30.10.17

Thomas Mann - Pyhä syntinen



Paluu normaalimpaan päiväjärjestykseen: luin loppuun Thomas Mannin Pyhän syntisen (suom. Jorma Partanen).

Tämä oli aika merkillinen teos: tarina versioi keskiaikaista legendaa ja sieltä on myös kerrontatapa, mutta välillä pilkahtelee jonkinlainen outo vaivihkainen huumori, vähintään siitä kontrastista kun moderni kirjailija kirjoittaa keskiaikaista legendaa jossa tapahtumat ja henkilöt toimivat just niin tolkuttomalla jyrkkyydellä kuin legendoissa on tapana...

Kertojana meillä on munkki Clemens, joka alkaa kertoa tarinaa paavi Gregoriuksesta (historiallista uskottavuutta ei harrasteta joten turha pohtia kuka niistä), tai aluksi tämän vanhemmista, kuninkaallisista kaksosista jotka insestisessä suhteessa saavat lapsen...tämähän ei nyt kuitenkaan käy, joten lapsi lasketaan tynnyrissä meren vietäväksi, ja tietysti pelastuu toisaalle, ja 17-vuotiaana lähtee maailmalle etsimään vanhempiaan...ritarina hän sitten sankaroituu sotaakäyvässä kuningaskunnassa ja saa vaimokseen maan kuningattaren, vaikka tämä hieman vanhempi onkin...jep, äitihän se.

Tästä seuraa vielä muita tapahtumia, joita Clemens/Mann kertoo hyvin sujuvalla tyylillä, mutta vähän epäselväksi jäi että mitäköhän tässä oikein yritetään tehdä ja sanoa: vaikea uskoa että Mann ihan vaan pastissia tekee, ja jotain tässä tietysti sanotaan synnistä ja sen vaikutuksista ja katumuksesta ja armosta, muttei lopulta kovin paljoa. Kun lajina pidän tällaisesta legendamaisesta kerronnasta niin kyllähän tämän luki mutta...

3 kommenttia:

Aino kirjoitti...

Kuulostaa ihan kauniiltajarohkeilta. Tuo saippuaoopperamaisuus Mannilla tosin tuntuu hieman oudolta. En ole Mannia lukenut, paitsi Joosefia ja veljiään joskus muinoin muistelisin lukeneeni ja jonka olen ajatellut jossain vaiheessa lukea kokonaisuudessaan. Buddenbrookit tietysti on tuttu nimenä ja osin tv-sarjana.

hdcanis kirjoitti...

Buddenbrookeista olen kehuja kuullut ja vähän muistakin, mutta tämä oli nyt minulle ensimmäinen Mann.

Jorma Jormito kirjoitti...

Pidin tästä kirjasta kovasti koulupoikana, ja luulenpa että tämän kirjan ansiosta siirryin myöhemmin lukemaan muuta Mannia. Tuon insestin parissa Mann oli ainakin novellissaan Wälsungenblut. Mannin teoksissa on aina omintakeinen eroottinen vire.

Mann on suuri ja monikerroksinen kirjailija, jota kannattaa aina lukea.