Jatkamme kirjoilla joita olen poiminut Lukudiplomiin luettavaksi mutta jotka ovat oikeasti olleet epämääräisen mittaisella "lue joskus"-listalla ties kuinka kauan: Yrjö Jylhän Kiirastuli, runokokoelma joka julkaistiin välirahan aikaan 1941 ja jonka teemana on (tauolla oleva) sota.
Jylhän
tuotantoon olen tutustunut aiemmin lähinnä käännösten kautta, luettu on
Shakespearea, Miltonia ja Rolandin laulua, ja samaa nuottia löytyy
monissa näissäkin, muutamista kohdista tuli suoraan muistikuvia Kadotetusta paratiisista
eli mitallista ja tietyllä tavalla vanhanaikaisen lyyristä, vaikka
sisältö olisi mitä. Ja kirjan yksittäisistä runoista ainakin Kaivo oli
tuttu ja varmaan kirjan suosituimpia runoja.
Tietynlaista
kronologiaakin tässä taitaa on mukana, vähiten kiinnostaneet runot
olivat kirjan alussa ja lopussa. Alun runot olivat aika epämääräisiä,
jotain epämääräistä rauhattomuuden uhkaa niissä oli taustalla mutta
tuntuivat melkein tarkoituksellisenkin triviaaleilta, ja lopun
paatokselliset oodit sankarivainajakultille olivat aikalaisille
varmaankin tärkeitä mutta minusta ne tuntuivat aika groteskeilta (ja
taas kerran käy mielessä että onko tämä tarkoituksellista).
Mutta
siinä välissä löytyi sitten paljon vaikuttavia runoja. Tyylillisesti
minua viehättää ristiriita hiotun lyyrisyyden ja sisällön välissä,
vaikea sanoa taipuisiko vapaa mitta tähän. Sodan mielettömyyttä kuvataan
omakohtaisella kokemuksella ja ylevyys on aika niukassa (tästä syystä
lopun runot tuntuvatkin häiritsevämmiltä).
Lukudiplomitehtäväksi
annettiin laatia runoista kortteja ystäville annettaviin lahjoihin.
Nämä eivät kuitenkaan ole oikein sellaisia runoja, mutta laitan tämän
runon tänne saatteeksi kevätpäivälle.
Maaliskuun päivä
Kuka vois tänä päivänä kuolla,
tänä päivänä maaliskuun!
Lumen säihkyvän nään joka puolla,
vesi tippuu oksilta puun.
Yhä metsää koskematonta
latu halkoo ja virralle vie.
Minä muistan kevättä monta,
joit' ammoin eletty lie.
Mikä lintu taivaalla liitää
läpi valkeitten hattarain?
Teräskotka se on, joka kiitää
läpi räjähdyspilvien vain.
Mikä pyrähdys päällä pääni,
Punatulkkujen tiu'utko soi?
Sama hopeanhelkkyvä ääni
myös luodeilla olla voi.
Tulilinjalle taas - jopa siellä
jyly kiihtyykin verkalleen.
Tien varteen hiihdän ja tiellä
näen vastaan liukuvan reen.
Mies kalvaana lepää reessä,
verikääreissä ruhjottu pää.
Kevät kirkas on joillain eessä,
hän ei sitä koskaan nää.
Kuka vois tänä päivänä kuolla,
kuka tappaa ja kuolla vois!
Mikä vartookin mua tuolla,
ohi jospa jo kaikki se ois!
4 kommenttia:
Yrjö Jylhä on kiinnostava, ainakin rakkausrunoissaan, vaikka häntä pidetäänkin sodan runoilijana.
Minulla oli eilen kirjamessuilla kädessäni kirja Jylhästä, mutta sitten huomasin, että PR oli sen tehnyt, joten...Varmaan ongelma on minun. Mutta en ole ainoa:
http://leenalumi.blogspot.fi/2009/12/kaulaltas-polya-puuterin-hengitan-suin.html
Leena, hyvä kirjoitus sinulla, ja noita muitakin omia runojaan pitänee joskus lukea, nuo 20-luvun näytteet ovat kyllä hienoja :)
Ja kääntäjänä tosiaan olen Jylhää lukenut enemmän, ja olisihan minun Häätanhukin pitänyt muistaa, juuri viime viikolla sitä kuuntelin.
Kyllä tuon näytteeksi valitun runon aineksista varmaan vapaallakin mitalla ristiriitaisuutta syntyisi.
Minusta ne lopun juhlarunot ovat ihan komeita. Tuli tuossa mieleen, että onko nyt käynyt kenties niin, että Hdc olisi jopa huomaamattaan oppinut lukemaan runot kokoelmasta irrallisina? Tämä kokoelmahan on rakenneltu siten, että se noudattaisi aika- tai tapahtumajärjestystä. Siten lopun ylistävät runot on varmaan ajateltukin sijoitettavaksi loppufanfaariksi kokoelmaan, ihan kuten romaanissakin voi olla jälkinäytös. Näin ollen jos lukee runokokoelmaa kuin se olisi huonoa proosaa, tuntuisi lopetus ihan yhtä oleelliselta kuin alku ja keskikohtakin? No, tämä nyt oli vain tällainen kepeä heitto.
Varmaan vapaakin mitta toimisi, mutta jotenkin se että joku vääntää riimejä kohdalleen tästä tuo vielä uuden ulottuvuuden asiaan...
Tässä kokoelmassa on tosiaan harvinaisen selvä jatkumo, liekö eeppisyys käännöstöiden vaikutusta...ja ne alun aika triviaalit runot tosiaan pohjustivat mitä tuleman pitää vaikka itsessään eivät vaikutusta tehneetkään, ja loppufanfaariksi nuo ymmärsin vaikken niistä suuremmin pitänytkään.
Mutta se on varmaan henkilökohtainen juttu, en kauheasti pidä myöskään mistään lippuparaateista yms. aiheesta riippumatta.
Lähetä kommentti