myönnän että messujen teemamaa Venäjä on jäänyt suunnitelmissa kovin vähälle huomiolle, kun tunnen niin kovin vähän venäläistä nykykirjallisuutta ja toisaalta, kuten edellä sanoin, tuntemattomien kirjailijoiden haastatteluihin suhtaudun epäilyllä...

Mutjoo, tuossa on suunnitelmia, kerron sitten miten kävi. Nähdään messuilla!

Yuko Tsushima - The Shooting Gallery

Tällaisen bongasin joku aika sitten divarissa, en ollut tekijästä kuullutkaan mutta sehän ei perinteisesti estä novellikokoelman lukemista...

Pieneen kirjaan on koottu kahdeksan Yuko Tsushiman novellia 70-80-luvulta, valitsijana kääntäjä Geraldine Harcourt, enkä tiedä onko tässä tarkoituksella haettu jotain tiettyä aihetta, tiettyjä toistuvia teemoja näissä kuitenkin oli.

Tsushiman perheet ovat rikki. Pariskuntia ei juuri ole, yksinhuoltajaäitien miehet, joskus myös isät, ovat usein poissa (kadonneet, kuolleet, tahollaan naimisissa?), he ovat poissa myös silloin kun heidät kohtaa, ja myöskään vanhemmat ja lapset eivät kovin onnistuneesti kommunikoi keskenään. Kaikki etsivät jotain, tai pelkäävät menettävänsä jotain, tai hylkäävät jotain löytäessään jotain muuta.
Kovin onnellisia nämä novellit eivät siis ole, ja aika moni oli myös vähän epämääräinen, vaikka näissä tarinoita olikin niin eivät olleet tarinavetoisia ja oma hommansa oli päästä sisälle kuhunkin novelliin. Joukossa oli pari hienoa juttua (Silent Traders jossa on kissoja, isiä, vaihtokauppoja ja hylkäämisiä, ja Missing jossa äiti ei ole ihan halukas myöntämään itselleen että tytär on lähtenyt kotoa omille teilleen), jokunen ihan ok juttu jotka luultavasti tosin unohdan pian ja pari jotka jäivät aika fragmenttisiksi ja joista en oikein ymmärtänyt mistä oli kyse.

(Hyvän matkaa kirjaa luettuani huomasin myös että Yuko Tsushima on Osamu Dazain tytär. Hyvä että en harrasta biografisia tulkintoja fiktiosta koska tuosta riittäisi jutunjuurta).

Ryu Murakami - Almost Transparent Blue

 

Oli aika erikoinen kokemus lukea tämä kirja niin pian (kaksi kuukautta) kirjailijan toisen teoksen, Sixty-Ninen jälkeen. Näissä kirjoissa on paljon henkistä yhteyttä, melkein voisi kuvitella tämän jatkoksi tuolle (tai itse asiassa toisinpäin, tämä on Murakamin esikoisromaani ja kirjoitettu reilu kymmenen vuotta ennen Sixty-Nineä) mutta suunnilleen kaikki on käännetty päälaelleen.

Tarkkailussa on yhä 60-70-luvun vaihteen nuorisoliikehdintä Japanissa, mutta vuosissa on siirrytty hieman eteenpäin (Sticky Fingers mainitaan Rolling Stonesin uusimmaksi levyksi, eli ollaan vuodessa 1971). Kertojana on nuori biseksuaali narkkari Ryu joka nuoren ystäväjoukkonsa kanssa elää päivästä päivään huumeiden, seksin, huumeiden, rockin, seksin, huumeiden, väkivallan, huumeiden täyttämää elämää, välinpitämättöminä, päämäärättöminä...
Varsinaista juonta tässä ei ole, kliinisellä ja hyvin havainnollisella kielellä kuvataan vain tapahtumia jotka seuraavat toisiaan, henkilöitä joista ei saa oikein mitään irti, yletöntä dekandessissa rypemistä, fyysisen halun ja pahoinvoinnin sekoittumista (noin 120 sivuun on saatu mukaan aika monta oksennusta)...

Murakami on luonnollisesti tarpeeksi hyvä kirjailija että pääsee kuvauksillaan sopivasti ihon alle, yhtenä sinänsä yksinkertaisena kikkana päähenkilön nimeäminen itsensä mukaan ja näin omaelämäkerrallisuudella flirttailu, jolla ruokitaan myös lukijan kokemusta eksploitatiivisen viihteen kuluttajana (ymmärtääkseni kirja ei kuitenkaan oikeasti ole kovin suoraan omaelämäkerrallinen, toisin kuin yllämainittu Sixty-Nine...jonka päähenkilölle on menty antamaan ihan eri nimi).

Ja saattaa olla että jos tämä olisi ensimmäinen lukemani Murakami, niin tuomitsisin jyrkemmin itsetarkoituksellisen rypemisen ja rankkuudentavoittelun joka epäilemättä on purrut hyvin 70-luvulla (kirja ilmestyi 1976, nappasi merkittävän kirjallisuuspalkinnon ja oli myyntimenestys) mutta joka ei niin ihmeellisesti kestä aikaa.
Mutta kun tämä on jo neljäs lukemani niin tämä asettuu kiinnostavasti kirjailijan kokonaiskuvaan, erityisesti mainittu rinnastuminen Sixty-Nineen tuo molempiin teoksiin uusia tasoja: kun nämä luki tässä järjestyksessä niin pääsi näkemään että mitenkäs sille uudelle vesimiehen ajalle ja hienolle hippiaatteelle oikein kävikään, oikeassa ilmestymisjärjestyksessä jälkimmäisessä kirjassa kuvattu innokas toimeliaisuus ja optimistinen naivius korostuvat entisestään ja nuoruuskuvauksen lämmin ironia saa uuden lisäsävyn...
Tässä vaiheessa voinee sanoa että olen kirjailijan fani, mutta en ehkä suosittele nykylukijaa aloittamaan tästä...

"Ryu, you're tired, your eyes look funny, shouldn't you go home and get some sleep?"
After I'd killed the moth, I'd felt strangely hungry. I'd gnawed on some leftover roast chicken from the refrigerator. But it had gone completely bad; its sour taste stabbed my tongue and spread through my head. When I'd tried to pull out the sticky lump stuck in the back of my throat, a chill wrapped my whole body. It was intense and sudden, as if I'd been beaten. No matter how much I rubbed at my gooseflesh, it stayed on the back of my neck, no matter how often I rinsed my mouth, I could still taste the sourness and my gums felt slimy. The chicken skin caught between my teeth numbed my tongue. The piece of chicken I'd spit out, wet with saliva, floated soggily in the sink. A small cube of potato blocked the drain, and grease made rings on the surface of the dirty water. When I seized the cube between my fingernails and pulled it out, trailing strings of slime, the water began to go down, the piece of chicken moved in a circle and was sucked into the hole.

1001 Books You Must Read Before You Die

Olen blogissani aika ajoin viittaillut Peter Boxallin toimittamaan kirjalistaan 1001 Books You Must Read Before You Die. Vaikka lukemistani kirjoista suurin osa tuleekin valituksi muista syistä niin aika ajoin on myös tullut otettua listalta vinkkejä, ja LibraryThingissa olen mukana 1001 Books -ryhmässä omia lukemisia merkkailemassa ja muiden keskusteluja kirjoista seuraamassa. Vaikka mukana onkin kirjoja joiden lukeminen ei ole ollut mitenkään innostava kokemus, niin on sieltä tullut löydettyä myös teoksia jotka ovat olleet erinomaisia ja kirjailijoita joilta olen sittemmin päätynyt lukemaan muutakin tuotantoa, ja näistä ainakin osa olisi hyvinkin sattanaut jäädä löytymättä ilman listaa...

Kun tästä listasta oli taas puhetta siellä täällä (mm. Ullan ja Ompun blogeissa) ja muutama muu on jo paremmin listaan perehtynyt (mm. Marile ja Juha) niin kävin nappaamassa Ompun blogista myös itselleni välilehden 1001-listalle, löytyy tuolta ylhäältä tai täältä.

Lukemiani kirjoja olen merkkaillut väreillä, keltaisella niitä joista olen blogannut ja vihreällä niitä joita olen lukenut mutten blogannut. Tietysti mukana on joitain tapauksia joista on hieman epämääräistä sanoa olenko lukenut ne vai en, päädyin siis merkkaamaan mm. Aisopoksen sadut ja Tuhannen ja yhden yön tarinat luetuiksi vaikken ihan koko laajuutta olekaan lukenut, valikoimia vain...ja toisaalta joukossa oli pari kirjaa jotka muista aloittaneeni mutten ole ihan varma luinko niitä koskaan loppuun, jotka jäivät merkkaamatta (Casino Royale, Liisan seikkailut Ihmemaassa). Ja tietysti kirjoja jotka muistan lukeneeni mutten välttämättä juuri mitään sisällöstä, tai kirjoja jotka muistan jättäneeni kesken (näistä osaan pitää palata joskus, osa saa jäädäkin lukematta).

Jatkossakin tulee kirjoja tuolta mutta myös muualta (hyllyssä odottaa lukemista pari listakirjaa, toisaalta kun kävin läpi vanhempia bloggauksia niin ihmettelin useita hienoja teoksia jotka eivät listalle olleet kelvanneet...)