Valmont, Vaarallisia suhteita jne

Männäviikolla katsoin Milos Formanin ohjaaman elokuvan Valmont, pääosissa Colin Firth ja Annette Bening, ja tämä onkin neljäs näkemäni leffaversio Choderlos de Laclosin mainiosta kirjeromaanista Les liaisons dangereuses (Vaarallisia suhteita), ja näkemättömiä leffoja on vielä pari jäljellä.
Samaan tapaan kuin vaikkapa jotkut Shakespearet ja Austenit, Vaarallisia suhteita on taipunut hyvin filmatisoiduksi ja sovitetuksi eri ympäristöihin ja aikakausiin. Valmont ja Frearsin Valheet ja viettelijät (pääosissa John Malkovich ja Glenn Close) ovat molemmat kirjoitusaikaan sijoittuvia pukudraamoja, mutta Kumblen Julmia aikeita (Ryan Phillippe ja Sarah Michelle Gellar) onkin high school -draama nykyhetken Amerikasta ja Leen Vaarallisia suhteita (Bae Jong-Yoon ja Lee Mi-Sook) sijoittuu 1700-luvun Koreaan. Ja versiot joita en ole nähnyt sijoittuvat 1950-luvun Ranskaan ja 1930-luvun Kiinaan...oikeastaan kaikki mitä tarvitaan on comme il faut -yhteiskunta jossa on tärkeää näyttää moraaliselta, ja kun sinne sitten heittää pari kieroa juonittelijaa ja näiden salaliiton niin sotku on valmis, tarinasta voi siirtää helposti isoja osia minne tahansa.

Ja olen kyllä pitänyt kaikista noista näkemistäni versioista. Valmont on ehkä heikoin koska se vertautui niin vahvasti Vaarallisiin suhteisiin ollen oikeastaan kaikessa hieman heikompi: Firth on vähän liian nöösi uskottavaksi Valmontiksi ja Bening pahistelee uskottavasti mutta ristiriita hyveellisen julkisivun kanssa ei näy, ja Close ja Malkovich taas olivat täydellisiä rooleissaan (Pfeiffer ja Thurman ansioituivat toki myös). Untold Scandal oli uskollinen tarinalle mutta teki tyylikkäästi oman juttunsa, ja vieläpä visuaalisesti tosi hyvin, ja Julmien aikeiden viehätyksessä campilla on oma osuutensa (Gellarin eeevil Buffy oli hauskanhieno ja Selma Blair ylinäytteli viihdyttävästi), mutta siinäkin maiseman vaihdos oli kekseliäs.
Mutta kyllä siis Valmontkin oli viihdyttävä kokemus enkä odota mitään huonompaa myöskään mahdollisilta muilta versioiltakaan; kun tarina pidetään jollain tavalla kasassa ja näyttelijät eivät aktiivisesti epäonnistu niin homma toimii, ja jos näyttelijät ovat hyviä ja visuaalisuuteen on panostettu niin lopputulokselta voi odottaa paljonkin.
Kirjeromaaneissa viehätys perustuu toki myös kieleen, niin tässäkin, mutta teksti voi myös mennä joskus vähän liiankin koukeroiseksi ja tarina ja henkilöt voivat jäädä myös vähän hämäriksi tekstivyörytyksen alle, filmatisoinneissa taas tarina ja henkilöt tulevat paremmin esiin, ja vaikka sekä kirja että leffat toimivat itsenäisesti niin tässä tapauksessa sanoisin että hyvä kirja paranee kun siitä näkee myös leffaversion.